Vanhoja tarinoita
Sivu 1 / 1
Vanhoja tarinoita
kirjoittaja Katrin To 19 Maalis 2015, 16:34
freebok lopettaa niin kopioin tänne tarinoita tallikirjasta, joka oli käytössä ennen foorumia.
Katrin- Admin
- Viestien lukumäärä : 88
Join date : 08.04.2014
Ikä : 37 -
Vs: Vanhoja tarinoita
kirjoittaja Katrin To 19 Maalis 2015, 16:39
Muutto Pajupuroon! 2.1.
Tänään oli tärkeä päivä! Äitini ja minä olimme tulleet siihen päätökseen, että kolme vuotias ori poikamme Uljas, lähtisi kilpauralle.
Yläkokko, emä Venni ja kaikki pihatto kaverit jäisivät taakse, ja Uljas pääsisi eri tallille kilpailemaan.
Olimme miettineet tätä jo siitä lähtien kun Uljas oli pieni heiveröinen varsa.
Uljas oli kehittynyt ratsastuskoululla emänsä kanssa (toki se oli vieroitettu!) mutta silti emä asusteli samassa tallissa. Olimme selailleet äitini kanssa nettisivuja, ja löytäneet Pajupuro, nimisen vuokra-/yksityis pihatto tallin! Se kuulosti hyvältä, ja tänään, 2.1.2014 Uljas muuttaisi vähän matkan päähän entisestä kodistaan.
Äiti oli saanut kyydin minulle ja Uljaalle joltain tutultaan, Sinikalta, joka otti trailerin maasturinsa perään, ja minut kyytiin. Uljas oli ennenkin lastattu, muttei se ollut koskaan liikkuvassa trailerissa ollut! Pitäisi sen sitäkin harjoitella kun kisa hevonen siitä tulee!
Matkla ei ollut kovinkaan pitkä, joten olimme perillä tuossa tuokiossa. Sinikka pelkäsi hevosia, joten ei ollut halukas tulemaan lähelle nuorta oria, joka kuulemma saattoi yhtäkkiä tehdä mitä vaan! (tai ainakin Sinikka niin sanoi...) talli oli mukavan pieni, ja hymyilin leveästi kun kaarsimme tallin pihaan. Meitä ennen oli ajanut toinenkin traileri tallin pihaan, ja sieltä astui ulos blondi nainen, joka hymyili meille, ja viittoi Sinikalle miten ajaa.
-Moikka! Te ootte vissiin Chappe ja Upi tuolla trailerissa? nainen sanoi.
-Joo, niin ollaan! hymyilin ja kättelin naista.
Tämä esittäytyi Katriniksi, ja minäkin sanoin nimeni, vaikka Katrin sen jo tuntui tietävän.
Katrin avasi oman trailerinsa, ja yllätyin, kun sieltä näkyikin harmaa aasin pää!
-Oooi ku söpö! huudahdin kun se katseli ympärilleen heilutellen korviaan hassusti!
-Nii, se on Kekri, siitä tulee mun yksityonen! Katrin anurahti ja katsoi aasiaan.
Katrin alkoi taluttaa kekriä ulos trailerista, mutta se oli helpommin sanottu kuin tehty!
Avasin lastausluukun Uljaan trailerista, ja siniset kuljetussuojat kintuissa ruunivoikko ori asteli ripeästi pois traikusta.
-Vau! Katoppas kekri kuka tuolla on! Katrin puhisi aasille, joka luimuili taakse päin nojaten, etujalat jo lastaus luukulla.
uljas alkoi haluta lähteä katsomaan tuota "kummallisen näköistä" tyttöä, ja se koetti yhdesti nykäistä päätään sinne päin mutta ei tehnyt muuta.
-Charlotta sehän lähtee sulta käsistä! Ei tuollaisia elukoita, mitkä voi vaikka tappaa jos potkasevat pitäis antaa pikku tytöille! Ennemmin vaikka koiranpentu! Sinikka huudahti nähdessään Uljaan nykäisyn.
-Njääh, meillä on jo koiria! sanoin ja mulkaisin Sinikkaa.
Katrin oli näköjään saanut Kekrin ulos, ja taputteli sitä. Hän katsoi Sinikkaa kummissaan ja sivusilmällä vilkuili myös Uljasta.
-No Chappe varmaan saa hallittua hevosensa, eihän Upi etets ole hirvittävän iso, Katrin sanoin melko hiljaa Sinikalle.
-Ei iso vai? Mutta vaarallinen silti! Sinikka mutisi, ja sanoi sitten:
-Minä varmaan lähden, ja palautan Chappe huomenna tämän trailerin ketolampeen!
-okei, heippa, vastasin.
-heippa! Sinikka älähti ja lähti mahdollisimman nopeasti jatkamaan matkaansa.
-Sori toi Sinikka, pahoittelin.
->Ei se mitään, tuollaisia on tullut tavattua, Katrin naurahti.
-uskon, mut mikä oli se pihatto minne Uljas viedään? kysyin
-Tuo kakkos pihatto, mä näytän, Katrin vastasi, ja lähti taluttamaan super söpöä kekriä tallia rakennusta kohden.
-Tuonne voit päästä sen, se pääseekin oikein tyttö valtaan! Katrin virnisti.
-Se ei kyllä Upia haittaa.
Juttelimme Katrinin kanssa kaikenlaisesta. Huomasin että tulin hyvin juttuun tämän kanssa, ja hän lupasi myös auttaa minua Uljaan ratsukoulutuksessa!
Yhtäkkiä puhelimeni soi.
-Chappe! vastasin siihen.
-No äiti tässä, tuuppas oottaan siihen pihalle, niin tuun hakeen sua!
-Ok, heippa.
-heippa!
kerroin Katrinille että minun piti lähteä pihalle odottamaan äitiäni, ja Katrin tuli myös.
Kun äippäräinen saapui, Katrin ja hän vaihtoivat puhelin numerot, ja juttelivat vielä Uljaasta ja tallin toiminnasta sun muusta! Katrin kehotti minua vieläosallistumaan neljästoista päivä kisoihin, ja minähän osallistuin! Vennillä ja ketolammen hevosilla, sekä omilla poneillani!
Sitten sanoimme heipat Uljaalle, ja Katrin lupasi katsoa sen käyttäytymistä uudessa tallissa.
Lähdimme sitten äitini kanssa ajelemaan kotiin.
--
Illalla Katrin soitti äidilleni, ja kertoi Uljaan olevan melko hyvässä kunnossa, välillä ravaavan ympäriinsä ja etsivän varmaan vanhoja pihattokavereitaan, mutta hyvä ruoka halu sillä on! Ei mitään poikkeavaa käytöstä, joten muutto sujui hyvin!
Chappe ja Uljas 1hm
Prookkiksen ensimmäinen trailerimatka (8.1.2014)
Innostuneena katselin ympärilleni. Tämä siis oli se talli, mistä opettajani puhui. Hän oli kertonut opettajaystävänsä omistavan tallin, ja muutamien soittojen jälkeen olin saanut napattua Tempulle ja uusimmalle varsalleni Prookkikselle pihattopaikat. Ihan mahtavaa! Äiti parkkeerasi pihalle, ja laskeuduin alas maasturista.
"Vi är här", totesin. Tietenkin olimme täällä! Missä muuallakaan?
Vaaleatukkainen nainen asteli hymyillen meitä kohti, ja arvelin tuon olevan Katrin. Menin aivan lukkoon. Se ensivaikutelma, muista, hyvä ensivaikutelma.
"T-talar du svenska eller finska?" sopersin hätääntyneenä.
"Jag talar båda språken", nainen hymyili. Huh, puhui ruotsia ja suomea. Pelastukseni.
"Hyvä. Minä olen Ella, niiden kahden uuden hevosen omistaja", selitin kuitenkin suomeksi. Ehkä se oli toiselle luontaisempaa.
"Niin varmaan oletkin! Mä olen siis Katrin, tallin pääjehu", Katrin hymyili. Äiti asteli meidän luokse, ja vaihtoi muutaman sanasen Katrinin kanssa. Itse pakenin trailerin sivuovelle, ja kömmin sisään. Katrin oli noin hoikka! Ja itse olin tälläinen läsähtänyt kasa. Mitähän nainenkin ajatteli minusta..?
En ehtinyt pidemmälle ajatuksissani, kun Temppu kurotti päätään minua kohti, ja hörähti. Suuni levisi hymyyn, ja rapsutin ruunaa otsasta. Siirryin sitten Prookkiksen puoleen, ja taputtelin varsaa. Sen ensimmäinen kunnollinen trailerimatka... Kyllä se oli tullut meille trailerilla, mutta sillä oli silloin emänsä mukana. Ihan kaiken varalta.
"Mamma! Prookkis vill ut!" pistin pääni ulos.
Kun laskusilta oli laskettu ja kaikki muutenkin hoideltu, talutin Tumpin ja Prookkiksen ulos. Otin varsan ulos ensin, ja sitten vasta Tempun. Ruuna kun oli reissannut muutenkin aikaisemmin.
Katrin opasti meidät pihatolle, ja halusin välttämättä taluttaa molemmat hevoset yksin. Tempun pidin oikealla puolellani, mutta Prookkiksen suosiolla vasemmalla, että näkisin mitä varsa puuhasi.
"Tarvitsetko apua?"
"Nej, kyllä tämä menee näinkin", totesin lyhyen vastauksen.
Hetkisen jos toisenkin jälkeen molemmat hevoset tarhasivat tyytyväisinä pihatossaan. Selitin vielä hieman hoito-ohjeita, esimerkiksi ruokkijalle. Kumpaakaan ei tarvitsisi sitoa kiinni ruokailussa, Temppu ei varastelisi toisten ruokia, mutta kasat voisi silti laittaa erilleen. Mössöistä ei tarvinnut huolehtia, laittaisin ne itse.
Sen kahden tunnin aikana mitä äidin kanssa olimme tallilla, ehdin säikähtää suurinpiirtein kuoliaaksi kun joku törmäsi minuun takaapäin, enkä tietenkään ollut nähnyt tulijaa. Ainakaan kukaan ei kysynyt silmistäni. Vielä.
Prookkis, Temppu ja Ella 1HM
Tänään oli tärkeä päivä! Äitini ja minä olimme tulleet siihen päätökseen, että kolme vuotias ori poikamme Uljas, lähtisi kilpauralle.
Yläkokko, emä Venni ja kaikki pihatto kaverit jäisivät taakse, ja Uljas pääsisi eri tallille kilpailemaan.
Olimme miettineet tätä jo siitä lähtien kun Uljas oli pieni heiveröinen varsa.
Uljas oli kehittynyt ratsastuskoululla emänsä kanssa (toki se oli vieroitettu!) mutta silti emä asusteli samassa tallissa. Olimme selailleet äitini kanssa nettisivuja, ja löytäneet Pajupuro, nimisen vuokra-/yksityis pihatto tallin! Se kuulosti hyvältä, ja tänään, 2.1.2014 Uljas muuttaisi vähän matkan päähän entisestä kodistaan.
Äiti oli saanut kyydin minulle ja Uljaalle joltain tutultaan, Sinikalta, joka otti trailerin maasturinsa perään, ja minut kyytiin. Uljas oli ennenkin lastattu, muttei se ollut koskaan liikkuvassa trailerissa ollut! Pitäisi sen sitäkin harjoitella kun kisa hevonen siitä tulee!
Matkla ei ollut kovinkaan pitkä, joten olimme perillä tuossa tuokiossa. Sinikka pelkäsi hevosia, joten ei ollut halukas tulemaan lähelle nuorta oria, joka kuulemma saattoi yhtäkkiä tehdä mitä vaan! (tai ainakin Sinikka niin sanoi...) talli oli mukavan pieni, ja hymyilin leveästi kun kaarsimme tallin pihaan. Meitä ennen oli ajanut toinenkin traileri tallin pihaan, ja sieltä astui ulos blondi nainen, joka hymyili meille, ja viittoi Sinikalle miten ajaa.
-Moikka! Te ootte vissiin Chappe ja Upi tuolla trailerissa? nainen sanoi.
-Joo, niin ollaan! hymyilin ja kättelin naista.
Tämä esittäytyi Katriniksi, ja minäkin sanoin nimeni, vaikka Katrin sen jo tuntui tietävän.
Katrin avasi oman trailerinsa, ja yllätyin, kun sieltä näkyikin harmaa aasin pää!
-Oooi ku söpö! huudahdin kun se katseli ympärilleen heilutellen korviaan hassusti!
-Nii, se on Kekri, siitä tulee mun yksityonen! Katrin anurahti ja katsoi aasiaan.
Katrin alkoi taluttaa kekriä ulos trailerista, mutta se oli helpommin sanottu kuin tehty!
Avasin lastausluukun Uljaan trailerista, ja siniset kuljetussuojat kintuissa ruunivoikko ori asteli ripeästi pois traikusta.
-Vau! Katoppas kekri kuka tuolla on! Katrin puhisi aasille, joka luimuili taakse päin nojaten, etujalat jo lastaus luukulla.
uljas alkoi haluta lähteä katsomaan tuota "kummallisen näköistä" tyttöä, ja se koetti yhdesti nykäistä päätään sinne päin mutta ei tehnyt muuta.
-Charlotta sehän lähtee sulta käsistä! Ei tuollaisia elukoita, mitkä voi vaikka tappaa jos potkasevat pitäis antaa pikku tytöille! Ennemmin vaikka koiranpentu! Sinikka huudahti nähdessään Uljaan nykäisyn.
-Njääh, meillä on jo koiria! sanoin ja mulkaisin Sinikkaa.
Katrin oli näköjään saanut Kekrin ulos, ja taputteli sitä. Hän katsoi Sinikkaa kummissaan ja sivusilmällä vilkuili myös Uljasta.
-No Chappe varmaan saa hallittua hevosensa, eihän Upi etets ole hirvittävän iso, Katrin sanoin melko hiljaa Sinikalle.
-Ei iso vai? Mutta vaarallinen silti! Sinikka mutisi, ja sanoi sitten:
-Minä varmaan lähden, ja palautan Chappe huomenna tämän trailerin ketolampeen!
-okei, heippa, vastasin.
-heippa! Sinikka älähti ja lähti mahdollisimman nopeasti jatkamaan matkaansa.
-Sori toi Sinikka, pahoittelin.
->Ei se mitään, tuollaisia on tullut tavattua, Katrin naurahti.
-uskon, mut mikä oli se pihatto minne Uljas viedään? kysyin
-Tuo kakkos pihatto, mä näytän, Katrin vastasi, ja lähti taluttamaan super söpöä kekriä tallia rakennusta kohden.
-Tuonne voit päästä sen, se pääseekin oikein tyttö valtaan! Katrin virnisti.
-Se ei kyllä Upia haittaa.
Juttelimme Katrinin kanssa kaikenlaisesta. Huomasin että tulin hyvin juttuun tämän kanssa, ja hän lupasi myös auttaa minua Uljaan ratsukoulutuksessa!
Yhtäkkiä puhelimeni soi.
-Chappe! vastasin siihen.
-No äiti tässä, tuuppas oottaan siihen pihalle, niin tuun hakeen sua!
-Ok, heippa.
-heippa!
kerroin Katrinille että minun piti lähteä pihalle odottamaan äitiäni, ja Katrin tuli myös.
Kun äippäräinen saapui, Katrin ja hän vaihtoivat puhelin numerot, ja juttelivat vielä Uljaasta ja tallin toiminnasta sun muusta! Katrin kehotti minua vieläosallistumaan neljästoista päivä kisoihin, ja minähän osallistuin! Vennillä ja ketolammen hevosilla, sekä omilla poneillani!
Sitten sanoimme heipat Uljaalle, ja Katrin lupasi katsoa sen käyttäytymistä uudessa tallissa.
Lähdimme sitten äitini kanssa ajelemaan kotiin.
--
Illalla Katrin soitti äidilleni, ja kertoi Uljaan olevan melko hyvässä kunnossa, välillä ravaavan ympäriinsä ja etsivän varmaan vanhoja pihattokavereitaan, mutta hyvä ruoka halu sillä on! Ei mitään poikkeavaa käytöstä, joten muutto sujui hyvin!
Chappe ja Uljas 1hm
Tutustumista Kekriin 3.12
Perjantaiaamu, kello kuus. Hieroin silmiäni, kyllä näihin aamuheräämisiin tottuisi. Avasin tallin ovet ja aloin rehulassa sullomaan heiniä verkkoihin. Veisin Kekrille koko päivän heinät, se saa opetella syömään niitä tasaisesti. Upille annoin osan heinistä verkkoon pihaton ulkopuolelle, sieltäkin löytyi koukut. Voisi hepat ruokkia ulkonakin. Indin, Bellan ja Hanin sidoin pihaton koukkuihin, ja toin kaikille heinää ja vähäsen väkirehuja. Lopuksi tarkistin kaikkien juomavesisangot ja menin laittamaan illan puurot hautumaan sillä aikaa, kun ykköspihattolaiset söi. Kun kaikki olivat syöneet, päästin ne takaisin tarhailemaan. Värikkäät räsymatot roikkuivat ovissa.
Puoli yhdeksän aikaan kävin avaamassa tallin oven, jotta Chappe pääsee sisälle. Hän ei kuitenkaan ollut vielä tullut. Ajattelin ekana tutustua Kekri-aasiin. Hain sen punaisen harjapakin varustehuoneesta, karsinan kokoisesta tilasta missä oli yksi ikkuna ovea vastapäätä. Huone oli tilava, ja korkea niinkuin pihatotkin. Huhuilin Kekriä tarhasta, mutta ei se vieraan ihmisen luo tullut - tetenkään. Lähdin kävelemään kohti harmaata aasia, jonka talvikarva roikkui ilkeästi kupeilla. On tämäkin Suomen talvi...Vettä vaan sataa.
Kekri koitti ensin kävellä minua karkuun, mutta sillon vilautin taskustani törröttävää porkkanaa aasille.
"Iii aa!", aasi huudahti ja heilutteli hännäntynkäänsä. Se tuli herkkupalan toivossa luokseni ja rapsuttelin sen pystyä lapaa.
"Sinulla on risti lavoillasi", lepertelin. Silitin mustia juovia ja selän siimaa. "Esi-isilläsi oli tärkeä tehtävä joskus kauan sitten", kerroin ja pujoitin uuden, kirkkaan punaisen riimun päähän pitäen porkkanan avulla aasin pään paikallaan.
Kekri osasi todella hienosti seisoa paikallaan pihatossa, vaikken ees laittanut sitä kiinni. Olin kyykyssä sen vierellä ja juttelin sille. Rapsuttelin sitä, etenkin säkää, ja tönin tuttavallisesti sen otsaa. Kekri tökki takaisin iloisena ja nosteli jalkojaan.
"Noniin, eiköhän aleta harjaamaan", sanoin ja kaivoin pölyharjan laatikosta. Karva pöllysi kun vetelin reippain liikkein harjaa Kekrin karvapeitettä. Ne vähäiset jouhet, mitä aasilla oli, sai myös harjattua pölyharjalla. Kumisuallapyöritin talvikarvoja pois ja kokosin niitä yhteen kasaan pihaton nurkkaan. Voisin heittää ne mettään. Ajattelin kokeilla kärryjä Kekrin perään, ja käydä sitten taluttelemassa sitä metsässä. Lähdinkin hakemaan valjaita varustehuoneesta.
Paattuani Kekriä ei näkynyt, se oli varmaan lähtenyt pihalle. Kurkkasin mattojen välistä, ja siellähän se oli - piehtaroi villisti... Eikun vaan taluttamaan riimusta takaisin talliin ja harjaamaan uudestaan.
Kekri otti nätisti valjaat päälleen. Puin sille selustimen, rintaremmin, häntäremmin ja suitset, joiden suorissa kuolaimissa oli pinkit tutit. Talutin sen pihalle, missä ponikärryt odottivat. Olin ostanut ne käytettyinä, mutta ne olivat vallan hyväkuntoiset.
Kekri ei ollut moksiskaan kärryistä vaan seisoi nätisti paikoillaan. Ohjat roikkuivat maassa, ja se vilkuili, että mitäs ihmettä duunailen. Vähän ajan päästä riisuin valjaat sen päältä ja sidoin sen pesupaikalle siksi aikaa, kun ripustin valjaat varustehuoneeseen ja rullasin kärryt heinävintille Hanin omien viereen.
Taluttelin Kekriä mäntymetsässä, ja välillä se meinasi jäädä nuorten pajukkojen kimppuun, mutta päättäväisesti vedin sen pään ylös puskista. Pellolla se koetti hamuta heiniä, mutta annoin sen syödä vasta, kun itse päätin - kun oltiin jo melkein pois pellolta.
Me oltiin takaisin tallilla kymmenen aikaan ja vein heiniä hevosille. Indi, Bella ja Han eivät koskeneetkaan toisten heinäkasoihin, ja laitoinkin yhdelle heinät pihattoon ja kahdelle muulle tarhaan. Itsekin lähdin kotia syömään, yleensä lähtisin pienen välipalan jälkeen töihin koululle, mutta onneksi oli vielä loma.
Päivällä kun tulin tallille ajamaan Hanilla, tapasin Chapen juoksuttamassa Upia kentällä.
"Kylläpäs Upilla on näyttävä ravi", kehaisin, ja Chappe pyysi Upia menemään espanjalaista käyntiä.
"Sillä voi ratsastella helppoja juttuja, tyyliin voltteja ja muita, vaikka ne eivät ihan täydellisiä näin nuorella hevosellaolekaan", Chappe kertoi. Se kuitenkin siirtyy espanjalaiseen käyntiin tietystä merkistä, ja se onkin ainoa hienompi liike, minkä orhi taitaa", tyttö jatkoi.
"Kysy milloin vain apua Uljaan koulutuksen kanssa", sanoin. "Nyt vien Hanin ajolenkille."
Illemmalla ratsastelin Indillä pieniä esteitä ja treenailin Bellan kanssa ohjasajolla koululiikkeitä, kunnes annoin iltaruuat ja suljin tallin.
Katrin 3HM
Prookkiksen ensimmäinen trailerimatka (8.1.2014)
Innostuneena katselin ympärilleni. Tämä siis oli se talli, mistä opettajani puhui. Hän oli kertonut opettajaystävänsä omistavan tallin, ja muutamien soittojen jälkeen olin saanut napattua Tempulle ja uusimmalle varsalleni Prookkikselle pihattopaikat. Ihan mahtavaa! Äiti parkkeerasi pihalle, ja laskeuduin alas maasturista.
"Vi är här", totesin. Tietenkin olimme täällä! Missä muuallakaan?
Vaaleatukkainen nainen asteli hymyillen meitä kohti, ja arvelin tuon olevan Katrin. Menin aivan lukkoon. Se ensivaikutelma, muista, hyvä ensivaikutelma.
"T-talar du svenska eller finska?" sopersin hätääntyneenä.
"Jag talar båda språken", nainen hymyili. Huh, puhui ruotsia ja suomea. Pelastukseni.
"Hyvä. Minä olen Ella, niiden kahden uuden hevosen omistaja", selitin kuitenkin suomeksi. Ehkä se oli toiselle luontaisempaa.
"Niin varmaan oletkin! Mä olen siis Katrin, tallin pääjehu", Katrin hymyili. Äiti asteli meidän luokse, ja vaihtoi muutaman sanasen Katrinin kanssa. Itse pakenin trailerin sivuovelle, ja kömmin sisään. Katrin oli noin hoikka! Ja itse olin tälläinen läsähtänyt kasa. Mitähän nainenkin ajatteli minusta..?
En ehtinyt pidemmälle ajatuksissani, kun Temppu kurotti päätään minua kohti, ja hörähti. Suuni levisi hymyyn, ja rapsutin ruunaa otsasta. Siirryin sitten Prookkiksen puoleen, ja taputtelin varsaa. Sen ensimmäinen kunnollinen trailerimatka... Kyllä se oli tullut meille trailerilla, mutta sillä oli silloin emänsä mukana. Ihan kaiken varalta.
"Mamma! Prookkis vill ut!" pistin pääni ulos.
Kun laskusilta oli laskettu ja kaikki muutenkin hoideltu, talutin Tumpin ja Prookkiksen ulos. Otin varsan ulos ensin, ja sitten vasta Tempun. Ruuna kun oli reissannut muutenkin aikaisemmin.
Katrin opasti meidät pihatolle, ja halusin välttämättä taluttaa molemmat hevoset yksin. Tempun pidin oikealla puolellani, mutta Prookkiksen suosiolla vasemmalla, että näkisin mitä varsa puuhasi.
"Tarvitsetko apua?"
"Nej, kyllä tämä menee näinkin", totesin lyhyen vastauksen.
Hetkisen jos toisenkin jälkeen molemmat hevoset tarhasivat tyytyväisinä pihatossaan. Selitin vielä hieman hoito-ohjeita, esimerkiksi ruokkijalle. Kumpaakaan ei tarvitsisi sitoa kiinni ruokailussa, Temppu ei varastelisi toisten ruokia, mutta kasat voisi silti laittaa erilleen. Mössöistä ei tarvinnut huolehtia, laittaisin ne itse.
Sen kahden tunnin aikana mitä äidin kanssa olimme tallilla, ehdin säikähtää suurinpiirtein kuoliaaksi kun joku törmäsi minuun takaapäin, enkä tietenkään ollut nähnyt tulijaa. Ainakaan kukaan ei kysynyt silmistäni. Vielä.
Prookkis, Temppu ja Ella 1HM
Räntää 10.1.2014
Järkyttävässä räntä-/lumi-/vesisateessa talsin tallille, ja vilkuilin ympärilleni. Vihdoinkin valot vilkkuivat mutkan takana houkuttelevina, ja pistin juoksuksi. En minä pitkälle ehtinyt, ennen kuin oli pakko kävellä. Joku autoilijakin kaarsi mutkan takaa, ja heitti maassa lojuvat vedet päälleni.
Kuin uitettu koira hilasin itseni tallin lämpöön, ja katsoin Tempun ja Prookkiksen pihattoon. Molemmat olivat märältä ilmalta suojassa katoksessa, ja astelin sisään.
"Terve..." hymisin istahtaessani nurkkaan, ja vetäistessäni jalat koukkuun. Halasin polviani, ja katselin hevosteni touhuja.
Hetken Prookkiksen nuokkumista ja Tempun pään hieromista katselleena kurottelin reppuuni, ja vetäisin esiin karkkipussin. Se siitä laihdutuskuurista sitten... Daim-pussi tyhjeni hälyttävää vauhtia, ja nappasin vielä rivin suklaalevystä. Alitajuntani hoki sanaa läski uudelleen ja uudelleen, muistutteli laihdutuksesta ja vatsamakkaroista, mutta en kuunnellut. Ihan sama. En laihtuisi kuitenkaan. Ja saihan lohturuokaa syödä, eikö vain?
Temppu tuli kinuamaan ruokaa, ja Prookkis vilkuili rapisevaa pussia uteliaana. Kun tamma huomasi Tempun saavan sokeripalan pussista, sen makeanhimo voitti, ja Prookkiskin sai oman, joskin pienemmän, palansa.
Tässä minulla sitten oli hevoseni, 15-vuotias Temppu, ja alle vuotias Prookkis. Huokaisin kun tajusin, kuinka Temppu läheni uhkaavasti vanhuusvuosia. Olihan se nyt jo vanha, mutta hyvässä kunnossa ja käyttäytyi kuin kymmenenvuotias. Ja sitten oli Prookkis. Sillä oli, toivottavasti, vielä monta vuotta edessään, kuten toivottatavasti Tempulla. Piti pitää sormet ristissä. Ja varpaat myös.
Sain vihdoinkin napattua itseäni niskasta kiinni, ja harjasin Tempun. Prookkis tuli aina välillä siihen sopivasti, joten sutaisin varsan myös puhtaaksi. Hain Tempun varusteet, ja laitoin ne yksi kerrallaan varovasti ruunan selkään. Satulahuopa ensin, sitten romaani, ja sitten satula. Temppu seisoi kärsivällisesti paikoillaan kun väsäilin, ja hönki itse kuolaimensa lämpimiksi.
Harjasin ruunan pään ronskein ottein, ja pääharjalla harjasin edestakaisin korvien takaa ja otsasta. Käytävältä käveli juuri silloin itselleni tuntematon tyttö.
"Sähän satutat sitä! Älä tee noin! Hirvee rääkkääjä!" tyttö älähti vihaisena. Valahdin kalpeaksi.
"Enpäs. Jotkut hevoset ei vaan oo niin herkkiä että pimahtaa hipasusta. Tää ei tykkää pienestä hipsuttelusta!" selitin, ja pyyhkäisin harjalla kevyesti. Siinä samassa Tempun muuten laiskasti olleet korvat käännähtivät niskaan, ja hampaan vilahtivat ulos.
"Shh... Allt är bra, det gjorde jag inte menar det..." mutisin ruunalle, ja rapsutin sitä niskasta.
"Näetkös?" vilkaisin tyttöä, kuka tuhahtaen jatkoi matkaansa.
Suitsin Tempun, vetäisin kypärän ja ratsastushousut jalkaan pihaton katoksen nurkassa, ja talutin sen sitten ulos. Prookkis hirnahti meidän perään, kun nousin tallipihalla selkään, ja ratsastin kentälle.
Kävelin muutaman kierroksen, ennen kuin pyysin Tempulta ravia. En tehnyt koko ratsastuksen aikana mitään sen kummallisempaa, taivuttelin, tein pohkeenväistöjä, ja tein vielä hieman laukanvaihtojakin. Aloitin ne tekemällä lävistäjällä yhden vaihdon, ja tihensin tahtia aina joka kierroksella, kunnes saimme Tempun kanssa vaihdon joka kolmannella askeleella. Silloin piti lopettaa, sillä oma kuntoni ei kestänyt pidemmälle. Ja sadekin alkoi yltymään.
Käväisin loppukäynnit läheisellä pikkutiellä, enkä kiinnittänyt huomiota mihin menimme. Siitä kuitenkin pidin huolen, että jatkoimme vain suoraan eteenpäin, emmekä kääntyneet risteyksistä. Käänsin Tempun ympäri jossain vaiheessa, ja ravasimme hieman, sade nimittäin muuttui rännäksi ja piiskasi vasten kasvoja.
Hoidin Tempun pois, ja laitoin Prookkikselle riimun. Päätin mennä pienelle talutuslenkille tamman kanssa, enkä välittänyt vetisestä ilmasta, kastunut olin jo valmiiksi.
Pitkää lenkkiä en kuitenkaan tehnyt, mitä nyt kierrettiin pihatot ja käväistiin polulla juoksemassa. Prookkis oli taas niin hienosti narussa, että olin pakahtua ylpeydestä. Varmaan oli ponikin, niin ylpeältä se näytti itseensä. Kyllä sain taas olla tyytyväinen hevosiini.
Kun meidän molempien harjat ja hiukset liimautuivat päähän kiinni, menimme takaisin talliin. Pyyhkäisin Prookkiksen kuivaksi pyyhkeellä, ja heitin Tempun fleeceloimen päälle sadeloimen.
Sekoitin Tempulle mössöt, laitoin ne turpoamaan katoksen oven eteen, ja kirjoitin liitutaululle asioita. Turvotin myös Prookkikselle hieman kauroja, ja asettelin ämpärin Tempun oman viereen. Siististi nimikoidut ämpärit nököttivät vieressäni, kun väsäsin tekstiä.
"Iltatallilainen! Molemmille mössöt ämpäreissä valmiina, Tempulta fleece alta pois, sadeloimi saa jäädä jos tarpeellista."
Kun olin toiselle liitutaululle, mikä ilmoitti pihaton asukkaat, lisännyt omistajan kohdalle minut ja puhelinnumeroni, läksin kohti kotia. Ja edelleenkin satoi räntää.
Prookkis, Temppu ja Ella 2HM
Katrin- Admin
- Viestien lukumäärä : 88
Join date : 08.04.2014
Ikä : 37 -
Vs: Vanhoja tarinoita
kirjoittaja Katrin To 19 Maalis 2015, 16:44
Paljon puuhaa! 13.1.
Voi tätä eloa. Tänään kävi ihana, mukava ylläri - Bellaa kysyttiin vuokralle! Odotan innolla, että Beth tulee ekan kerran moikkaamaan Bellaa. Minun on parasta olla mukana. Ehkäpä hän tulee huomenna? Kun keskiviikkona talli on kiinni. Saapi nähdä.
Ja Akita, kuka lupautui hoitamaan Hania ja tuomaan aasinsa Kekrin kaveriksi tallille. Rainbow pääsisi asustamaan ittepäisten aasien kanssa kolmoseen, kunhan sekin ja Olga saapuvat Sumikseen. Hauskaa kun tallilaisia tulee, ei vaan jaksaisi ootella.. Olen maltamaton ja ailahtelivainen, hyi mua.
Ja Ella... Mikä sympaattinen tyttö. Puolisokea, suomenruotsalainen likka. Loistaa aina ruotsintunneilla taidoillaan! Hän omistaa nuoren Prookkiksen ja Temppu ruunan, ja näihin kakkospihaton asukeihin pitäisi minunkin tutustua.
Ja entäs ykköspihatto. Indillekin kaipailen vuokraajaa ja ehkä sen pian saankin, kyllä se sen verran haasteellinen on että joku sen halajaa. Vai mitä? Ja ei saa unohtaa Chappea ja Upia, joista jälkimmäinen asustaa pihattokatoksessa hevosteni trhan vieressä.
Tänään aattelin mennä pikkusia esteitä, korjailla kisoissa tehtyjä virheitä. Onhan se vähän tyhmää hyppiä koko ajan, mutta Indi ei siitä pahastu ja Bellankin kanssa tarvii työskennellä rutkasti. Indi oli jo tottunut minuun ja oli vallan nätisti, mutta aika huima maastolenkki huristeltiin "alkuverkaksi" ennen kentän lähellekään menemistä. Ei mun Luna-collie älynnyt edes että lähettiin lenkille, tallissa vaan luurasi, kai. Se tykkäs pakkasesta ja lumesta muttei kylmässä kauaa jaksanut palella.
Bella oli oma itsensä. Tutun ja turvallisen kanssa ihana hevonen. Kutsuin sen vihellyksestä räsymattojen taakse lämpimään ja hoidin vapaana. Indi kävi kerran juomassa, oli kai niin kuumissaan, muttei Bella välittänyt.
Se luotti minuun. Oikeasti.
Bellan joustavien laukka-askelten kyydissä oli taivaallista istua. Valkea, pitkä harja hulmusi kasvoilleni joka kerran kun hyppäsimme. Kokeat kuuset ympäröivät tallipihaa, ja kentän reunasta alkoi hämyisä korpimetsä. Taivaallista. Vähän lunta maassa, höttöä pakkaslunta, huuruava ilma ja nipistelevä pakkanen. Aah, tätä minä rakastan.
Kun Akitaa ei näkynyt, vein Hanin itse ravilenkille. Ei sen puomeen Chappekaan ollut vielä kertaakaan Kekrin liitutauluun mittään raapustellut, niin otin sen käsihevoseksi mukaan.
Päivä pulkassa, uusi huomenna.
5 HM
Kentän tutkimista (17.1.2014) osa 1
Pakkanen puri jopa opettajien poskia, joten kaikki välitunnit pidettiin sisällä. Niinpä parilla viimeisellä välkällä kaikki kävivät hieman ylikierroksilla, ja pojat viskelivät mandariinia toistensa naamoja päin. Olihan se ihan viihdyttävää katseltavaa, mutta siihen kyllästyi. Paitsi sitten kun se uusi poika liittyi mukaan....
Mutta kaikkihan siihen oli lääpällään, ja muut luokkalaiseni liittyivät mukaan, ja jätkät eivät uskaltaneet pommittaa tyttöjä, joten leikki loppui siihen. Osa tytöistä valitteli rikkinäistä kahvikonetta, ja sitä etteivät saaneet sitä viidettäkymmenettä kupillistaan.
Itse ryystin kaakaotani kaikessa rauhassa termospullosta, ja vilkuilin poikajengiä. Ville, Jussi, Lassi, Oliver, Oskari, Patrik, Marko, ja... Oskar... Laskin katseeni maahan, ja matelin muiden mukana ruotsintunnille.
Katrin oli taas opettamassa. Meidän vanha ruotsinmaikka jäi äitiyslomalle yllättäen, joten Katrin tuuraisi tuota jonkin aikaa.
Minä olin yllättäen taaskin ainoa kenen vieressä ei istunut kukaan, joten Katrin laittoi Oskarin siihen viereeni, kun tuolla ei ollut vielä paikkaa. Tunsin poskiini lehahtavan lämmön, punan, ja muiden kateellisten katseiden porautuvan niskaani. Hengitin syvään, ja kaivoin laukkuani, vaikka olinkin asetellut jo kaikki kirjat ja kynät pöydälle.
"God dag alla!" Katrin tervehti, ja mutisimme kaikki vastauksen.
Tunnilla selvisi se, että Oskar oli myöskin suomenruotsalainen, ja Katrin laittoi meidät puhumaan kaikkea turhaa samalla kun muut pänttäsivät päähänsä sitä, alkoivatko sanat en vai ett alulla. Tai sillä jännällä liitteellä. Vähän niinkuin englanniksi olisi a tai an. En osaa selittää mitään. Jouduin kylläkin tunnilla kertomaan Oskarillekin silmistäni, sillä hänhän oli uusi luokallamme, eikä tiennyt yhtikäs mitään seiskan alussa tapahtuneelle sokeutumis-incidentille.
Tunti kului nopeasti, ja kaikki ryntäsivät ulos, aikeissaan ehtiä aikaisempaan 106:seen. Kukaan, paitsi ehkä uuden 100m juoksuennätyksen tehnyt, ei ehtinyt bussiin, joten ahtauduimme koko luokka yhdelle bussipysäkille.
Aika kului hitaasti pakkasessa, ja säpsähdin jonkun kutsuessa nimeäni. Katrin oli pysähtynyt pysäkille, ja tarjosi kyytiä tallille. Tottakai suostuisin! Pääsisin tallille nopeammin, minun ei tarvitsisi odotella pakkasessa, eikä ahtautua täpötäyteen bussiin vieraiden ihmisten keskelle.
"Me ollaan perillä", havahduin Katrinin ääneen. Oho. Niinpä oltiinkin. Olin vaipunut omiin maailmoihini Katrinin kyseltyä syytä kestopunastukselleni ruotsintunnilla, ja todetessaan, ettei Oskar ollut pahemman näköinen meidän ikäisten mielestä. Viuts, ja Katrin osui suoraan keskelle. Olin siis punastunut vain enemmän, ja nainen oli ajanut hymyillen, lauleskellen aina välillä radiosta pauhaavien laulujen tahtiin.
Kiitin kyydistä, ja loikin talliin. Vilkaisin suoraan hevosteni pihattoon, ja meinasin saada sydärin kun en nähnyt Temppua. Prookkis makoili hevosten omassa huoneessa, mutta Temppua ei näkynyt, ei edes pihalla. Hengitys salpautui, paniikki iski.
"Temppuu!" huhuilin astellessani sisään suureen karsinaan. Ruuna ei vastannut mitään. Juoksin ulos karsinakatoksesta, ja henkäisin.
Siellähän Temppu oli, perimmäisessä nurkassa, tutustumassa toisen pihaton asukkaisiin. Vihelsin, ja ruuna kohotti päätään, lähtien sitten juoksemaan minua kohti.
Nappasin ruunan otsaharjasta kiinni, ja talutin sisälle. Harjasin Tempun kunnolla, ja laitoin sille suitset. Irrotin tosin ohjat, ja laitoin riimunarun tilalle. Riimutin myös Prookkiksen, ja harjasin sen nopeasti.
Talutin molemmat hevoset kentälle, ja päästin ne siellä irti. Prookkis lähti heti pinkomaan pää viidentenä jalkana pukkilaukkaa ympäri kenttää, ja Temppu tyytyi hienona herrana ravaamaan. Jostain se sai myös virtaa, ja pinkaisi aivan yhtäkkiä pukkilaukkaan. Pakenin suosiolla aidalle, keskellä oli jotenkin sellainen olo, että hevoset törmäisivät minuun.
Prookkis tuli väsyttyään pinkomiseen tutkimaan minua aidalle, ja rapsuttelin sitä kaikkialta. Se antoi rapsuttaa jopa nivusista, ja hymyilin, eipähän ollut kosketusarka hevonen. Temppukin saapui kateellisena kerjäämään huomiota, ja silittelin sitten molempia hevosia.
Vein Tempun takaisin pihattoon, mutta jäin Prookkiksen kanssa käytävälle. Tutkimme yhdessä suitsia, ja tamma maisteli innoissaan myös pienen pieniä, omenanmakuisia kumikuolaimia. Tosin Prookkis maisteli kyllä suitsien kaikki hihnat, mutta... En tohtinut laittaa suitsia sille kunnolla päähän, vaan välillä laitoin leikkinä niskahihnan tamman turvan päälle, ja se yritti napata suitsia suuhunsa. Hassu neiti.
"Onpas söpö!" joku henkäisi takaani, ja säpsähdin.
"Öö....." mumisin.
"Mä oon Olga!" tyttö tervehti, ja nyökkäsin.
"Ella", kiirehdin tökerösti sanomaan, ja pakenin Prookkiksen kanssa hevosteni luksushuoneeseen.
Sekoittelin mössöt valmiiksi ja laitoin ne turpoamaan, ja kirjoitin liitutaululle hoitaneeni hevoset päivällä. Sitten piti lähteä lääkäriin. Jes, kuukausittainen silmätarkastus. Wehee.
Prookkis, Temppu ja Ella 3HM
Voi tätä eloa. Tänään kävi ihana, mukava ylläri - Bellaa kysyttiin vuokralle! Odotan innolla, että Beth tulee ekan kerran moikkaamaan Bellaa. Minun on parasta olla mukana. Ehkäpä hän tulee huomenna? Kun keskiviikkona talli on kiinni. Saapi nähdä.
Ja Akita, kuka lupautui hoitamaan Hania ja tuomaan aasinsa Kekrin kaveriksi tallille. Rainbow pääsisi asustamaan ittepäisten aasien kanssa kolmoseen, kunhan sekin ja Olga saapuvat Sumikseen. Hauskaa kun tallilaisia tulee, ei vaan jaksaisi ootella.. Olen maltamaton ja ailahtelivainen, hyi mua.
Ja Ella... Mikä sympaattinen tyttö. Puolisokea, suomenruotsalainen likka. Loistaa aina ruotsintunneilla taidoillaan! Hän omistaa nuoren Prookkiksen ja Temppu ruunan, ja näihin kakkospihaton asukeihin pitäisi minunkin tutustua.
Ja entäs ykköspihatto. Indillekin kaipailen vuokraajaa ja ehkä sen pian saankin, kyllä se sen verran haasteellinen on että joku sen halajaa. Vai mitä? Ja ei saa unohtaa Chappea ja Upia, joista jälkimmäinen asustaa pihattokatoksessa hevosteni trhan vieressä.
Tänään aattelin mennä pikkusia esteitä, korjailla kisoissa tehtyjä virheitä. Onhan se vähän tyhmää hyppiä koko ajan, mutta Indi ei siitä pahastu ja Bellankin kanssa tarvii työskennellä rutkasti. Indi oli jo tottunut minuun ja oli vallan nätisti, mutta aika huima maastolenkki huristeltiin "alkuverkaksi" ennen kentän lähellekään menemistä. Ei mun Luna-collie älynnyt edes että lähettiin lenkille, tallissa vaan luurasi, kai. Se tykkäs pakkasesta ja lumesta muttei kylmässä kauaa jaksanut palella.
Bella oli oma itsensä. Tutun ja turvallisen kanssa ihana hevonen. Kutsuin sen vihellyksestä räsymattojen taakse lämpimään ja hoidin vapaana. Indi kävi kerran juomassa, oli kai niin kuumissaan, muttei Bella välittänyt.
Se luotti minuun. Oikeasti.
Bellan joustavien laukka-askelten kyydissä oli taivaallista istua. Valkea, pitkä harja hulmusi kasvoilleni joka kerran kun hyppäsimme. Kokeat kuuset ympäröivät tallipihaa, ja kentän reunasta alkoi hämyisä korpimetsä. Taivaallista. Vähän lunta maassa, höttöä pakkaslunta, huuruava ilma ja nipistelevä pakkanen. Aah, tätä minä rakastan.
Kun Akitaa ei näkynyt, vein Hanin itse ravilenkille. Ei sen puomeen Chappekaan ollut vielä kertaakaan Kekrin liitutauluun mittään raapustellut, niin otin sen käsihevoseksi mukaan.
Päivä pulkassa, uusi huomenna.
5 HM
Olga: Raipen tuominen tallille
"Olga , ala jo heräillä! Ollaan kohta perillä ja Raipe ei malttais odottaa."
"Mmm... aaa joo iskä. Onkse toi tuolla?"
"Kartan mukaan ,kyllä."
Isä jarrutti tallin pihaan , ja käänti auton niin, että Raipe saataisiin helposti ulos. Nousin ulos autosta . Kun Raipe kuuli auton oven paukahtavan se rupesi potkimaan traikun seinää.
" Joo joo poika mie oon tulos. "
"Noniin , minulla on kiire töihin ja sinut pitää viedä kouluun" Isä sanoi
Kun olin saanut Raipen ulos , se alkoi taas "pelkäämään" kuljetus suojiaan. Sitten kun sain sen aisoihin, kävelimme trailerin eteen . Joku nainen käveli luoksemme. Hän kertoi olevansa tallin omistaja. Hänen nimensä oli Katrin. Katrin lupasi näyttää mihin voin laittaa Raipen tavarat. Sitten veimme Raipen sen pihattoon. Sitten meille tulikin kiire , joten sanoin Raipelle heipat. Sitten hyppäsin autoon ja huristelimme koululle. Onneksi koulu alkoi vasta 10 : ltä !!
Toista kertaa tallilla tänään
Hohhoijaa... Koulua oli tänään vaan yhteen mutta läksyissä meni hermot! Onneksi isä suostui kuskaamaan minut tallille!
" Raipelaineeen?" Kutsuin pikkuista ponskiani
Raipe nosti päänsä, hörähti , mutta juoksi kauemmas minusta.
Arvasin tän! Poni rupeisi taas leikkimään "hippaa"! Hehheh , en voinut muutakuin nauraa höpsön ponini pukkeja. Yht'äkkiä Raipe juoksi kuitenkin luokseni. Napsautin lukon kiinni , ja juuri kun olin kiinnittämässä Raipea renkaaseen (siis siihen joka on myös syöttämistä varten ) huomasin miksi se tuli luokseni niin helposti! Se säikähti sen tarhakaveria! Kekri aasia! Voi pikkuista höperöä! Kävin kuitenkin hakemassa Raipen varusteet, ja harjat , ja kun se oli hoidettu , heitin varusteet selkään. Sitten talutin ponin ulos.
Hyppäsin pihalla selkään. Ajattelin mennä hieman tutkimaan lähimaastoja...
" Olisko huono idis mennä maastoon , Raipe? " No , ei poni vastaisi, joten päätin että menisimme. Ei olllut tämä hirmu mones kerta kun ponin selkään kiipesin! Raipen ostin niin vähän aikaa sitten , että olen ratsastanut sillä ehkä 10-15 kertaa...
Kentän tutkimista (17.1.2014) osa 1
Pakkanen puri jopa opettajien poskia, joten kaikki välitunnit pidettiin sisällä. Niinpä parilla viimeisellä välkällä kaikki kävivät hieman ylikierroksilla, ja pojat viskelivät mandariinia toistensa naamoja päin. Olihan se ihan viihdyttävää katseltavaa, mutta siihen kyllästyi. Paitsi sitten kun se uusi poika liittyi mukaan....
Mutta kaikkihan siihen oli lääpällään, ja muut luokkalaiseni liittyivät mukaan, ja jätkät eivät uskaltaneet pommittaa tyttöjä, joten leikki loppui siihen. Osa tytöistä valitteli rikkinäistä kahvikonetta, ja sitä etteivät saaneet sitä viidettäkymmenettä kupillistaan.
Itse ryystin kaakaotani kaikessa rauhassa termospullosta, ja vilkuilin poikajengiä. Ville, Jussi, Lassi, Oliver, Oskari, Patrik, Marko, ja... Oskar... Laskin katseeni maahan, ja matelin muiden mukana ruotsintunnille.
Katrin oli taas opettamassa. Meidän vanha ruotsinmaikka jäi äitiyslomalle yllättäen, joten Katrin tuuraisi tuota jonkin aikaa.
Minä olin yllättäen taaskin ainoa kenen vieressä ei istunut kukaan, joten Katrin laittoi Oskarin siihen viereeni, kun tuolla ei ollut vielä paikkaa. Tunsin poskiini lehahtavan lämmön, punan, ja muiden kateellisten katseiden porautuvan niskaani. Hengitin syvään, ja kaivoin laukkuani, vaikka olinkin asetellut jo kaikki kirjat ja kynät pöydälle.
"God dag alla!" Katrin tervehti, ja mutisimme kaikki vastauksen.
Tunnilla selvisi se, että Oskar oli myöskin suomenruotsalainen, ja Katrin laittoi meidät puhumaan kaikkea turhaa samalla kun muut pänttäsivät päähänsä sitä, alkoivatko sanat en vai ett alulla. Tai sillä jännällä liitteellä. Vähän niinkuin englanniksi olisi a tai an. En osaa selittää mitään. Jouduin kylläkin tunnilla kertomaan Oskarillekin silmistäni, sillä hänhän oli uusi luokallamme, eikä tiennyt yhtikäs mitään seiskan alussa tapahtuneelle sokeutumis-incidentille.
Tunti kului nopeasti, ja kaikki ryntäsivät ulos, aikeissaan ehtiä aikaisempaan 106:seen. Kukaan, paitsi ehkä uuden 100m juoksuennätyksen tehnyt, ei ehtinyt bussiin, joten ahtauduimme koko luokka yhdelle bussipysäkille.
Aika kului hitaasti pakkasessa, ja säpsähdin jonkun kutsuessa nimeäni. Katrin oli pysähtynyt pysäkille, ja tarjosi kyytiä tallille. Tottakai suostuisin! Pääsisin tallille nopeammin, minun ei tarvitsisi odotella pakkasessa, eikä ahtautua täpötäyteen bussiin vieraiden ihmisten keskelle.
"Me ollaan perillä", havahduin Katrinin ääneen. Oho. Niinpä oltiinkin. Olin vaipunut omiin maailmoihini Katrinin kyseltyä syytä kestopunastukselleni ruotsintunnilla, ja todetessaan, ettei Oskar ollut pahemman näköinen meidän ikäisten mielestä. Viuts, ja Katrin osui suoraan keskelle. Olin siis punastunut vain enemmän, ja nainen oli ajanut hymyillen, lauleskellen aina välillä radiosta pauhaavien laulujen tahtiin.
Kiitin kyydistä, ja loikin talliin. Vilkaisin suoraan hevosteni pihattoon, ja meinasin saada sydärin kun en nähnyt Temppua. Prookkis makoili hevosten omassa huoneessa, mutta Temppua ei näkynyt, ei edes pihalla. Hengitys salpautui, paniikki iski.
"Temppuu!" huhuilin astellessani sisään suureen karsinaan. Ruuna ei vastannut mitään. Juoksin ulos karsinakatoksesta, ja henkäisin.
Siellähän Temppu oli, perimmäisessä nurkassa, tutustumassa toisen pihaton asukkaisiin. Vihelsin, ja ruuna kohotti päätään, lähtien sitten juoksemaan minua kohti.
Nappasin ruunan otsaharjasta kiinni, ja talutin sisälle. Harjasin Tempun kunnolla, ja laitoin sille suitset. Irrotin tosin ohjat, ja laitoin riimunarun tilalle. Riimutin myös Prookkiksen, ja harjasin sen nopeasti.
Talutin molemmat hevoset kentälle, ja päästin ne siellä irti. Prookkis lähti heti pinkomaan pää viidentenä jalkana pukkilaukkaa ympäri kenttää, ja Temppu tyytyi hienona herrana ravaamaan. Jostain se sai myös virtaa, ja pinkaisi aivan yhtäkkiä pukkilaukkaan. Pakenin suosiolla aidalle, keskellä oli jotenkin sellainen olo, että hevoset törmäisivät minuun.
Prookkis tuli väsyttyään pinkomiseen tutkimaan minua aidalle, ja rapsuttelin sitä kaikkialta. Se antoi rapsuttaa jopa nivusista, ja hymyilin, eipähän ollut kosketusarka hevonen. Temppukin saapui kateellisena kerjäämään huomiota, ja silittelin sitten molempia hevosia.
Vein Tempun takaisin pihattoon, mutta jäin Prookkiksen kanssa käytävälle. Tutkimme yhdessä suitsia, ja tamma maisteli innoissaan myös pienen pieniä, omenanmakuisia kumikuolaimia. Tosin Prookkis maisteli kyllä suitsien kaikki hihnat, mutta... En tohtinut laittaa suitsia sille kunnolla päähän, vaan välillä laitoin leikkinä niskahihnan tamman turvan päälle, ja se yritti napata suitsia suuhunsa. Hassu neiti.
"Onpas söpö!" joku henkäisi takaani, ja säpsähdin.
"Öö....." mumisin.
"Mä oon Olga!" tyttö tervehti, ja nyökkäsin.
"Ella", kiirehdin tökerösti sanomaan, ja pakenin Prookkiksen kanssa hevosteni luksushuoneeseen.
Sekoittelin mössöt valmiiksi ja laitoin ne turpoamaan, ja kirjoitin liitutaululle hoitaneeni hevoset päivällä. Sitten piti lähteä lääkäriin. Jes, kuukausittainen silmätarkastus. Wehee.
Prookkis, Temppu ja Ella 3HM
Leikkitunti 19.1.
Tänään tallin ovet olivat Olgalle ja Ellalle poikkeuksellisesti avoinna, koska he tulisivat vähän tutustumaan toisiinsa. Muut eivät leikkitunnille olleet harmiksi ilmottautuneet. Noh, kyllä me kolmistaan keksitään kivoja leikkejä.
Minä päätin ratsastaa Kekri-aasillani. Se ei ollut kun rapiat 130 senttiä korkea, mutta jaksoi kantaa melkeen mitä vaan. Pidin kuiteskin pqinorajaa kuudessaviidessäkymmenessä kilossa, että sen selkä jaksaisi ehjänä yhtä kauan kun sydän.
Tulin tallille tällä kertaa tietä pitkin. Olga jäi juuri isänsä kyydistä kentän aidan viereen, ja sanoi nähneensä Ellan potkukelkan kanssa matkalla. Kaikki siis olivat tulossa. Menimme Olgan kanssa talliin, avasin varustehuoneen oven lukosta. Muissa ovissa, edes ulko-ovessa, oli turha pitää lukkoa, koska pihatoista pääsi talliin eikä käytävään meneviä ovia saa lukita jos hevonen pitää saada käytävään äkkiä.
Otimme harjapakit varustehuoneesta ja jätimme ne pihattokarsinaan siirtyessämme räsymattojen välistä tarhaan. Kekri ja Rainbow tarhasivat metsän puolella. Tänne tulisi Akitan Miranda aasi, kunhan tyttö ensin hommautuu tallille. Hänen pitäisi Haniakin vuokrata..
Raipe ei ilmeisemmin tahtonut antaa kiinni, mutta Kekri jähmettyi paikalleen heti kun näki minun lähestyvän. En meinannut saada sitä millään liikkeelle kohti tallia, mutta kyllä se sitten tuli nätisti ja kehotin Olgaa jahtaamksen sijaan tulemaan pihattoon. Rainbow suutahti huomaamattomuudestamme ja täräytti suoraan pihattoon riimunnaruun kiinni.
---
Ella oli jo verryttelemässä kentällä kun me tulimme sinne. Raipe testaili Olgaa oikein kunnolla, mutta onneksi nuori tyttö oli pitkä ja voimakas ja sai pidettyä vielä hieman orimaista ruunaa ruodissa. Ellan Temppu ruuna oli ilmeisen kiltti ja rauhallinen.
"Morjens, te molemmat tiiättekin minut, oon siis Katrin. Tänään vähän leikitään ja tutustutaan toisiimme. Harmi kun muut eivät ilmottautuneet messiin, mutta sentäs te!"
Ella ja Olga esittelivät itsensä toisille, ja annoin heille luvan lämmitellä vierekkäin kävellen niin ei tarvitse huutaa toiselle.
Itselläni oli hieman vaikeuksia ratsastaa Kekrillä, kun se ei kentällä jumputtamisesta pitänyt. Pitkät korvat heiluivat ja pinkit tutit vilkkuivat suupielistä aina pään käännähtäessä. Sain kuiteskin verryteltyä sitä ja vartin päästä oltiin kaikki valmiina.
"Alotetaan siis hipalla, missä pitää osua kämmenellä toista selkään. Sillon pitää aina sanoa jotaan itsestä - ikä, nimi, harrastus. Alotetaan!"
Pyysin aasilta ravia ja se lähti kiitämään kohti Temppua. Ohjasavut eivät tietenkään menneet sen paksuun kalloon kovin hyvin, vaan se jysähti päin Tempun kuvetta huutaen iiiiiiiii aaaaa!! Onneksi ei käynyt sen kummemmin ja sain läpättyä Ellan selkää sanoen: "Jag är lärare i skolan!"
Ella oli ilmeisen hyvillään kun kuuli kerrankin ruotsia, mutta Olgaa läpätessä sanoi nätisti suomeksi olevansa puolisokea. Olga taas ilmoitti pääsevänsä pian yläasteelle.
Vähän ajan päästä päätin vaihtaa leikkiä. Oltaisiin seuraa johtajaa, missä johtajan täytyy pitää monologia letkan kärjessä ja kertoa kymmenen totuutta hevosestaan. Ella aloitti menemällä voltteja me perässään kävellen.
"Temppu on ruuna, Temppu on kiltti. Temppu on vaaleenruunikko, Temppu on mun oikee silmä..."
Kun kymmenen totuutta tuli täyteen, minä siirryin johtoon. Koitin saada Kekrin kulkemaan siksakkia, mutta se nyt meni vähän miten meni. "Kekri on jääräpäinen, Kekri saattaa pysähtyä tyystin. Kekrin saa liikkeelle vaa hinausautolla, sellanen pitäs hommata..."
Olga pukkihyppyjen lomassa oli sitä mieltä, että Raipe on kujeileva kili. Ymmärrän kyllä.
Olga reippaana tyttönä ehdotti leikkiä, jossa jokainen on puolikkaalla kentällä omassa kulmassaan, ja yksi huutaa aina jonkun asian joka kertoo jommasta kummasta muusta ratsastajasta tai ratsusta. Sitten se kumpi tunnistaa itsensä vihjeeseen, laukkaa vapaaseen nurkkaan. Olga aloitti huutamalla: "Hän on blondi!"
Minä annoin pohkeita Kekrille, mutta se ei liikahtanut. Ei sitten millään! Olga hykersi paikallaan tilanteelle, mutta Raipe käytti heti tilaisuuden hyväkseen, heitti tytön selästään ja juoksi tönäsemään Kekriä hännäntyvestä niin jopas aasi pinkaisi vapaaseen nurkkaan niin että sujahti.
"Hänen ohjansa hulmuaa", huusin ja Olga taapersi Raipen luo ja otti ohjista kiinni. Ruuna ei ehtinyt paeta, ja oli ihan nätisti.
Sen leikin jälkeen menimme lyhyelle maastolenkille loppuverrkoihin ja yhdessä rupatellen hoidimme hevoset pihattoihin syömään käytävällä harjaillen.
6 HM
Katrin- Admin
- Viestien lukumäärä : 88
Join date : 08.04.2014
Ikä : 37 -
Vs: Vanhoja tarinoita
kirjoittaja Katrin To 19 Maalis 2015, 16:48
Olga: Tallilla taas
"Iiisäää? Raipe oottaa mua jo!"
"Onko sinun aivan pakko mennä? Eilenkin tipuit selästä,vai oliko se eilen..."
"No se oli leikkitunti. Ja isä, itsehän sanoit, että jos saan Raipen,niin minun täytyy itse hoitaa se jokapäivä kun talli on auki!"
"Hmph.. No selvä, niinhän taisinkin sanoa.. No , lähtö on viiden minuutin päästä, jos et ole valmiina,et saa kyytiä.." Isä sanoi happamana.
Hän ei hirveästi pitänyt siitä kun ramppasin tallilla koko ajan. Johtuu varmaankin siitä , kun en ole niin useasti kotona?
Juuri kun olimme lähdössä ,veljeni juoksi autolle.
" Iskä hei , viitikkö viedä mut R-kioskille?"
" No,sinne päin ollaan menossa,joten hyppää kyytiin."
Huoh...Taasko? Myöhästyn ihan varmana tallilta!
Viimein olin kumminkin tallilla. Kello näytti jo kuutta , joten ajattelin ,että menen Raipella ilman satulaa... Mitäköhän siitäkin tulisi , hymyilin mielessäni. Raipe ei taaskaan antanut kiinni , kun näki riimunarun. Sitten muistin mitä Katrin oli neuvonut. Kävelin pihattoon,tai karsinaan , miten sitä nyt kutsuisi, jossa söpö aasi ,nyt en kyllä muistanut nimeä... olisko se ollut Kekri? Äh ei tullut mieleen, mutta rupesin rapsuttelemaan sitä. Hetken kuluttua Raipe ravasikin katsomaan , minkätähden se oli jätetty yksin. Napsautin lukon kiinni ponin riimuun. Sidoin sen kiinni, hain suitset ja harjapakit, ja harjasin ponskin. Sitten siirsin riimun kaulalle, ja laitoin suitset. Ei siitä mitään tullut , poni nosti päätään taivaisiin ,taino,niin taivaisiin kuin semmoinen pikkuinen pystyy.. Sanoin sille vähän napakammin ja pää laskeutui alas. Luovutitpa helpolla...ajattelin.
Talutin Raipea kohti kenttää. Se ihmetteli yht'äkkiä kaikkea! Jokainen luminen oksa oli tosi pelottava ,ja se täytyi heti päästä tutkimaan ,jotta uskaltaisi mennä ohi. Pikkuhiljaa siinä alkoi mennä hermot ,kun poni laittoi jarrut pohjaan.
" RAIPE" karjahdin
Poni jähmettyi paikalleen ,kuin oisin sanonut jonkun maailman pahimman kirosanan. Sitten se kääntyi katsomaan minua hitaasti ,niinkuin olisin ollut mörkö.
" Pöhkö!" sanoin hieman rauhallisemmin
Sitten poni käveli nätisti vierelläni kentälle.
Lämmittelin ponin kunnolla. Kun aloitin ensimmäisen laukan noston ,oli lähellä,etten päässyt taas tutustumaan kentän pohjaan. Poni veti taas kerran pukkisarjan.
Eihän tästä mitään tule! ajattelin kun olin taas hipaista maanpohjaa. Raipe oli kyllä kieltämättä hieman... miten sen sanoisi... kuriton? Noo.. Kyllä Raipesta vielä kunnon poni saadaan, vähän vaan ensin tutustutaan! Laukkaa treenasimme vielä hetken suoralla. Kun saimme sellaisen laukan noston , että Raipe ei keksinyt mitään jekkuja ,siirryin kentän keskelle keskiympyrälle. Sitten aloitimme ravaamisen. Huomioni kiinnitti toisen päädyn ritisevä lamppu. Kun Raipe huomasi sen , ei poni liikkunut mihinkään. Vaikka mitä tein, ei se liikkunut edes askeltakaan. Lopulta liu'uin alas selästä, ja talutin Raipen lähemmäs. Kun olimme viiden metrin päässä , poni veti jarrut pohjaan. Ei oo totta! Yht'äkkiä , kuin taikaiskusta,Raipe käveli hieman lähemmäs. Ensin askeleen ,sitten toisen, ja lopulta olimme jo lampun alla. Ei se ollutkaan niin pelottava... ajattelin, kun Raipe alkoi kuopia tylsyyttään.
"pöhkö"
Jatkoimme hetken ravi- ja käyntitehtäviä kuten voltteja, pysähdyksiä sun muita sellaisia. Sitten siirryttiin laukkaan . Tein voltteja ympyrän joka sivulle. Raipe yritti nousta pystyynkin kun alkoi kyllästyä! Luojan kiitos se rauhottui! Sitten siirryin takaisin suoralle loppuravit ravaamaan. Lopulta annoin löysää ohjaa ja painoapujen avulla siirryimme käyntiin. Raipe oli säikkyvinään jotain , mutta unohti sen pian. Sitten kaarsin kentän keskelle ja laskeuduin selästä.
Talutin ponin pihattoon ,otin riimun ,ja laitoin sen ponin kaulalle. Sitten sidoin ponin kiinni renkaaseen, ja otin suitset pois. Sitten siirsin riimut päähän. Poni oli hikinen. Otin sen hoitoboxista sienen. Kävin kastelemassa sen ja otin samalla kuivatusloimen ja toppaloimen. Jätin loimet hieman kauemmas ja pesin enimmät hiet ponin karvasta. Sitten laitoin loimet ja irrotin narun riimusta. Poni juoksi jo ulos. Otin sen tavarat ja vein paikalleen. Huomasin kellon. Näytti puoli kahdeksaa. Johan oli aikaa kulunut! Juuri kun olin lähdossä Raipe käveli luokseni, hörähti, ja painoi päänsä syliini. Viimein, se oli ymmärtänyt ,että minä omistan sen, ja että minä rakastan sitä. Hetken kuluttua se veti pään pois. Silmissä oli vekkuli katse. Katsoin kuinka se juoksi, ja lähdin kävelemään tielle päin. Isä sanoi tulevansa viiden minuutin päästä, olin nimittäin soittanut hänet hakemaan minut. Ainiin! Piti vielä antaa tämä Raipelle! ajattelin kun sormeni osuivat taskussani olevaan porkkanaan. Kävelin ponin luo, ja se juoksi hakemaan porkkanaa. Samalla rapsuttelin sen söpöä turpaa...
Illalla sängyssä nukahdin uneen , jossa ajattelin pientä Raipeani. Laukkasimme niityllä...
Akita : Ensimmäinen tarinani :) osa 1
Kaarsin Sumulahden-tilan pihaan toista kolmatta kertaa vasta. Ensimmäisen kerran katsomaan vuokrahevosta, toisen tuomaan Mirandan ja kolmannen nyt! Olen innoissani. Pääsen liikuttamaan Hania ja katsomaan Mirandaa. Kuului kimakka hirnahdus ja näin Mirandan leikkimässä Kekrin kanssa. Jotenkin hellyttävä näky. Mirkkusella on kaveri, vaikka aluksi olikin sitä mieltä että Petrin on tultava mukaan.
Nostin Mirandalle ostamani harjapakin autosta ja lähdin talliin. Jätin tavarat varustehuoneeseen ja lähdin hakemaan hevosia.
Miranda tuli itse asiassa melko nätisti mukaan, mutta Hani.. Se halusi olla tarhassa kavereiden kanssa. Ei minun kanssa sisälle. Mustansiniset hiukseni hulmusivat joka puolelle tuulen takia. Ulkona oli melkoisen kylmä ja Mirkulla ei ollut edes loimea. Ulkona taisi olla noin 20°C kylmää ja tuulikin oli melkoisen kova. Hain kaurasangon ja vein Mirkkusen sisälle. Rahistelin hiukan sankoa, jotta saisin Hanin kiinni. Se tulikin pariinotteeseen luokse, mutta juoksi pois. Päätin hakea Katrinin auttamaan..
Kun Hani oli saatu kiinni hain pollejen harjapakit ja aloitin Mirkun siistimisen. Miranda hörisi hiljaa ja nautti harjailusta. Se olikin likainen, kun en ole hetkeen tammaa harjaillut. Selvitin tamman harjankin, joka oli hieman takussa.. Kun valmistuin hain pari hevosen herkkua ja opettelin Mirkun kanssa hyödyllisiä temppuja kuten seuraa, avaa suu, nosta jalkaa jne. Aloitimme seuraamisesta. Se ei oikein halunnut tajuta, mutta lopuksi alkoi paremmin luistaa.
Mikun jälkeen oli tietty Hani. Otin pari harjaa karsinaan mukaan ja aloin harjata. Hani seisoi rennosti ja katseli tarkkaan touhujani. Setvin harjan ja hännän siisteiksi ja katvakin kiilsi noin puolentoistatunnin työn jälkeen. Sitten oli vielä kaviot. Nostin varovasti nuoren hevosen jalkaa. Se oli rauhassa, joten kehuin sitä paljon! Aloin opettaa sillekkin samoja juttuja kuin Mirandallekkin. Hanin kanssa aloitin kuitenkin jalan nostolla. Se pikkuhiljaa alkoi tajuta asian ytimen, kunnes lopetimme.
Minun piti raahautua uudelleen ulos hakemaan Mirkulle suitset, satula, neljät satulahuovat ja sen kahdeksat loimet sekä vara riimu ja naru. Juu tiedän hieman liioiteltua! :) Jouduin hakemaan ne kahdessa osassa ja ulkona oli hyytävä tuuli. Tuntui kuin Miranda olisi nauranut minulle. Vein varusteet paikoilleen ja puhdistin loimista kaikki autosta tulleet roskat. Otin suitset ja fleeceloimen ja suunnistin Mirandan karsinalle. Se vain esitti nukkuvaa jottei joutuisi töihin. Laitoin ensin sille loimen johon se suostui. Sen jälkeen otin suitset ja meni korvat luimuun heti! Laitoin silti sille suitset, vaikka se suuttuikin. Ajattelin että sitten kun saan ostettua kärryt ja muut ravivarusteet sille saan aloittaa ohjasajon!! Olen hirmu innoissani. Paitsi että alan varmaan ohjasajaa jo aiemmin jos tallilta saa varusteet lainaan.
Pihalla nousin Mirkun selkään ja suuntasimme kohti maastoa. Miranda rakasti maastolenkkejä, joissa sai päästellä ylimääräisen virran pois. Niin ajattelin nytkin. Onneksi minulla oli toppavaatteet ja huivi naamalla etten jäädy pystyyn Mirkun selkään. Mirkku tepsutti kiltisti eteenpäin. Onneksi pääsimme pois aavalta alueelta, sillä se rauhoitti hieman tuulenpuuskaa. Mirkkukin rentoutui. Pyysin Mirkun ravaamaan ja se totteli heti. Luultavasti siksi että sillä on hieman vilpoinen olo. Ravasimme pajulahdentietä pitkin. Aikomuksenani oli ainoastaan ratsastaa sen päähän ja takaisin tallille.
Kun olimme ravanneet tien päähän käännyimme ja nostimme laukan. Annoin Mirkulle vapaat kädet tempoon ja se kiihdytti kiitolaukkaan! Se oli todella mahtavaa. Lumi vain pöllysi allamme ja menimmekin niin lujaa.. :3 Pian oli hiljennettävä hiljaiseen laukkaan ja siitä raviin. Ravuutin tammaa hetken, kunnes pyysin sitä käyntiin. Se oli laiskistunut, joten otimme loppukäynnit pitkin ohjin. Se oli kuin pikkulapsi. Jaksaisi riehua vaikka kuinka kauan, mutta kun käskee rauhoittua väsähtää heti.
Tallin pihalle päästyämme se oli melkoisen märkä. Talutin sen pihattokarsinaansa ja vaihdoin loimen puhtaaseen ja kuivaan fleeceen. Vein varusteet talliin ja aloin puhdistaa satulaa ja suitsia. Otin kuolaimet pois ja puhdistin oikein hyvin ruuan jämistä ja muusta liasta. Sitten purin suitset ja puhdistin ne kiiltäviksi. Sitten satula.. Otin satulan satulatelineelle ja aloin irrotella jalustimia. Laitoin ne lattialle ja aloin puhdistaa satulaa. Kun satula oli jalustimia vaille valmis hain putipuhtaan satulasuojan. Heitin jalustimet yhteen sankooni jossa oli Mirkun loimikin ja vaihdoin uudet tilalle. Laitoin satulasuojan paikalleen ja nostin telineeseen.
Hani odotteli jo karsinassaan kärsimättömänä. Otin sen käytävälle ja aloin varustaa Hania nopeaan tahtiin, jottei se hermostu kuten Katrin kertoi. Sain kun sainkin sille varusteet paria kiusantekoa lukuunottamatta. Jouduin vaan hakemaan kärryt sille enää.
Kun kärryt oli asennettu sille nousin kyytin ja maiskautin liikkeelle. Alussa se tuntui että eii se lähtee hanskasta, mutta hyvin se pysyi tuntumalla. Maiskautin sen raviin ja se ravasi kiltisti tien reunassa.
Hetken ravattuamme hitaasti maiskutin sen maksimiteho raviin. Se oli todella hauskaa varmasti ihan kummankin mielestä. Vauhti pysyi melko kauan samana, joten annoin sen mennä. Kun se pikku hiljaa alkoi hiljentää pidin sitä aina hetken samassa tempossa ettei käynti tule liian äkkiä. Viimein vauhti oli hiljentynyt hölkkään, joten siirsin tamman käyntiin. Se kävelikin hienosti loppumatkan.
Tallissa kun riisuin Hania se melkein nukkui. Harjasin sitä ja setvin harjan ja hännän uudelleen. Nyt se ei jaksanut temppuilla kavioidenkaan kanssa. Laitoin sillekkin kuivatusloimen pikaisesti ja vein pihattoon. Itse menin puhdistelemaan Hanin varusteita. Siinä ei onneksi mennyt kokoa päivää, joten ehdin vielä muutakin. Puhdistin Mirkun ja Hanin ruoka ja juoma-astiat sekä pihattokarsinat. Heti kun olin valmis kello lähenteli jo neljää. Olin tullut tallille kuudelta ja omatkin pollet kotona oli hoitamatta. Hain vanhat jalustimet ja loimen ja lähdin kotiin.
"Iiisäää? Raipe oottaa mua jo!"
"Onko sinun aivan pakko mennä? Eilenkin tipuit selästä,vai oliko se eilen..."
"No se oli leikkitunti. Ja isä, itsehän sanoit, että jos saan Raipen,niin minun täytyy itse hoitaa se jokapäivä kun talli on auki!"
"Hmph.. No selvä, niinhän taisinkin sanoa.. No , lähtö on viiden minuutin päästä, jos et ole valmiina,et saa kyytiä.." Isä sanoi happamana.
Hän ei hirveästi pitänyt siitä kun ramppasin tallilla koko ajan. Johtuu varmaankin siitä , kun en ole niin useasti kotona?
Juuri kun olimme lähdössä ,veljeni juoksi autolle.
" Iskä hei , viitikkö viedä mut R-kioskille?"
" No,sinne päin ollaan menossa,joten hyppää kyytiin."
Huoh...Taasko? Myöhästyn ihan varmana tallilta!
Viimein olin kumminkin tallilla. Kello näytti jo kuutta , joten ajattelin ,että menen Raipella ilman satulaa... Mitäköhän siitäkin tulisi , hymyilin mielessäni. Raipe ei taaskaan antanut kiinni , kun näki riimunarun. Sitten muistin mitä Katrin oli neuvonut. Kävelin pihattoon,tai karsinaan , miten sitä nyt kutsuisi, jossa söpö aasi ,nyt en kyllä muistanut nimeä... olisko se ollut Kekri? Äh ei tullut mieleen, mutta rupesin rapsuttelemaan sitä. Hetken kuluttua Raipe ravasikin katsomaan , minkätähden se oli jätetty yksin. Napsautin lukon kiinni ponin riimuun. Sidoin sen kiinni, hain suitset ja harjapakit, ja harjasin ponskin. Sitten siirsin riimun kaulalle, ja laitoin suitset. Ei siitä mitään tullut , poni nosti päätään taivaisiin ,taino,niin taivaisiin kuin semmoinen pikkuinen pystyy.. Sanoin sille vähän napakammin ja pää laskeutui alas. Luovutitpa helpolla...ajattelin.
Talutin Raipea kohti kenttää. Se ihmetteli yht'äkkiä kaikkea! Jokainen luminen oksa oli tosi pelottava ,ja se täytyi heti päästä tutkimaan ,jotta uskaltaisi mennä ohi. Pikkuhiljaa siinä alkoi mennä hermot ,kun poni laittoi jarrut pohjaan.
" RAIPE" karjahdin
Poni jähmettyi paikalleen ,kuin oisin sanonut jonkun maailman pahimman kirosanan. Sitten se kääntyi katsomaan minua hitaasti ,niinkuin olisin ollut mörkö.
" Pöhkö!" sanoin hieman rauhallisemmin
Sitten poni käveli nätisti vierelläni kentälle.
Lämmittelin ponin kunnolla. Kun aloitin ensimmäisen laukan noston ,oli lähellä,etten päässyt taas tutustumaan kentän pohjaan. Poni veti taas kerran pukkisarjan.
Eihän tästä mitään tule! ajattelin kun olin taas hipaista maanpohjaa. Raipe oli kyllä kieltämättä hieman... miten sen sanoisi... kuriton? Noo.. Kyllä Raipesta vielä kunnon poni saadaan, vähän vaan ensin tutustutaan! Laukkaa treenasimme vielä hetken suoralla. Kun saimme sellaisen laukan noston , että Raipe ei keksinyt mitään jekkuja ,siirryin kentän keskelle keskiympyrälle. Sitten aloitimme ravaamisen. Huomioni kiinnitti toisen päädyn ritisevä lamppu. Kun Raipe huomasi sen , ei poni liikkunut mihinkään. Vaikka mitä tein, ei se liikkunut edes askeltakaan. Lopulta liu'uin alas selästä, ja talutin Raipen lähemmäs. Kun olimme viiden metrin päässä , poni veti jarrut pohjaan. Ei oo totta! Yht'äkkiä , kuin taikaiskusta,Raipe käveli hieman lähemmäs. Ensin askeleen ,sitten toisen, ja lopulta olimme jo lampun alla. Ei se ollutkaan niin pelottava... ajattelin, kun Raipe alkoi kuopia tylsyyttään.
"pöhkö"
Jatkoimme hetken ravi- ja käyntitehtäviä kuten voltteja, pysähdyksiä sun muita sellaisia. Sitten siirryttiin laukkaan . Tein voltteja ympyrän joka sivulle. Raipe yritti nousta pystyynkin kun alkoi kyllästyä! Luojan kiitos se rauhottui! Sitten siirryin takaisin suoralle loppuravit ravaamaan. Lopulta annoin löysää ohjaa ja painoapujen avulla siirryimme käyntiin. Raipe oli säikkyvinään jotain , mutta unohti sen pian. Sitten kaarsin kentän keskelle ja laskeuduin selästä.
Talutin ponin pihattoon ,otin riimun ,ja laitoin sen ponin kaulalle. Sitten sidoin ponin kiinni renkaaseen, ja otin suitset pois. Sitten siirsin riimut päähän. Poni oli hikinen. Otin sen hoitoboxista sienen. Kävin kastelemassa sen ja otin samalla kuivatusloimen ja toppaloimen. Jätin loimet hieman kauemmas ja pesin enimmät hiet ponin karvasta. Sitten laitoin loimet ja irrotin narun riimusta. Poni juoksi jo ulos. Otin sen tavarat ja vein paikalleen. Huomasin kellon. Näytti puoli kahdeksaa. Johan oli aikaa kulunut! Juuri kun olin lähdossä Raipe käveli luokseni, hörähti, ja painoi päänsä syliini. Viimein, se oli ymmärtänyt ,että minä omistan sen, ja että minä rakastan sitä. Hetken kuluttua se veti pään pois. Silmissä oli vekkuli katse. Katsoin kuinka se juoksi, ja lähdin kävelemään tielle päin. Isä sanoi tulevansa viiden minuutin päästä, olin nimittäin soittanut hänet hakemaan minut. Ainiin! Piti vielä antaa tämä Raipelle! ajattelin kun sormeni osuivat taskussani olevaan porkkanaan. Kävelin ponin luo, ja se juoksi hakemaan porkkanaa. Samalla rapsuttelin sen söpöä turpaa...
Illalla sängyssä nukahdin uneen , jossa ajattelin pientä Raipeani. Laukkasimme niityllä...
Pajupurolla ~ 28.1.2014
Tiistai-iltapäivän viimeinen ruotsintunti. Noh, onneksi mulla ei ollut tunteja kun vajaa parisenkymmentä viikossa. Kun yläasteella oli joka ikätasoa A ja B ryhmä, ja ala-asteella muutama pienempi ruotsin ryhmä, niin ei paljoa tunteja kertynyt. Mutta olihan niissä kokeissa ja saniksissa tarkistamisensa ja tekemisensä, ja välillä piti suunnitella tunteja etukäteen, ryhmätöitä ja muita. Mutta oli siinä kyllä hyvä työ, mistä en kovin äkkiä lähde (: Hyvät lomat ja kelpo palkka, etenkin kun talli- ja hevosvuokrista sai vähän lisätuloa.
"Okej, ingen läxor i dag", sanoin oppilaille ja he sinkosivat tuoleistaan nostamaan niitä pulsan päälle. "Hejdå, vi ses!" sanoin vielä ennekun ne olivat rynnineet naulakoille.
Ella jäi luokkaan pakkaamaan reppua, oli ilmeisen täynnä tavaraa.
"Ska du gå till stallet?" kysäisin Ellalta. Juttelimme aina välillä ruotsiksi.
"Ja, javisst!" hän huikkasi hymyillen säteilevästi. Mentiin sitten miun autolle ja istuttii siel etupenkissä molemmat. Ei ollut matkaa kun varttitunti, niin Sumulahden puuportti työntyi näkökenttään. Siinä puuporttia vastapäätä oli mun autokatos, mihin jätin aina kaaran. Joskus joutu ajamaan tallipihan läpi mökille mutta harvemmin.
Kävin vaihtaas tallikuteet päälle ja sit mentii jakamaa heinii tarhoihin. Päätettiin lähteä maastoilemaan, minä Kekrillä ja Ella Tempulla.
"Saat sä joskus kokeilla muitakin hevosia", sanoin, mutta Ella halusi pitää toisen silmänsä tuttuna ja turvallisena. Haettiin hevoset siihin tallin vieree aitaan kiinni, toinen aitaan ja toinen pesupaikalle. Harjattiin ja varustettiin.
"Jaha, eikun selkään vaan", totesin ja kapusin rungottoman satulan päälle. Kekrin jyrkässä selässä sai olla mukavat vällyt satulan alla, mutta rungoton vähensi painoa ja muuteskin tykkäsin niistä enemmän. Kivemmat istua. Kekrillä oli normikuolaimet, ja vaaleenpunaset tutit, vaikka muilla heeboillani oli kuolaimettomat suitset. Niissä ohjat meni turparemmissä kiinni olevien niinsanottujen kuolainrenkaiden läpi, leuan alta ristiin ja niskaan. Paine tuli turvalle ja leukaan, oli ne ihan yhtä tarkat ohjastaa kun normikuolaimet.
Käveltiin hevosten kanssa kohti rantaa ja miun ja mun poikakamun möksää. Ennen sitä käännyttiin oikeelle.
"Kohta tulloo pienehkö silta, mut meiän ei oo pakko mennä siitä. Mettä on yhtä pusikkoa molemmilta puolin puroa."
Pajupuro tuli pian näkyviin, mutta ei me menty sillan yli. Mentiin puron oikeeta puolta, siinö oli jo pieni polun aihe. Pajut kaartuivat yleensä solisevan puron ylle, muta nyt se oli jäässä ja pajunoksat pakkaslumen kuurtamia. Lumi pöllähteli hevosten kavioissa ja muutama hiutale tipahti välillä oksalta. Pakkasta ei pahemmin ollut, ja korpimetsän hiljaisuus oli sitä ihanuutta jota rakastin. Ne kesäiset mustikat, mitä täältä kerättiin.. Uu nam.
"Onks tää sun eka maastoilu?" kysäsin Ellalta, eikä se ainaskaan täälläpäin käynyt ollut. Pian ylitimme kaposen mettätien, mikä vei jonkun kesämökin rantaan. Siellä kesäsin asusteli mummeli ja vaari, kuulemma. Enhän vielä tuntenut kun vasta Lapista tänne muutin.
"Mennään joskus vähemmän liukkaalla kelillä maastoesteille", Ella ehdotti. Nyökkäsin hänelle.
Seuraavalle tielle tullessamme jäimme siihin. Jatkettii vasemmalle ja kääntyessämme kohti Riihilampea nostettiin ravi. Se lampi kierrettiin, Kekrin tahtia mutta kuiteskin kivan reippaasti. Ei tämä Kekri lennokkaasti laukannut, mutta suostui puuhaan kuiteskin. Vähän se mölisi mutta hällä väliä..
Tallilla ratsut pihatoihin hoidettuamme käytiin meillä syömässä ja alettiin kouluttaa kentällä Prookkista ja Hania. Joskus pitäisi kertoa siitä sekametelisopasta tarkemmin.. Indin kanssa olin jo aamulla säheltänyt, niin Bellan vielä liikutin koulua kentän tapasella hietikolla vääntäen. Ella tykkäsi Bellan upeista liikkeistä.
Katrin 7 HM
Akita : Ensimmäinen tarinani :) osa 1
Kaarsin Sumulahden-tilan pihaan toista kolmatta kertaa vasta. Ensimmäisen kerran katsomaan vuokrahevosta, toisen tuomaan Mirandan ja kolmannen nyt! Olen innoissani. Pääsen liikuttamaan Hania ja katsomaan Mirandaa. Kuului kimakka hirnahdus ja näin Mirandan leikkimässä Kekrin kanssa. Jotenkin hellyttävä näky. Mirkkusella on kaveri, vaikka aluksi olikin sitä mieltä että Petrin on tultava mukaan.
Nostin Mirandalle ostamani harjapakin autosta ja lähdin talliin. Jätin tavarat varustehuoneeseen ja lähdin hakemaan hevosia.
Miranda tuli itse asiassa melko nätisti mukaan, mutta Hani.. Se halusi olla tarhassa kavereiden kanssa. Ei minun kanssa sisälle. Mustansiniset hiukseni hulmusivat joka puolelle tuulen takia. Ulkona oli melkoisen kylmä ja Mirkulla ei ollut edes loimea. Ulkona taisi olla noin 20°C kylmää ja tuulikin oli melkoisen kova. Hain kaurasangon ja vein Mirkkusen sisälle. Rahistelin hiukan sankoa, jotta saisin Hanin kiinni. Se tulikin pariinotteeseen luokse, mutta juoksi pois. Päätin hakea Katrinin auttamaan..
Kun Hani oli saatu kiinni hain pollejen harjapakit ja aloitin Mirkun siistimisen. Miranda hörisi hiljaa ja nautti harjailusta. Se olikin likainen, kun en ole hetkeen tammaa harjaillut. Selvitin tamman harjankin, joka oli hieman takussa.. Kun valmistuin hain pari hevosen herkkua ja opettelin Mirkun kanssa hyödyllisiä temppuja kuten seuraa, avaa suu, nosta jalkaa jne. Aloitimme seuraamisesta. Se ei oikein halunnut tajuta, mutta lopuksi alkoi paremmin luistaa.
Mikun jälkeen oli tietty Hani. Otin pari harjaa karsinaan mukaan ja aloin harjata. Hani seisoi rennosti ja katseli tarkkaan touhujani. Setvin harjan ja hännän siisteiksi ja katvakin kiilsi noin puolentoistatunnin työn jälkeen. Sitten oli vielä kaviot. Nostin varovasti nuoren hevosen jalkaa. Se oli rauhassa, joten kehuin sitä paljon! Aloin opettaa sillekkin samoja juttuja kuin Mirandallekkin. Hanin kanssa aloitin kuitenkin jalan nostolla. Se pikkuhiljaa alkoi tajuta asian ytimen, kunnes lopetimme.
Minun piti raahautua uudelleen ulos hakemaan Mirkulle suitset, satula, neljät satulahuovat ja sen kahdeksat loimet sekä vara riimu ja naru. Juu tiedän hieman liioiteltua! :) Jouduin hakemaan ne kahdessa osassa ja ulkona oli hyytävä tuuli. Tuntui kuin Miranda olisi nauranut minulle. Vein varusteet paikoilleen ja puhdistin loimista kaikki autosta tulleet roskat. Otin suitset ja fleeceloimen ja suunnistin Mirandan karsinalle. Se vain esitti nukkuvaa jottei joutuisi töihin. Laitoin ensin sille loimen johon se suostui. Sen jälkeen otin suitset ja meni korvat luimuun heti! Laitoin silti sille suitset, vaikka se suuttuikin. Ajattelin että sitten kun saan ostettua kärryt ja muut ravivarusteet sille saan aloittaa ohjasajon!! Olen hirmu innoissani. Paitsi että alan varmaan ohjasajaa jo aiemmin jos tallilta saa varusteet lainaan.
Pihalla nousin Mirkun selkään ja suuntasimme kohti maastoa. Miranda rakasti maastolenkkejä, joissa sai päästellä ylimääräisen virran pois. Niin ajattelin nytkin. Onneksi minulla oli toppavaatteet ja huivi naamalla etten jäädy pystyyn Mirkun selkään. Mirkku tepsutti kiltisti eteenpäin. Onneksi pääsimme pois aavalta alueelta, sillä se rauhoitti hieman tuulenpuuskaa. Mirkkukin rentoutui. Pyysin Mirkun ravaamaan ja se totteli heti. Luultavasti siksi että sillä on hieman vilpoinen olo. Ravasimme pajulahdentietä pitkin. Aikomuksenani oli ainoastaan ratsastaa sen päähän ja takaisin tallille.
Kun olimme ravanneet tien päähän käännyimme ja nostimme laukan. Annoin Mirkulle vapaat kädet tempoon ja se kiihdytti kiitolaukkaan! Se oli todella mahtavaa. Lumi vain pöllysi allamme ja menimmekin niin lujaa.. :3 Pian oli hiljennettävä hiljaiseen laukkaan ja siitä raviin. Ravuutin tammaa hetken, kunnes pyysin sitä käyntiin. Se oli laiskistunut, joten otimme loppukäynnit pitkin ohjin. Se oli kuin pikkulapsi. Jaksaisi riehua vaikka kuinka kauan, mutta kun käskee rauhoittua väsähtää heti.
Tallin pihalle päästyämme se oli melkoisen märkä. Talutin sen pihattokarsinaansa ja vaihdoin loimen puhtaaseen ja kuivaan fleeceen. Vein varusteet talliin ja aloin puhdistaa satulaa ja suitsia. Otin kuolaimet pois ja puhdistin oikein hyvin ruuan jämistä ja muusta liasta. Sitten purin suitset ja puhdistin ne kiiltäviksi. Sitten satula.. Otin satulan satulatelineelle ja aloin irrotella jalustimia. Laitoin ne lattialle ja aloin puhdistaa satulaa. Kun satula oli jalustimia vaille valmis hain putipuhtaan satulasuojan. Heitin jalustimet yhteen sankooni jossa oli Mirkun loimikin ja vaihdoin uudet tilalle. Laitoin satulasuojan paikalleen ja nostin telineeseen.
Hani odotteli jo karsinassaan kärsimättömänä. Otin sen käytävälle ja aloin varustaa Hania nopeaan tahtiin, jottei se hermostu kuten Katrin kertoi. Sain kun sainkin sille varusteet paria kiusantekoa lukuunottamatta. Jouduin vaan hakemaan kärryt sille enää.
Kun kärryt oli asennettu sille nousin kyytin ja maiskautin liikkeelle. Alussa se tuntui että eii se lähtee hanskasta, mutta hyvin se pysyi tuntumalla. Maiskautin sen raviin ja se ravasi kiltisti tien reunassa.
Hetken ravattuamme hitaasti maiskutin sen maksimiteho raviin. Se oli todella hauskaa varmasti ihan kummankin mielestä. Vauhti pysyi melko kauan samana, joten annoin sen mennä. Kun se pikku hiljaa alkoi hiljentää pidin sitä aina hetken samassa tempossa ettei käynti tule liian äkkiä. Viimein vauhti oli hiljentynyt hölkkään, joten siirsin tamman käyntiin. Se kävelikin hienosti loppumatkan.
Tallissa kun riisuin Hania se melkein nukkui. Harjasin sitä ja setvin harjan ja hännän uudelleen. Nyt se ei jaksanut temppuilla kavioidenkaan kanssa. Laitoin sillekkin kuivatusloimen pikaisesti ja vein pihattoon. Itse menin puhdistelemaan Hanin varusteita. Siinä ei onneksi mennyt kokoa päivää, joten ehdin vielä muutakin. Puhdistin Mirkun ja Hanin ruoka ja juoma-astiat sekä pihattokarsinat. Heti kun olin valmis kello lähenteli jo neljää. Olin tullut tallille kuudelta ja omatkin pollet kotona oli hoitamatta. Hain vanhat jalustimet ja loimen ja lähdin kotiin.
7.2.-14 : Koulutunti
Kello kohta jo kymmenen, on pian aika päiväheinien
Hevoset nälkäsinä pihatoissa oottaa, ne vettä vaan janoaa
Siis jätän mökkini rannalle, tallustan tallille
Kohta tulis Ella ja Akita, ois tarkotus pitää heille tuntia.
Kun hevoset heiniään rouskuttaa, minä lakaisen lattiaa
Käytävällä tiilikimpaleet, raoista vesi maahan virtanee
Karsinoissa maapohja olkien alla, ei siellä mittee tee lattialla
Olkia vaan roudataan lissää, lannat päivittäin kerätään.
Minä meeen varusteita putsaamaan, Bellan, Indin, Kekrin vaan.
Akita Hanin omista huolehtii, aina kun vaan itse ehtii.
Siinä puuhassa mulla vierähtää tovi, tunti taikka pari
Sitten hiivin kentälle, jossa Ella hyppäs Tempun selälle.
Temppu ruunikko herrasmies, kiltti, sen kaikki ties
Ella yläastelainen, mukava ja rohkeesti erilainen
Mirkku suloinen harmaa aasi, vaikea ratsain olla taisi
Akita nuori aikuinen, hoikka, tummahiuksinen.
Minä vaaleine hiuksineni, niitä liehuttelen
Vaan nyt vain aitaan nojaan vaan, kenttää katson taas
Pian Akitakin saapuu, Mirkulta häntäremmi vielä uupuu
Akita sitä palaa hakemaan, mie Mirkkua pidellä saan.
"Aloitetaan lämmittelyllä", huudanhan ja naurahdan hyvällä
kun Mirkku itsepintasesti paikoillaan, taas vaihteeks on vaan
Menen Akitaa auttamaan, aasia hoputtamaan
Siirtymillä sekin virkenee ja ratsastajaa kuuliaisesti tottelee.
Pyydän voltteja, ympyröitä, suunnanvaihtoja, siirtymisiä
Seuraavaks kokorataleikkaa, ei saa selästä kumpikaan keikkaa
Peruutuksesta ravin nosto, kiemuraura ja laukanvaihto
Jalustimet ristiin niskalle, aasinristin kohdalle.
Akitalla hyvin luistaa, aasin taso täytyy muistaa
Ellalla tuttu ja turvallinen ratsu, ei tulos ole lainkaan hassu.
Loppuun muutama helpompi tehtävä, sitten onkin lähdettävä
Kun loppukäynnit kävelty on, varusteet riisuttu, harjattu on.
Ella ja Akita juttelee, ratsujansa harjailee
minä rehuvarastossa annoksia mittailen, koht rehut kaikille jakelen
Sitten onpi heppojen ruoka-aika, omanikin ihan kohta
Mökilleni kävelen, lumihiutaleet leijailee.
8HM katrin
Katrin- Admin
- Viestien lukumäärä : 88
Join date : 08.04.2014
Ikä : 37 -
Vs: Vanhoja tarinoita
kirjoittaja Katrin To 19 Maalis 2015, 16:52
Tutustumista 11.2
Poljin pyörälläni punaisen tallirakennuksen pihaan. Kello oli varttia vaille kolme, kun olin päättänyt lähteä tekemään tuttavuutta suloisen Kekri-aasin kanssa. Ilo tulvahti sisälleni. Vihdoinkin oma hoidokki!
Käytävällä tuoksuivat oljet ja heinä. Tallissa oli aika hiljaista, kuten olikin toivonut.
- Ykköspihatto..., kakkospihatto. Siinä! Kolmonen, mutisin lukiessani pihattojen numeroita niiden ovista.
- Hei! takaani kuului ääni, jonka tunnistin heti Katriniksi.
- Hei! Tuota niiin... Tulin tutustumaan Kekriin, tervehdin iloisesti, ja Katrin avasi pihaton oven.
- Voidaankin aloittaa heti. Kerkeät sitten jatkaa tutustelua Kekrin kanssa sitten ensi kerrallakin.
Kekri oli tarhassa puun alla. Se leputti toista takastaan. Katrin kutsui aasia lempeällä äänellä. Kekrin korvat kohosivat pystyyn kuultuaan Katrinin kutsun. Tamma ei kuitenkaan halunnut liikutella raajojaan meidän suuntaamme.
Katrinin kutsu kuului uudestaan. Aasin korvat liikkuivat, muttei vieläkään tapahtunut mitään.
- Tule nyt! Katrin kutsui kolmannen kerran.
Kekri nosti päätään ja lähti laahustamaan Katrinin luo.
Kun tamma oli kohdallani, ojensin käteni sille. Kekrin karvainen turpa kititteli sormiani. Astuin hiukan lähemmäs ja silitin sitä kaulalta. Kekri kallisti päätään suloisesti ja päästi kovaäänisen iiaan.
Aasitamman korvat heilahtivat sen ravistaessa päätään. Rapsuttelin ja juttelin sille.
- Voinkin sitten kohta näyttää sinulle Kekrin varusteet ja kuinka voit toimia jatkossa sen kanssa, Katrin hymyili. - Muistathan ratsastaa vasta sitten, kun Kekri on tottunut sinuun.
- Tietty, vastasin hänelle ja käännyin sitten takaisin suloisen aasin puoleen. - Oi että sä olet söpö!
Kekrin silmissä välähti hieman ilkikurinen katse.
- Toivottavasti sinä et keksi kovin monia jekkuja mua varten. Ainakaan heti alkuunsa, nauroin hiljaa ja taputin Kekriä kaulalle.
- Näytän sinulle Kekrin varusteet, Katrin ilmoitti, ja seurasin häntä ulos tarhasta.
Varustehuoneessa Katrin osoitti minulle hoidokkini varusteet, ja kertoi mistä löytäisin valjasrasvat yms.
- Taidan käydä vielä vilkaisemassa Kekriä ja joudunkin polkemaan joutuin kotiin. Äiti saa hirveän raivarin, jos en ole kotona ajallaan, huokaisin. - Nähdään taas, Katrin!
- Nähdään! Katrin heilautti kättään, ja minä lähdin ulos tallista.
Viileä ulkoilma oli minua jo vastassa. Katsoin vielä suloista harmaata aasia, joka oli palannut minun ja Katrinin lähdettyä sen samaisen puun alle, missä oli aiemminkin ollut.
Otin pyöräni tallin vierestä ja polkaisin sen liikkeelle. Kunpa seuraava päivä kuluisi nopeasti, jotta voisin tulla hoitamaan Kekriä!
Nuppu & Kekri 1HM
Ystävänpäivä Sebastianin näkökulmasta: 14.2.2014
"Prookkis!" kajahti ilmoille, kun päistärikkö varsa pyörähti ympäri ja lähti pukkilaukassa kauemmas. "Millon susta tuli tollanen? Mä luulin että ees sä oisit mun kaveri..." Ella mutisi ja pidin Tempun narusta kiinni kovemmin, kun Prookkis ryntäsi tänne päin.
Kyllä mä olin Ellan kaveri, ja olin tullu tänne tallillekin asti sen seuraks, mutta tyttö oli vaan näreissään kun kukaan ei ollut muistanut sitä ystävänpäivänä. Se oli vaan istuskellut yksinään ystävätunnin aikana, samalla kun kaikki muut tytöt "aww":ittelivat saamiaan suklaasydämiä sun muita. Mäkin olin saanut yhden, Silja anto kaikille luokan pojille yhden sellasen pienen. Kyllä mä bussissa tarjosin sitä Ellalle, mutta se käski pitää sen ittelläni, kun se kerta oli tarkotettu mulle.
"Ha!" Ella hihkaisi saadessaan viimeinkin riimun Prookkiksen päähän.
"Hei kappas, villiponi on kesytetty", virnistin ja lähdin taluttamaan Temppua karsinaan.
"No sulla oli sentään helppoa, Temppu tulee vapaaehtosesti luokse ja laittaa pään riimuunki jo. Sebbe sulla oli huomattavasti helpompi homma, tää riiviö taas juoksee pitkin maita ja mantuja, mikälie uhmaikä!" tytön ääni kuului takaani ja solmin vaaleanruunikon ruunan kiinni. Siinä oli hevonen makuuni, sopivan kokoinen, jykevä ja rauhallinen, -jääköön kaikki sirot pikkuponit likkojen leluiksi, tälläisillä ratsuilla pärjäisivät ritaritkin!
"Tadaa, valmis!" kehaisin ja astuin sivuun näyttäessäni taideteokseni.
"Hihihi... Martingaalit on väärin päin, toi ei mee jalustimeen vaan satulavyöhön, ja sä et näköjään osaa laittaa suojia oikeisiin jalkoihin", Ella hihitti ja korjasi virheeni nopeasti.
"No anteeksi ettei neidin ratsun jokaikinen karva ollut oikeassa kulmassa oikeaan suuntaan", totesin mukamas loukkaantuneena, ja Ella pudisteli päätään ja tyrkkäsi Prookkiksen narun käteeni.
"Pidä."
"Ai koko sen ajan ku sä ratsastat?"
"No ei, vähän aikaa vaan. Että me päästään ulos Tempun kaa."
"Osaaksä ratsastaa?" Ella kysyi pysäyttäessään ratsunsa eteeni. Painoin kädet nyrkkiin ja suun eteen, yrittäen epätoivoisesti pelastaa kylmiä sormia.
"No jotenkin... En mä koulua hirveesti osaa, pohkeenväistöt ja etu- ja takaosakäännökset, mut en sit hirveest. Esteitä oon menny metrii, ku mutsi keskitty vähän enemmän niihin", selitin.
"Jaa... Sun äidilläs oli siis talli?"
"On sillä edelleen, mutku se ja faija eros ni me muutettiin tänne..." totesin ja katsoin rentoa hevosta. Se katseli ympärilleen korvat uteliaassa hörössä, ja nosteli jalkojaan.
Jonkin ajan kuluttua Ella vaati että ottaisin satulan pois, joten tein työtä käskettyä ja kiikutin satulan aidalle. Heitin sitten tytön takaisin selkään, ja tuon mentyä kaikkia askellajeja vähän minun oli käskystä ihan pakko ottaa tuo kiinni kun hän laskeutui.
"Mä oon niin lyhyt ja Temppu on niin korkee, ja mitäs sitte tekisit jos mä putoon täält ja liukastun ja kuolen?"
"Sit mä pöllin Tempun, ja Prookkiksen tungen jollekki pikkulikalle."
"Justjoo, ota mut nyt vaan kiinni."
"Onks ihan pakko?"
"On. Eikä sitten kommentteja että mä painan paljon."
"Fine. Tuu sitte, mä otan kiinni. -- Ethän sä ees paina mitään!"
"Juujuu, tai sit sä oot vaan joku jumala joka jaksaa kantaa kaikkee?"
Loppuilta sujui mukavasti jutellen ja Ellan hevosia hoitaen, ja vältellen joidenkin (köhköhopettajaKatrin) merkitseviä katseita. Ehei, me ollaan ihan vaan kavereita. Ellalla on varmaan muutenki poikaystävä...
5HM
Poljin pyörälläni punaisen tallirakennuksen pihaan. Kello oli varttia vaille kolme, kun olin päättänyt lähteä tekemään tuttavuutta suloisen Kekri-aasin kanssa. Ilo tulvahti sisälleni. Vihdoinkin oma hoidokki!
Käytävällä tuoksuivat oljet ja heinä. Tallissa oli aika hiljaista, kuten olikin toivonut.
- Ykköspihatto..., kakkospihatto. Siinä! Kolmonen, mutisin lukiessani pihattojen numeroita niiden ovista.
- Hei! takaani kuului ääni, jonka tunnistin heti Katriniksi.
- Hei! Tuota niiin... Tulin tutustumaan Kekriin, tervehdin iloisesti, ja Katrin avasi pihaton oven.
- Voidaankin aloittaa heti. Kerkeät sitten jatkaa tutustelua Kekrin kanssa sitten ensi kerrallakin.
Kekri oli tarhassa puun alla. Se leputti toista takastaan. Katrin kutsui aasia lempeällä äänellä. Kekrin korvat kohosivat pystyyn kuultuaan Katrinin kutsun. Tamma ei kuitenkaan halunnut liikutella raajojaan meidän suuntaamme.
Katrinin kutsu kuului uudestaan. Aasin korvat liikkuivat, muttei vieläkään tapahtunut mitään.
- Tule nyt! Katrin kutsui kolmannen kerran.
Kekri nosti päätään ja lähti laahustamaan Katrinin luo.
Kun tamma oli kohdallani, ojensin käteni sille. Kekrin karvainen turpa kititteli sormiani. Astuin hiukan lähemmäs ja silitin sitä kaulalta. Kekri kallisti päätään suloisesti ja päästi kovaäänisen iiaan.
Aasitamman korvat heilahtivat sen ravistaessa päätään. Rapsuttelin ja juttelin sille.
- Voinkin sitten kohta näyttää sinulle Kekrin varusteet ja kuinka voit toimia jatkossa sen kanssa, Katrin hymyili. - Muistathan ratsastaa vasta sitten, kun Kekri on tottunut sinuun.
- Tietty, vastasin hänelle ja käännyin sitten takaisin suloisen aasin puoleen. - Oi että sä olet söpö!
Kekrin silmissä välähti hieman ilkikurinen katse.
- Toivottavasti sinä et keksi kovin monia jekkuja mua varten. Ainakaan heti alkuunsa, nauroin hiljaa ja taputin Kekriä kaulalle.
- Näytän sinulle Kekrin varusteet, Katrin ilmoitti, ja seurasin häntä ulos tarhasta.
Varustehuoneessa Katrin osoitti minulle hoidokkini varusteet, ja kertoi mistä löytäisin valjasrasvat yms.
- Taidan käydä vielä vilkaisemassa Kekriä ja joudunkin polkemaan joutuin kotiin. Äiti saa hirveän raivarin, jos en ole kotona ajallaan, huokaisin. - Nähdään taas, Katrin!
- Nähdään! Katrin heilautti kättään, ja minä lähdin ulos tallista.
Viileä ulkoilma oli minua jo vastassa. Katsoin vielä suloista harmaata aasia, joka oli palannut minun ja Katrinin lähdettyä sen samaisen puun alle, missä oli aiemminkin ollut.
Otin pyöräni tallin vierestä ja polkaisin sen liikkeelle. Kunpa seuraava päivä kuluisi nopeasti, jotta voisin tulla hoitamaan Kekriä!
Nuppu & Kekri 1HM
Juoksutusta:) 13.2.
- Ai hei! heilautin kättäni Katrinille, joka saapui katsomaan Kekrin juoksutusta.
- Heipä hei. Aiotkos juoksuttaa Kekriä? Katrin hymyili.
- Joo-o. Toivottavasti tästä ei tule aivan katastrofaalinen esitys, kuten edellisellä tallillani...,hihittelin ja vaaleat hiukseni, jotka olin sitonut korkealle poninhännälle, heilahtivat kuullessani aasin kovaäänisen iiaa-huudon.
- Haepa Kekri tähän käytävälle. Osaat varmasti itsekin hoitaa sen kentälle. Koeta olla siellä vartin päästä. Odotan siellä, Katrin ehdotti ja lähti katsomaan kakkospihaton menoa.
Pihattoa ei ollut vielä keretty siivota, joten päätin siivota sitä tullessamme kentältä. Mutta nyt olisi otettava Kekri kiinni.
- Heippa Kekri, kuiskasin puun alla lepäilevälle aasille, kun saavuin sen vierelle. - Mennäänkö kentälle hiukan juoksemaan?
Kekri ravisteli päätään ja puhalsi ilmaa sieraimistaan.
- Vai ettei vielä? Oletkos vähän väsynyt? virnistin. - Mennään.
Pujotin, siis yritin pujottaa riimun Kekrin päähän. Tästä tulisi pitkä päivä.
Aasi valpastui heti. Sen pää ponnahti pystyyn ja suusta purkautui voimakas iiaa.
- Tulehan nyt, yritin olla vakava.
Aasi kiepahti ympäri, mutta olin sitä jo vastassa. Nopealla liikkeellä pujotin riimun ymmällään olevan Kekrin päähän.
- Sainpas sut! En mäkään mikään hidas ole, nauroin ja olin toruvinani aasitammaa. - Hassu.
Pyydystäminen oli käynyt helposti, tietenkin mukana oli ollut tuuria. Kiinnitin kekrin käytävälle ja hain pian sen harjat ja suitset sekä juoksutusliinan.
Aloin sukia Kekriä nopein, mutta rauhallisin vedoin. Aasin karva kiilteli suloisesti, ja laitoin sille suitset. Kekri avasi suunsa kuuliaisesti.
Kipaisin tavarat pois käytävältä, samoin ohjat, jotka olin irrottanut kuolaimista. Laitoin juoksutusliinan toiseen kuolainrenkaaseen kiinni ja pujotin liinan toisen renkaan läpi.
- Nyt mennään, sanoin ja irrotin riimun.
Katrin oli jo kentän laidalla.
- Olette hieman myöhässä, hän totesi.
- Juu... Yritin kyllä olla nopea, mutisin.
- Eipä se haittaa. Aina ei voi olla nopea, Katrin nyökkäsi ja avasi portin kentälle.
Aloitimme käynnillä vasempaan kierrokseen. Katrin katseli meitä arvioivasti. Hän seurasi jokaista kädenliikettä.
- Hyvä, vähän reippaammin, maiskautin pari kertaa Kekrille.
Aasi pidenti askeliaan ja käänteli korviaan. Se kuunteli tarkkaavaisesti.
Hetken kuluttua vaihdoin suuntaa, ja annoin Kekrin kävellä.
- Ja sitten ravi! maiskutin, ja Kekri lähti ravaamaan.
Olin jo nyt tyytyväinen itseeni, sillä olin saanut aasin kuulolle, eikä katastrofia ollutkaan tapahtunut. Vielä.
Ravi jatkui tasaisena toiseenkin kierrokseen. Katrin hymyili nähdessään, kun en ollutkaan esittänyt hirvittävää shouta. Annoin Kekrin kävellä loppuun, ja keräsin liinan siistille kerälle.
- Sehän meni hyvin, Katrin totesi.
- Kiitos.
Vein Kekrin talliin ja harjasin sitä. Päästin sen pian takaisin tarhaan, ja aloin siivota pihattoa. Kävin kippaamassa kottikärryjen sisuksen lantalaan. Ja taas, kello oli paljon. Kiiruhdin vielä viemään Kekrin loput tavarat paikoilleen ja lakaisin käytävää.
Nuppu & Kekri 2 HM
Ystävänpäivä Sebastianin näkökulmasta: 14.2.2014
"Prookkis!" kajahti ilmoille, kun päistärikkö varsa pyörähti ympäri ja lähti pukkilaukassa kauemmas. "Millon susta tuli tollanen? Mä luulin että ees sä oisit mun kaveri..." Ella mutisi ja pidin Tempun narusta kiinni kovemmin, kun Prookkis ryntäsi tänne päin.
Kyllä mä olin Ellan kaveri, ja olin tullu tänne tallillekin asti sen seuraks, mutta tyttö oli vaan näreissään kun kukaan ei ollut muistanut sitä ystävänpäivänä. Se oli vaan istuskellut yksinään ystävätunnin aikana, samalla kun kaikki muut tytöt "aww":ittelivat saamiaan suklaasydämiä sun muita. Mäkin olin saanut yhden, Silja anto kaikille luokan pojille yhden sellasen pienen. Kyllä mä bussissa tarjosin sitä Ellalle, mutta se käski pitää sen ittelläni, kun se kerta oli tarkotettu mulle.
"Ha!" Ella hihkaisi saadessaan viimeinkin riimun Prookkiksen päähän.
"Hei kappas, villiponi on kesytetty", virnistin ja lähdin taluttamaan Temppua karsinaan.
"No sulla oli sentään helppoa, Temppu tulee vapaaehtosesti luokse ja laittaa pään riimuunki jo. Sebbe sulla oli huomattavasti helpompi homma, tää riiviö taas juoksee pitkin maita ja mantuja, mikälie uhmaikä!" tytön ääni kuului takaani ja solmin vaaleanruunikon ruunan kiinni. Siinä oli hevonen makuuni, sopivan kokoinen, jykevä ja rauhallinen, -jääköön kaikki sirot pikkuponit likkojen leluiksi, tälläisillä ratsuilla pärjäisivät ritaritkin!
"Tadaa, valmis!" kehaisin ja astuin sivuun näyttäessäni taideteokseni.
"Hihihi... Martingaalit on väärin päin, toi ei mee jalustimeen vaan satulavyöhön, ja sä et näköjään osaa laittaa suojia oikeisiin jalkoihin", Ella hihitti ja korjasi virheeni nopeasti.
"No anteeksi ettei neidin ratsun jokaikinen karva ollut oikeassa kulmassa oikeaan suuntaan", totesin mukamas loukkaantuneena, ja Ella pudisteli päätään ja tyrkkäsi Prookkiksen narun käteeni.
"Pidä."
"Ai koko sen ajan ku sä ratsastat?"
"No ei, vähän aikaa vaan. Että me päästään ulos Tempun kaa."
"Osaaksä ratsastaa?" Ella kysyi pysäyttäessään ratsunsa eteeni. Painoin kädet nyrkkiin ja suun eteen, yrittäen epätoivoisesti pelastaa kylmiä sormia.
"No jotenkin... En mä koulua hirveesti osaa, pohkeenväistöt ja etu- ja takaosakäännökset, mut en sit hirveest. Esteitä oon menny metrii, ku mutsi keskitty vähän enemmän niihin", selitin.
"Jaa... Sun äidilläs oli siis talli?"
"On sillä edelleen, mutku se ja faija eros ni me muutettiin tänne..." totesin ja katsoin rentoa hevosta. Se katseli ympärilleen korvat uteliaassa hörössä, ja nosteli jalkojaan.
Jonkin ajan kuluttua Ella vaati että ottaisin satulan pois, joten tein työtä käskettyä ja kiikutin satulan aidalle. Heitin sitten tytön takaisin selkään, ja tuon mentyä kaikkia askellajeja vähän minun oli käskystä ihan pakko ottaa tuo kiinni kun hän laskeutui.
"Mä oon niin lyhyt ja Temppu on niin korkee, ja mitäs sitte tekisit jos mä putoon täält ja liukastun ja kuolen?"
"Sit mä pöllin Tempun, ja Prookkiksen tungen jollekki pikkulikalle."
"Justjoo, ota mut nyt vaan kiinni."
"Onks ihan pakko?"
"On. Eikä sitten kommentteja että mä painan paljon."
"Fine. Tuu sitte, mä otan kiinni. -- Ethän sä ees paina mitään!"
"Juujuu, tai sit sä oot vaan joku jumala joka jaksaa kantaa kaikkee?"
Loppuilta sujui mukavasti jutellen ja Ellan hevosia hoitaen, ja vältellen joidenkin (köhköhopettajaKatrin) merkitseviä katseita. Ehei, me ollaan ihan vaan kavereita. Ellalla on varmaan muutenki poikaystävä...
5HM
21.2.2014
"MITÄ?! Miten niin Rask ei oo maalissa?!" kiekaisin kuullessani uutiset. Tuukka Rask oli näköjään flunssassa, eikä pystynyt suojaamaan Suomen maalia Ruotsilta.
"Noni, me hävitään..." Sebbe totesi ja nousi seisomaan.
"HEI! Sä kärsit tän mun kanssa..!" kiskaisin pojan takaisin istumaan. Sebastian ei näyttänyt tyytyväiseltä, ja ihan syystäkin.
"No nyt se alkaa, hyvästi mitalit..."
"Hiljaa!" huitaisin kädelläni ja keskityin katsomaan telkkaria.
"EIEI-Jes!!" älisimme molemmat kiekon lentäessä uhkaavasti Suomen maalia päin, mutta Lehtonen nappasi sen käteensä. Kuitenkin hävisimme, ja Sebbe saattoi viskaista popparia päälleni. Sanoi että salaa kannatin Ruotsia. Naljaisin siihen takaisin, että siinä tapauksessa voitin, saaden pojan hiljenemään.
Pelin loputtua lähdimme molemmat tallille, tarkoituksena oli mennä kävelemään maastoon.
---
"Mä en jaksa kävellä enään...." Sebastian valitti.
"Senkin neiti, tuu taluttaa tätä ni et ainakaan jaksa", virnistin ja kiskaisin Prookkiksen takaisin vierelleni. "Mutta mee vaan selkään sitte, mä en sua kyl oo punttaamassa minnekkään."
Vaan väärässä olin, ja punttasin pojan Tempun paljaaseen selkään. Korjasin Prookkiksen loimea, ja virnistin. Vuotiaalle ponitammalle oli mahtunut vain pienen welshponin loimi, mitä oli saanut vain suloisella sydänkuviolla ja pinkeillä raidoilla. Ja tokihan siinä seikkaili se rautias piirretty poni. Sebastian oli kovasti naureskellut Prookkiksen loimelle, mutta nytpä tuo istui märälle selälle. Poika ei ollut laittanut sadeloimea Tempulle, vaan nytpä kärsisi. Matka jatkui edelleen käynnissä, ja toivoin koko ajan Tempun käyttäytyvän mallikkaasti, sillä minä en alkaisi sairaalajuttuja selvittelemään. Kännykästäkin oli loppumassa akku...
Kun kova tuulenpuuska heitti taas hiukset naamalleni, käännyimme suosiolla ympäri. Matka takaisin tallille sujui välillä ravissa, välillä hitaassa etanakäynnissä niitä näitä jutellen.
Sumulahdessa hoidimme hevoset kuntoon, ja Prookkiksen pyöriessä vapaasti ympärillämme, Sebbe yritti vielä kuivata Temppua.
"Jos et ens kerralla arvoi loimia?" hihitin ja osallistuin kuivausoperatioon. Koska olinhan niin kiltti. Mukamas.
Ella 6HM
Katrin- Admin
- Viestien lukumäärä : 88
Join date : 08.04.2014
Ikä : 37 -
Vs: Vanhoja tarinoita
kirjoittaja Katrin To 19 Maalis 2015, 16:57
Katrin: Koulutunti
Tänään koulutunnille tulisi Akita Mirkku-aasilla, Ella Temppu-ruunalla ja uusi tallilainen Nuppu Kekri-aasillaan. He liukenivat tallista pihalle oikeaan aikaan, vaikka Nupulla olikin vähän ongelmia löytää kaikkia tavaroita uudessa paikassa.
Pyysin ratsukoita verryttelemään, Ellaltahan se onnistui helposti, mutta aasitammat eivät olleet ihan innoissaan pihalla kehän kiertämisestä. Kekri jumitti nurkissa ja luimi korviaan viuhoen, Mirkku tepasteli sivuaskeleita.
"Ottakaa siirtymisiä aaseilla", kehotin ja hiljalleen ne alkoivat rauhottua - ei niiden niin täydellisesti tarvitse kulkea.
Pyysin alkuun Ellaa tekemään pohkeenväistöä, aaseille riitti lävistäjät. Hyinhän tuo sujui. Vielä kahdeksikkoa ravilla keventäen, hitaalla, lyhyemmällä laukalla ilman vaihtoja ja reippaalla laukalla vaihdon kanssa. Aasit otti ravin kautta vaihdon, mutta Temppu osasi vallan hyvin.
Pyysin ratsukoita työskentelemään seuraavaksi käynnissä. Hain muutaman ämpärin varastosta, joita he voisivat pujotella. Laitoin ne keskihalkasijalle niin, että väli lyheni aina. Hain pitkille sivuille koivupuomeja, no oli siellä muutama männyn kepukkakin. Laitoin toiselle lyhyemmillä väleillä ja toiselle pidemmillä.
"Ensin ratsastatte käynnissä pujottelun, sitten vasemmalle ja kulmassa ravin nosto. Kevyessä istunnassa puomit, teidän pitää sovittaa vauhti sopivaksi. Sitten pujottelu käynnissä, oikeelle ja kulmassa ripeä ravi ja puomit. Temppu kärkeen!"
Ehdotin, että lähdetään loppukävelyille maastoon. Temppu sai tulla rauhallisimpana viimeisenä, minä kävelin aasien vieressä. Oli ne niin söpöjä eläimiä.
Akita: Kun saavuin Sumiksen pihaan tallilla oli jo kaikki muut tuntilaiset. Minun lisäkseni siis kaksi. Ella Temppu-hevosellaan ja joku uudempi Nuppu-niminen Kekri-aasillaan. Tervehdin Nuppua iloisesti ja autoin häntä löytämään tarvitsemansa tavarat. Kerkesimme juuri ajoissa. Onneksi.
Katrin käski meidän alkaa verrytellä, joka ei ollut Mirkun mieleen. Se olisi mieluummin halunnut maastoon kuin kiertämään kaviouraa. Ja perus Mirkkunahan tamma käveli sivuaskeleita, osoittaakseen kunnolla mieltään. Katrin pyysi minua ja Nuppua siirtyilemään aaseilla. Mirkkua se ei aluksi kiinnostanut lainkaan. Ennemminkin se oli kiinnostunut parhaasta kaveristaan, Kekristä. Pian Mirkku kuitenkin alkoi leppyä ja siirtyillä kiltisti. Ratsastin taas ilman satulaa, sillä Mirkku inhosi satulaa ja en ole varma että onko sillä tällä hetkellä edes satulaa..:D
Seuraavaksi meidän olisi pitänyt mennä pohkeenväistöä, mutta meillä oli aasit. Sanoin Katrinille haluavani yrittää, mutta Mirkku sanoi ei ja eihin se sitten jäi. Meille, onneksi riitti vain lävistäjä. Mirkku ei tykännyt siitä vaan laiskotteli ja katseli maahan, kunnes sain sen heräteltyä ja liikkumaan paremmin. Ja kun Mirkku liikkui todella nätisti Katrin pyysi meitä ravaamaan kahdeksikkoa keventäen. Mirkku ravasi korvat pystyssä nauttien tuulen vireestä. Naurahdin sen ajatusmaailmalle. Ensin liukuttaa ja sitten kaikki on hyvin :'). Kekri kulki Mirkun perässä ja siksi Mirkku kai olikin niin rauhallinen.
Pian säpsähdin hereille ajatuksistani kun Katrin pyysi hidasta ja lyhytaskelista laukkaa ilman vaihtoa ympyröiden välissä. Kun valmistelin laukan nostoa Mirkku nosti heti sen perus pitkä-askeleisen rivakkaan laukan ja oli melko vaikea saada tamma hitaaseen ja lyhytaskeleiseen laukkaan. :'D Ja kun tamma meni nättiä lyhyt askeleista laukkaa kehuin sitä ja juuri silloin myös Katrin kehui meitä kaikkia. Hän vaihtoi myös tehtävää. Meidän piti laukata ympyröitä reippaamalla laukalla ja vaihdoilla. Temppu ja Ella saivat laukan vaihdettua suoraan laukassa, mutta Kekrin ja Mirkun oli vaihdettava ravin kautta. Se sujui itse asiassa todella hyvin, jos tuntee Mirkun askellajeja ja luonnetta myöten.
Seuraavana meillä oli työskentelyä käynnissä. Katrin alkoi väsäillä jotakin rataa ja me saimme kävelyttää hevosia uralla. Nousin pikaisesti Mirkun selästä alas ja irrotin kuolaimet, ja laitoin taskuun. Millään hevosillani ei pidetä kuolaimia, koska jos ne pelästyy niin eivätpähän koskaan revi suutaan..:) Halusin kokeilla nyt Mirkun kanssa kun kerran käynnissä mennään.
Pian Katrin pelmahti eteeni ja pyysi muutkin lähelleen kertoakseen ohjeet. Kun muut saapuivat Katrin selosti ohjeita: Ensin ratsastatte käynnissä pujottelun, sitten vasemmalle ja kulmassa ravin nosto. Kevyessä istunnassa puomit, teidän pitää sovittaa vauhti sopivaksi. Sitten pujottelu käynnissä, oikeelle ja kulmassa ripeä ravi ja puomit. Temppu kärkeen!" Silloin Temppu lähti keinuvassa käynnissä Kekri perässään. Minä halusin olla hännillä. Pian tajusin Tempun nostavan tavin ja että pian minunkin piti saada Mirkku raville. Tamma nostikin komean ravin ja ravasi kiltisti, kunnes tuli puomit. Ensin se yritti kiertää niitä mutta sain kuin sainkin sen ravaamaan ja menemään puomit. Menimme sen pari kertaa läpi ja sitten Mirkku alkoikin jo lämmetä radalle.
Loppukäyntien aikana Katrin ehdotti että mentäisiin maastoon loppukäyntejä tepsuttelemaan. Minusta se oli tosi ihana idea :D. Lähdimme Temppu kärkenä kävelemään pientä maastolenkkiä pslautuksen ajaksi.
Nuppu: https://2img.net/h/s26.postimg.cc/965kjlnuh/kekri.jpg
Kouluratsastuksen Nuppu 26.2.
- Ole hiljaa! Kiljaisin herätyskellolleni, joka huusi täyttäpäätä. -Eikö ihmiset osaa tehdä sellaisia herätyskelloja, jotka huutaisivat hiljempaa eivätkä rimputtaisi tuota typerää pimputusta.
- Äiti, Nuppu heräsi, pikkusiskoni sanoi keittiössä. - Sen tietää siitä, kun se kiljuu sen uudelle herätyskellolle.
Vaihdoin pikaisesti tallivaatteet päälleni ja vilkaisin kelloa. Puoli kymmenen.
- Menetkö taas tallille? Äiti kysyi.
- En vielä. Käyn kaupassa ostamassa satulalaukun ja menen Marille. Ja sitten menen tallille Kekriä katsomaan. Tulen kotiin sitten jossain vaiheessa.
- Selvä.
- Kello on jo yksi. Taidanpa mennä tallille Kekriä hoitamaan, sanoin ja lähdin eteiseen. - Tule sinä meille ensiviikolla.
- Joo. Millainen se Kekri on? Mari kysyi, kun vedin ratsastuskenkiä jalkoihini.
- Kekri on sellainen suloinen aasi. Se tykkää seisoskella puun varjossa tarhassa, kerroin hänelle.
- Aa.
- Heippa!
Tallissa oli pari muutakin sumislaista, Rawana ja Ella. En tuntenut kumpaakaan kovin hyvin. En miltein ollenkaan.
- Hei! Rawana tervehti, ja samoin Ella.
- Moih, sanoin. Ääh, taas se ujous iski. Kaksi vanhempaa ihmistä seisoo edessäni, kumpikaan ei aio syödä minua. Miksi en uskalla avata suutani? Onneksi Rawana laukaisi tilanteen kysymällä:
- Hoidatko sinä Kekriä?
- Juu, hoidan minä. Ketä sinä vuokraat?
- Haniahan minä, Rawana hymyili. - Aiotko ratsastaa Kekrillä tänään?
- Kyllä minä aion.
- Jos tarvitset apua, voit kysyä minulta.
- Kiitos. Kiva kun tunnen täällää muitakin kuin Katrinin, naurahdin ja otin riimunnarun ja riimun. - Lähden tästä pyydystämään sen Kekrin.
Kekri oli helppo saada kiinni, tuntui kuin se olisi vetänyt minut talliin.
Harjasin sitä käytävällä ja laitoin sille varusteet.
Kentällä ei pyörinyt muita, luultavasti Ella ja Rawana tulisivat sinne myöhemmin. Käänsin Kekrin kaartoon ja nousin selkään. Tänään työstäisi koulua ja oikein kunnolla.
Aloitin menemällä käyntiä uralla pitkin ohjin. Tein voltin kentän jokaiseen kulmaan ja pysähdykset joka sivulle. Hetken kuluttua alon tehdä erimittaisia siirtymisiä raviin ja ravista käyntiin. Sitten siirryin päätyympyrälle. Tei edelleen siirtymisiän ja halkaisijalla pohkeenväistöä. En ollut huomannut Rawanaa ja Ellaa, jotka olivat tulleet kentälle.
- Sehän meni hienosti kaikkien osalta, Ella sanoi poistuessamme kentältä.
- Niin. Kekrikin oli hyvin kuulolla! Hymyilin ja kiinnitin Kekrin käytävälle. Aloimme harjata hevosia ja aasia. Pian jokainen veikin jo ratsunsa pihattoon ja tavarat paikoilleen.
Nuppu & Kekri 4 HM
Tänään koulutunnille tulisi Akita Mirkku-aasilla, Ella Temppu-ruunalla ja uusi tallilainen Nuppu Kekri-aasillaan. He liukenivat tallista pihalle oikeaan aikaan, vaikka Nupulla olikin vähän ongelmia löytää kaikkia tavaroita uudessa paikassa.
Pyysin ratsukoita verryttelemään, Ellaltahan se onnistui helposti, mutta aasitammat eivät olleet ihan innoissaan pihalla kehän kiertämisestä. Kekri jumitti nurkissa ja luimi korviaan viuhoen, Mirkku tepasteli sivuaskeleita.
"Ottakaa siirtymisiä aaseilla", kehotin ja hiljalleen ne alkoivat rauhottua - ei niiden niin täydellisesti tarvitse kulkea.
Pyysin alkuun Ellaa tekemään pohkeenväistöä, aaseille riitti lävistäjät. Hyinhän tuo sujui. Vielä kahdeksikkoa ravilla keventäen, hitaalla, lyhyemmällä laukalla ilman vaihtoja ja reippaalla laukalla vaihdon kanssa. Aasit otti ravin kautta vaihdon, mutta Temppu osasi vallan hyvin.
Pyysin ratsukoita työskentelemään seuraavaksi käynnissä. Hain muutaman ämpärin varastosta, joita he voisivat pujotella. Laitoin ne keskihalkasijalle niin, että väli lyheni aina. Hain pitkille sivuille koivupuomeja, no oli siellä muutama männyn kepukkakin. Laitoin toiselle lyhyemmillä väleillä ja toiselle pidemmillä.
"Ensin ratsastatte käynnissä pujottelun, sitten vasemmalle ja kulmassa ravin nosto. Kevyessä istunnassa puomit, teidän pitää sovittaa vauhti sopivaksi. Sitten pujottelu käynnissä, oikeelle ja kulmassa ripeä ravi ja puomit. Temppu kärkeen!"
Ehdotin, että lähdetään loppukävelyille maastoon. Temppu sai tulla rauhallisimpana viimeisenä, minä kävelin aasien vieressä. Oli ne niin söpöjä eläimiä.
Akita: Kun saavuin Sumiksen pihaan tallilla oli jo kaikki muut tuntilaiset. Minun lisäkseni siis kaksi. Ella Temppu-hevosellaan ja joku uudempi Nuppu-niminen Kekri-aasillaan. Tervehdin Nuppua iloisesti ja autoin häntä löytämään tarvitsemansa tavarat. Kerkesimme juuri ajoissa. Onneksi.
Katrin käski meidän alkaa verrytellä, joka ei ollut Mirkun mieleen. Se olisi mieluummin halunnut maastoon kuin kiertämään kaviouraa. Ja perus Mirkkunahan tamma käveli sivuaskeleita, osoittaakseen kunnolla mieltään. Katrin pyysi minua ja Nuppua siirtyilemään aaseilla. Mirkkua se ei aluksi kiinnostanut lainkaan. Ennemminkin se oli kiinnostunut parhaasta kaveristaan, Kekristä. Pian Mirkku kuitenkin alkoi leppyä ja siirtyillä kiltisti. Ratsastin taas ilman satulaa, sillä Mirkku inhosi satulaa ja en ole varma että onko sillä tällä hetkellä edes satulaa..:D
Seuraavaksi meidän olisi pitänyt mennä pohkeenväistöä, mutta meillä oli aasit. Sanoin Katrinille haluavani yrittää, mutta Mirkku sanoi ei ja eihin se sitten jäi. Meille, onneksi riitti vain lävistäjä. Mirkku ei tykännyt siitä vaan laiskotteli ja katseli maahan, kunnes sain sen heräteltyä ja liikkumaan paremmin. Ja kun Mirkku liikkui todella nätisti Katrin pyysi meitä ravaamaan kahdeksikkoa keventäen. Mirkku ravasi korvat pystyssä nauttien tuulen vireestä. Naurahdin sen ajatusmaailmalle. Ensin liukuttaa ja sitten kaikki on hyvin :'). Kekri kulki Mirkun perässä ja siksi Mirkku kai olikin niin rauhallinen.
Pian säpsähdin hereille ajatuksistani kun Katrin pyysi hidasta ja lyhytaskelista laukkaa ilman vaihtoa ympyröiden välissä. Kun valmistelin laukan nostoa Mirkku nosti heti sen perus pitkä-askeleisen rivakkaan laukan ja oli melko vaikea saada tamma hitaaseen ja lyhytaskeleiseen laukkaan. :'D Ja kun tamma meni nättiä lyhyt askeleista laukkaa kehuin sitä ja juuri silloin myös Katrin kehui meitä kaikkia. Hän vaihtoi myös tehtävää. Meidän piti laukata ympyröitä reippaamalla laukalla ja vaihdoilla. Temppu ja Ella saivat laukan vaihdettua suoraan laukassa, mutta Kekrin ja Mirkun oli vaihdettava ravin kautta. Se sujui itse asiassa todella hyvin, jos tuntee Mirkun askellajeja ja luonnetta myöten.
Seuraavana meillä oli työskentelyä käynnissä. Katrin alkoi väsäillä jotakin rataa ja me saimme kävelyttää hevosia uralla. Nousin pikaisesti Mirkun selästä alas ja irrotin kuolaimet, ja laitoin taskuun. Millään hevosillani ei pidetä kuolaimia, koska jos ne pelästyy niin eivätpähän koskaan revi suutaan..:) Halusin kokeilla nyt Mirkun kanssa kun kerran käynnissä mennään.
Pian Katrin pelmahti eteeni ja pyysi muutkin lähelleen kertoakseen ohjeet. Kun muut saapuivat Katrin selosti ohjeita: Ensin ratsastatte käynnissä pujottelun, sitten vasemmalle ja kulmassa ravin nosto. Kevyessä istunnassa puomit, teidän pitää sovittaa vauhti sopivaksi. Sitten pujottelu käynnissä, oikeelle ja kulmassa ripeä ravi ja puomit. Temppu kärkeen!" Silloin Temppu lähti keinuvassa käynnissä Kekri perässään. Minä halusin olla hännillä. Pian tajusin Tempun nostavan tavin ja että pian minunkin piti saada Mirkku raville. Tamma nostikin komean ravin ja ravasi kiltisti, kunnes tuli puomit. Ensin se yritti kiertää niitä mutta sain kuin sainkin sen ravaamaan ja menemään puomit. Menimme sen pari kertaa läpi ja sitten Mirkku alkoikin jo lämmetä radalle.
Loppukäyntien aikana Katrin ehdotti että mentäisiin maastoon loppukäyntejä tepsuttelemaan. Minusta se oli tosi ihana idea :D. Lähdimme Temppu kärkenä kävelemään pientä maastolenkkiä pslautuksen ajaksi.
Nuppu: https://2img.net/h/s26.postimg.cc/965kjlnuh/kekri.jpg
Tutustumista
Saavuin jännittyneenä Sumulahden pihaan, sillä tämä olisi ensimmäinen päiväni tallilla. Olin sopinut Katrinin kanssa ajan jolla hän esittelisi minulle tallia. Pihalla vaalea hiuksunen nainen lähti kävelemään minua kohti.
-Hei olen Katrin, nainen sanoi.
-Hei, minä olen Rawana ja Hanin uusi vuokraaja, vastasin hänelle.
-Selvä, näytän sinulle ensin tallia ja sitten pääset tutustumaan Haniin, hän jatkoi.
Katrin esitteli minulle ensin pihalla olevan hiekka-alueen missä voisin vaikka talutella näin aluksi Hania. Seuraavana hän esitteli minulle pihatot ja paikan missä Hani asustaa. Kierros päättyi tarhalle, jossa Hani oli. Tarha oli hiukan loskainen, kun lumet olivat alkaneet jo sulamaan. Hani tuli aidalle ihmettelemään meitä. Kauniit ruskeat silmät katsoivat minua tutkivasti ja ojensin kättäni ja rapsuttaakseni Hanin pehmeää turpaa. Katrin ehdotti, että laitetaan Hanille riimu ja lähdetään yhdessä taluttamaan sitä hiekka- alueelle. Minusta tuntui turvalliselta, kun ensimmäisellä kerralla olisi joku mukana.
Katrin auttoi minua ottamaan Hanin kiinni. Se antoi nätisti laittaa riimun itselleen. Lähdimme kohti hiekka-aluetta, jossa Hani kulki innokkaan näköisenä. Samalla Katrin kertoi muista tallin hevosista, vuokraajista ja etenkin Hanista. Kerroin, että en ole kamalan kokenut raviurheilija, mutta että olen sitä kuitenkin harrastanut. Tutustuimme koko ajan vaan enemmän toisiimme ja Katrin lupasi auttaa minua, kun ajamisen aika tulee. Olimme kävelleet jo hyvän aikaa, joten Katrin sanoi, että voisin viedä Hanin takaisin tarhaan.
Kiitin vielä Katrinia tästä tutustumiskäynnistä ja lupasin tulla pian uudelleen hoitamaan Hania.
https://2img.net/h/s25.postimg.cc/8ar045bfz/image.jpg
Rawa 1hm
Kouluratsastuksen Nuppu 26.2.
- Ole hiljaa! Kiljaisin herätyskellolleni, joka huusi täyttäpäätä. -Eikö ihmiset osaa tehdä sellaisia herätyskelloja, jotka huutaisivat hiljempaa eivätkä rimputtaisi tuota typerää pimputusta.
- Äiti, Nuppu heräsi, pikkusiskoni sanoi keittiössä. - Sen tietää siitä, kun se kiljuu sen uudelle herätyskellolle.
Vaihdoin pikaisesti tallivaatteet päälleni ja vilkaisin kelloa. Puoli kymmenen.
- Menetkö taas tallille? Äiti kysyi.
- En vielä. Käyn kaupassa ostamassa satulalaukun ja menen Marille. Ja sitten menen tallille Kekriä katsomaan. Tulen kotiin sitten jossain vaiheessa.
- Selvä.
- Kello on jo yksi. Taidanpa mennä tallille Kekriä hoitamaan, sanoin ja lähdin eteiseen. - Tule sinä meille ensiviikolla.
- Joo. Millainen se Kekri on? Mari kysyi, kun vedin ratsastuskenkiä jalkoihini.
- Kekri on sellainen suloinen aasi. Se tykkää seisoskella puun varjossa tarhassa, kerroin hänelle.
- Aa.
- Heippa!
Tallissa oli pari muutakin sumislaista, Rawana ja Ella. En tuntenut kumpaakaan kovin hyvin. En miltein ollenkaan.
- Hei! Rawana tervehti, ja samoin Ella.
- Moih, sanoin. Ääh, taas se ujous iski. Kaksi vanhempaa ihmistä seisoo edessäni, kumpikaan ei aio syödä minua. Miksi en uskalla avata suutani? Onneksi Rawana laukaisi tilanteen kysymällä:
- Hoidatko sinä Kekriä?
- Juu, hoidan minä. Ketä sinä vuokraat?
- Haniahan minä, Rawana hymyili. - Aiotko ratsastaa Kekrillä tänään?
- Kyllä minä aion.
- Jos tarvitset apua, voit kysyä minulta.
- Kiitos. Kiva kun tunnen täällää muitakin kuin Katrinin, naurahdin ja otin riimunnarun ja riimun. - Lähden tästä pyydystämään sen Kekrin.
Kekri oli helppo saada kiinni, tuntui kuin se olisi vetänyt minut talliin.
Harjasin sitä käytävällä ja laitoin sille varusteet.
Kentällä ei pyörinyt muita, luultavasti Ella ja Rawana tulisivat sinne myöhemmin. Käänsin Kekrin kaartoon ja nousin selkään. Tänään työstäisi koulua ja oikein kunnolla.
Aloitin menemällä käyntiä uralla pitkin ohjin. Tein voltin kentän jokaiseen kulmaan ja pysähdykset joka sivulle. Hetken kuluttua alon tehdä erimittaisia siirtymisiä raviin ja ravista käyntiin. Sitten siirryin päätyympyrälle. Tei edelleen siirtymisiän ja halkaisijalla pohkeenväistöä. En ollut huomannut Rawanaa ja Ellaa, jotka olivat tulleet kentälle.
- Sehän meni hienosti kaikkien osalta, Ella sanoi poistuessamme kentältä.
- Niin. Kekrikin oli hyvin kuulolla! Hymyilin ja kiinnitin Kekrin käytävälle. Aloimme harjata hevosia ja aasia. Pian jokainen veikin jo ratsunsa pihattoon ja tavarat paikoilleen.
Nuppu & Kekri 4 HM
Erottamattomat ~ to 27.2.
Tänään olisi se päivä. Bella viedään oriin luo, niin saadaan varsuli! Viime keväänä Dixi tuli Pajupuroon astumaan Bellan. Se oli sillon vielä Lindan hevonen. Ei ole siitäkään naisesta kuulunut mitään.. No, ei sillä ole enää mitään merkitystä.
Kapusin mökkimme rappuset alas. Kattila kiehui liedellä ja Jukka hääräsi kovasti kiinankaalin kanssa pytätasolla.
"Nälääkä!" sanoin niinkuin Viänänen savonmualta.
"Kyllä tämä tästä valamisthuu", Jukka kimitti niinkuin mikäkin hermostunut emäntä.
"Heheh kyllä sinusta on naisellisuus kaukana", hihitin ja hyökkösin takaapäin kutittamaan miestä.
"Ehehehee älä kutita äää lopetaa", hän mölysi, mutta sai pian yliotteen ja kutitti niin että vedet kihosi silmiin nauraessani. Hänen tummat silmänsä saivat naurun kyllä pian loppumaan. Ne olivat niin syvän ruskeat... Uppottavat...
Saatiin kuitenkin syötyä vaitonaisina, niin sanattoman onnellisina toisistamme. Minun oli tarkoitus lähteä Bellan kanssa Miltsun orin, Onnin luo, niin Jukka jää ajamaan Hanilla ja Kekrillä. Kekrikin kaipaa liikuntaa, vaikka sinnä jo vuokraaja onkin. Ei yksi ihminen aina ehdi tarpeeksi liikuttaa. Jukka saisi myös juoksuttaa Indiä ja Liljaa minun poissa ollessani, saa nähdä mitä siitäkin tulee..
Minun piti varata mukaan sen verran tavaraa, että selviän kaksikin yötä. Bellakun saattaa stressata ajomatkasta niin paljon - sille tulee ikävä Indiä. Mutta ehkä me onnistutaan..
Hain tallista harjat, ja takapihatolle kävellessä näin Indin ja Bellan vierekkäin aidalla odottamassa. Avasin portin. Ensin tapit irti, narun varaan roikkumaan, sitten lankut sivulle. Metallipiuha auki ja äkkiä sisään, sitten kaikki kiinni, harjapakki käteen ja pihattoon.
Valitsin oven vieressä olevan nurkkapaikan, ja vihelsin Bellan luokseni. Indi tuli mutustelemaan heiniä, kaksikko kulki aina yhdessä.
Harjasin Bellan huolella niin että se rentoutui. Tammat olivat jo tottuneet siihen, että toinen viedään tarhasta pois, ja se sujui ongelmitta.
Bella kuitenkin säikähti nähdessään kuljetusboksin läntillä. Se jämähti paikoilleen eikä halunnut liikahtaa minnekkään. Vaikka laitoin sen silmien päälle rievun, houkuttelin kauroilla tai mitä tahansa muuta, tamma ei liikahtanutkaan, muutakun Indiä kohti jos naru antoi periksi. Sitä ei voinut alkaa kiskomaan, ettei sille tulisi hirveetä stressiä.
Kun varttitunti oltiin läntillä tuskailtu, tein melkosen päätöksen.
"Indi lähtee mukaan. Hae se tänne."
Minä ja Jukka talutettiin kaksikko yhtä aikaa kyytiin, ilman ongelmia.
"Meinaatko koittaa viedä myt Indin takaisin?" Jukka kysyi, mutta tokaisin etten haluu aiheuttaa silmitöntä stressiä kummallekaan erosta. Hain Indin varusteet matkaan, niin pääsen ratsastamaan sillä siellä tallilla.
"Noh, hyvää matkaa muruseni. Soita jos et pysy hereillä, ja sitten kun oot perillä", Jukka sanoi ja katsoi minua lempeillä silmillään. Halasin häntä ja hyppäsin autonrattiin letit liehuen. Kartta, navigaattori, tallin käyntikortti.. Kaikki oli valmiina, löytäisin kyllä perille. Käynnistin autonrähjäni.
Katrin 10 HM
Katrin- Admin
- Viestien lukumäärä : 88
Join date : 08.04.2014
Ikä : 37 -
Vs: Vanhoja tarinoita
kirjoittaja Katrin To 19 Maalis 2015, 17:08
Jukka: Talliorjana ~ 1.3.-14
"Ääh, lauantai. Ei jaksa herätä.. Katrin, vie sä ruuat. Hei! Huhuu..."
Aamupökköröisenä ihmettelin, miksei likka heränny kelloon. Kun viimein jaksoin kääntyä, oli neidin peitto nätisti pitkällään ja päiväpeitto sen päällä mytyssä.
"Ainii, saamari.. Se on siellä keikallansa Bellan kaa. Pitäs kai kömpiä tallille..."
***
Päivällä ajattelin uskaltaa lähteä Liljan kanssa maastoon. Se oli luotettava ratsu, eilen hypittiin pikkusia esteitä. Hani oli ollut eilen oikeen rääkkilenkillä, joten tänään jättäisin sen Rawanan hoiviin kevyemmälle liikutukselle. Kekrin voisi viedä ajelulle iltapäivällä..
Kun hain tallista Liljan varusteita, näin lyhyenlännän tytön heilumassa kohti ylimpiä satulatelineitä. Hän luikahti ujona satuloiden taa minua piiloon kun kävelin hiljasena telineiden eteen. Nostin hänen havittelemansa satulan, minkä yllä oli puukyltti "Temppu", ja ojensin tytölle.
"Kiitos", pikkunen sopersi.
"Ootko ratsastamaan lähössä?" kysyin lempeällä äänelläni. Tyttö tuijotti erivärisillä silmillään tummanruskeisiin silmiini. Oli se hassua olla monta päätä pidempi, kuitenkaan ei minkään lapsen näkönen tämä neiti ennää ollu.
"Olenha mie", se sano. "Ja maastoon", jatkoi.
"Niimmiekii mut en iha tunne näitä paikkoja. Vielä. Syksyllä vanhempain muutti parempaa paikkaa ja lahjotti mulle koko tilan."
Tytön harmaa silmä ei tahtonut liikkua, tuli jälessä. Noh, eipä asia mulle kuulunut.
"Oon muute Jukka."
"Mie oon Ella."
Minä laiska raahasin Liljan tallikäytävälle nii ei tarvinu jäätyy ulkona. Ella oli hiljane eikä kummempia virkannut. Ehin Liljalle pikkusen letin tehä enneku Ella tuli Tempun kanssa ulos pihatosta. Päätetyiin lähteä yhtä matkaa.
.
Me vaan käveltiin peräkanaa tienviertä vaitonaisina, mutta olipahan varuilta kaveri matkassa jos jotaan sattuu. Aika pitkä lenkki tehtiin, kevään tuntee selvästi jo täälläkin.
Ehdinkin letitellä Liljan kirjavaa harjaa sitte tallissa enneku menin syömää.
***
Palasin tallille iltapäivällä suunnitelmien mukaan. Katrin oli soittanut ja kertonut ehtivänsä ruoka-ajaksi kotiin. Pitäs sitä ennen vaikka peittää se sänky, oon vähä laiskimus.. Nyt kuiteskin voisi lähtä ajaa Kekrillä.
Hilasin ekana heinävintiltä kärryt alas. Hain valjaat ja harjat ja painelin kuorman kanssa aasipihatolle. Siellä olikin jo joku tyttö harjaamassa toista aasia. Olikohan se Mirkkuaasi, tuo Kekrin kaveri.
"Moro", sanoin tytölle kun tulin tarhaan kantamuksineni.
Siinäpä sitten tutustuin iloisempaan Annikaan ja aaseihin, ja käytii tiellä lenkillä, minä kärryillä ja Annika ratsain. Oli hauskaa, eikä tyttökään pelännyt tällästä mörökölliä.
Sain illalla ruuat laiteltua vaan mikä show olikaan heppakärryn purku. Indi syöksähti niin vauhilla että minä raahauduin narunpäässä tarhan portille asti, ja ei ollut Katrinillakaan sen helpompaa..
Kuitenkin loppu hyvin - kaikki hyvin!
1 hm
Iltapäivä tallilla tiistai 4.3.2014
Katrin:
"Äh, käynnisty nyt, saamarin auto.." puhisin kun koitin saada lämmitykseen laittamatta unohdetun auton käyntiin.. Päivä ruotsinopettajana taas takana ja suunta kohti tallia. Juuri ennen, kun olin pamahtamassa raivosta, virnuileva nassu ilmestyi pelkääjän penkin ikkunaan. Annika se siellä virnuili..
Avasin ikkunan ja kysyin:
"Ootko tulossa tallille? Hyppää kyytiin, tää ei kyl välttämättä vie perille tämä kyyti mutta ainakin huoltoasemalle."
Annika:
"Kyyti kuule kelpaa aina, ja olin tulos tallille." Naurahdin ja nousin autoon. Kälätimme sitä sun tätä Katrinin kanssa ja pääsimmekin huoltoasemalle asti, kunnes auto simahti. Käännyin katsomaan Katrinia virnistellen ja hörähdin "Taisi bensa loppua"
Katrin:
"Hehe, no niinpä taisi. Ehkä kaikki johtuikin siitä." Sain kuitenkin väännettyä mörskän käyntiin ja kaahailin bensavalo vilkkuen tankkaamaan... Auto simahti just siihe parkkiruudun reunalle, et letku vielä riitti. Naurettiin vaan kun 90€ kilisi mittaritaululle - kallista tämä tallille kulkeminen...
Päästiin kuitenkin perille asti, vähän kaasuttelin ylämäkeen kun Sumulahti oli just sopivasti vaaran takana.
Rawana:
Olin tarhalla moikkamaassa Hania, kun huomasin jokun kaahavan autolla tallia kohti. Sen lähemmäs ajaessa huomasin kyydissä Katrinin ja Annikkan. Lähdin kävelemään heidän autonsa luokse, josta molemmat nousivat nauraen ja kertoivat mitä matkalla oli tapahtunut. Lähdimme kaikki pihalta omiin hommiimme. En tiennyt mitä Katrin ja Annika olivat täksi päiväksi suunnitteleet, mutta itse suuntasin hakemaan Hanin harjoja.
Ella:
Koska käsityöntunti oli peruttu, pääsimme koulusta jo yhdeltä. Ainakin minä pääsin. Sen kunniaksi ehdin kotiin aikaisin, ja nyt olin jo matkalla Sumulahteen. Ihanaa! Suunnittelin jo mitä tekisin, Prookkista juoksuttaisin, ja Tempulla olisi luvassa koulutreeni. Upouusi romaani oli laukussa piilossa, joten pystyisin käyttämään satulaakin. Näin Katrinin auton kaartavan juuri pihalle, kun tulin toisesta suunnasta tallille. Talsin hymyillen kohti pihattoja, jotain lorua toistellen.
Annika:
Kun olimme kertoneet Ellallekkin tarinamme me kaikki nauroimme kippurassa. Sen jälkeen aloimme hakea hevosia. Minä olin lähdössä maastoon Mirkun kanssa ja Ella kertoi että hän aikoo juoksuttaa Prookkista ja treenata jotakin Tempulla. Eli hän nyt tuskin lähtisi mukaani maastoon. Rawana oli Hanin kanssa tarhassa ja huikkasin hänet luokseni. "Yllätetäänkö Katrin ja siivotaan talli ja pihatot? Jos Ella vaikka viivytyttäisi häntä sen aikaa"
Katrin:
Ajattelin tänään ratsastaa Bellalla, se kun oli jo toipunut astutusreissustaan. Inhottavaa tämä kura ja märkä... Uutisissa kerrottiin, että kaukana etelässä siivottiin jo hiekkoja kaduilta ja siitepöllyt alkoivat jyllätä. Onneksi tänne Lappiin ne eivät yllä. Kevät kuitenkin alkoi sarastaa, ja pitäisi varmaan maaliskuun aikana tyhjentää jokainen pihatto, pyytää miekkosta hakemaan traktorinsa naapurin isännän varastosta niin saa oljet kuskattua jonnekin...
Ehdin siinä tuumaillessani viedä harjat pihattoon ja sitoa Bellan kii. Rawana oli kans tulossa pihattoomme.
Annika:
Huutelin Mirandaa pihatosta mutta sillä oli hauskempaa Kekrin kanssa. Huutelin Mirkkua yhä ja heiluttelin pientä herkkupussia, jolloin se tuli heti. Sidoin sen kiinni ja hölkkäsin hakemaan harjoja. Vaikka kuinka etsin pakkiani en sitä löytänyt. Menin ihan paniikkiin koska olin suunnitellut tätä maastoretkeä jo kauan; vain minä ja Mirkku. Juoksun Katrinin luokse "Tiedätkö missä Mirkun harjat on? Mä en löydä niitä mistään ja mun pitäisi olla jo harjaamassa ja kaikkea. Suitsetki on hukassa"
Katrin:
"Ööh Mirkun harjat? Kai niiden pitäs varustehuoneessa olla, siellä tallissa eka ovi vasemmalla."
Annika hoki käynneensä jo siellä.
"En mie oikeen tiiä, voiko ne olla siellä rehulassa tai heinävintillä? Ei ne oo voinu kadotakaa. Tai sit joku on ottanu väärän pakin."
Jatkoin Bellan harjaamista, silittelin sen turpaa ja kampasin pitkiä, valkoisia jouhia sormillani. Mitenköhän Olga on pärjännyt Rainbown jouhien kanssa, sekun on semmonen tukkajumala.. Uppouduin tyystin Bellan hoivaamiseen punaisessa hirsipihatossa.
Ella:
"Terve jätkä..." hymisin silitellen Temppua. Se sulki silmänsä ja huokaisi tyytyväisenä huomiosta. Kipaisin hakemassa sen harjat, ja aloin harjailemaan sitä varovasti.
"Onks kukaan tulos läntille?" kysäisin ja nostin ruunan kavion.
Annika:
Voivottelin varustehuoneessa kadonneita varusteita ja yririn etsiä vielä kerran joka paikasta mutta ei. Taas on päivä pilalla ku ei pääse maastoon. En halua myöskään lainata muilta.. Olin paniikissa vain siksi että pelkäsin jonkub vihaavan minua jonka takia on varastanut ne tai tallilla liikkui hiippari. Yhtäkkiä kuulin hiipivien kenkien kopinaa. "Kuka siellä??"
Rawana:
"Minä Rawana tässä. Löysin Mirkun harjapakin tuolta pihalta. Ihmettelin vaan, että mitä se sielä teki" Kuulin samalla kuinka Ella kysyi onko joku menossa pläntille. Huikkasin hänelle, että olisin Hanin kanssa menossa sinne maastasin peruuttamista harjoittelemaan. Olin kerennyt jo harjaamaan Hanin valmiiksi ja aloin valmistautumassa sen kanssa harjoituksiin lähtöön.
Katrin:
Minäkin irrottauduin viimein Bellasta ja lähdin viemään harjoja pois, ettei Indi kaada pakkia. Uusi heponen, Lilja nuuhkaisi minua. Olinhan minä sitä hoitanut Lindan tallilla Pajupurossa, joka paloi pois, mutta nyt se oli minun omani.
Varustehuoneella oli melkonen sukukokous. Annika kiitteli iloisesti Rawskia pakin löytämisestä, Ella papatti ratsastussuunnitelmiaan Rawanalle innoissaan ja Rawana koitti löytää Hanin varusteet, kun hevonen odotti pesupaikalla varustamista.
"Jaahas, mie tuun ratsastaa Bellalla läntille, voin autella Rawanaa Hanin kanssa. Meinaako Annika lähteä yksin maastoon, vai?"
Ella:
Kurottelin Tempun satulaa telineeltä, vaihtelevin tuloksin. Olin juuri yltämässä, mutta en sitten kuitenkaan. Siirryin siis kaivamaan romaania laukustani, samalla kun kännykkä pärähti soimaan. "Juu? Ai hei, niin, ei, ööää... sivu 37, se siin laatikossa? Ai nyt? Et sä oikeen, mä oon tallilla, tai oikeestaa yritän ottaa satulaa, ja sä autat tässä paljon. Kyllä sä voit tännekki tulla, saat olla satulankanto-orja. Joo, kyllä Tempulla voi käyttää satulaa ku löysin hyvän romaanin... Juu, heido!" tungin kännykän takaisin taskuuni, ja katsoin satulaa hieman epätoivoisena. "Ei joku haluais auttaa?" naurahdin hermostuneesti.
Annika:
Käännähdin ensin Katriniin päin ja sitten Ellaan. Katsoin Katrinia hetken ja kurottelin Tempun satulaa. Yletin juuri ja juuri mutta sain sen kuitenkin. Ella kiitteli kovasti ja lähti tepsuttamaan Tempun luo. "Nooh näköjään mun on yksin mentävä" vastasin Katrinille ja kiitin Rawanaa vielä kerran. Suitset olivat onneksi pakissa ja niinpä minäkin lähdin Mirkun luo.
Katrin:
"Voi teitä pieniä, miun pää huitoo satulatelineiden korkeudella. Pistetään se Tempun satula tohon alemmas, Bellan satulan paikalle, kun mie yllän korkeelle", sanoin naurahdellen kun porukka alkoi viimein siirtyäkukin omiin suuntiinsa. Annika oli jo livistänyt aasipihaton luo, Ella sovitti romaania tallipihatossa ja takapihatolle kävellessäni Rawana varusti Hania pesupaikalla.
Bella odotteli hieman hermostuneena mutta rauhottui puheestani äkkiä. Sivelin sormillani sen säkää ja nostin tummanruskean cheyennesatulan sen selkään. Rungoton satula oli kevyt ja sopi Bellalle kuin nakutettu. Se otti suitset hyvin päähänsä, ei ollut kylmää kuolainta mitä pitäisi purra. Ohjaksista paine jakautui niskaan ja nenäpiille. Kohta päästäisiin läntille.
Rawana:
Olin postunut muita ennen varustehuoneestaa Hanin suitset mukanani. Hani seisoi pesupaikalla ja heti huomatessaan minut suitsien kanssa se nosti päänsä niin korkealle, että en ylettänyt. "Voisiko joku tulla auttamaan?" Huikkasin muille
Katrin:
Taluttelin Bellaa kohti länttiä, ja näin Rawskin olevan Suurissa vaikeuksissa varsulin kanssa.
"Onko meiän neitokaisella vähän virtaa?" kysäisin pilke silmäkulmassa. Kyllä tuostakin tammasta vielä energinen ravihevonen kuoriutuu, sillä olisi neljäs lähtö edessään maliskuun alkupuolella. Johonkin karsintaan sen ilmotin, saa nähä pääseekö finaaliin.
"Annas kun mie autan", sanoin ja vedin kevyesti riimunnarusta. Hanille on opetettu, että kevyttä painetta pitää myödätä, hevosillahan tulee automaattisesti vastaanharaamisreaktio. Hani laski kiltisti päätään ja siirsin riimun kaulalle. Noin, turparemmi päähän ja niskahihna korvien taa, sitten vaan riimusta niskahihna auki ja nooin vihreä riimu valahti maahan.
"Nostaisitko", pyysin Rawanaa ja annoin Hanin hänelle saaden Bellan takaisin itselleni. Hyppäsin selkään.
"Lähteekö kukaan Annikan mukaan maastoon verryttelemään hevosia? Läntin kiertäminen on tylsää."
Rawana:
"Voisin kävellen lähteä Hanin kanssa mukaan", sanoin.
Annika:
Minua alkoi ketuttaa kun Mirkku oli päässyt irti ja häippässyt muualle. Mutta oikeastaan itse olisin varmaan tehnyt saman jos kaveri olisi jättänyt minut seinän viereen ja kadonnut. Huutelin Mirkun takaisin ja aloin harjata sitä. Nyt se ei onneksi ollut edes kurainen. Pääsin helpolla. Täytyi vaan harjata irtokarvat ja pöly pois. Hain sille suitset ja otin kuolaimet pois. Nyt ne saavat olla lopullisesti poissa. Tungin ne harjapakin pohjalle ja laitoin Mirkulle suitset. Nyt se ei edes hangoitellut vastaan kuten yleensä. No mutta kuolaimetkin vaikuttavat paljon. Mirkkuhan on tuontimaassaan saanut kunnolla tuntea kuolaimet joten en ihmettele! Aloin taluttaa aasia ulos kun kuulin juoksuaskeleita ja naurua.
Katrin:
Kävelimme Rawanan kanssa kohti rantaa, meinattiin mennä kattoo missä Annika viipyy.
"Kato, se vasta harjaa", naurahin. Näimme kuinka Annika kovasti alkoi varustamaan Mirkkua katoksessa, ja pian hän hoksasi naurumme ja tuli luoksemme.
"Minnekköhän Ella jäi", ihmettelin.
Ella:
"Tänne mä jäin!" totesin muiden takaa. Jonkin matkaa oli vielä käveltävänä muiden luokse. "Mä luulin että te menitte jo", hihkaisin ja pysäytin Tempun lähelle muita.
Katrin:
"Nonniin, viimein kaikki valmiina. Käydäänpä tutustumassa maastoestereittiin, sit kun maa sulaa niin pidetään tukkitalkoot ja rakennetaan radat sinne!", ehdotin ja kaikki olivat innolla mukana.
Lähdimme aasipihaton takaa metsätielle, jota jyhkeät kuuset ympäröivät. Kapioiden kopse, hevosten hörinö ja iloinen rupattelu hukuttivat alleen keväisen linnun viserryksen. Nojauduin Bellan kaulaan tuuheaan harjaan pääni painaen ja hymyilin iloisille tallilaisille. Olisipa Nuppu ja Olgakin mukana, olisi vielä hauskempaa, ainakin tuo lähtövalmistelu. Mutta mistäs sitä tietää, miten meidän sähellys kentällä onnistuu...
Olimme pian tienristeyksessä. Takaoikealle lähti pidempi maastoestereitti, joka vei pellolle. Annika lähti siihen suuntaan, ja me palasimme tallipihalle, siis arvokkaan nimen saaneelle läntille..
Rawana:
Hani tuntui olevan intoa täynnä ja alon kuunnella ohjeita, joita Katrin minulle antoi. Hani oli minulle niin uusi tuttavuus että en vielä oikeen hallinnut sitä. Katrin osasi onneksi antaa hyvät ohjeet miten voisin harjoitukset Hanin kanssa aloittaa.
Katrin:
"Voisit juoksuttaa siltä eka suurimmat höyryt pois, sillä on kuitenkin treenikausi meneillään ja intoa riittää. Sitten kun se kuuntelee hyvin apujasi, niin katotaan peruutushommelia. Juoksutusliina ja raippa on varustehuoneen nurkassa, ihan oven vieressä, ei tarvii Haniakaan sitoo minnee.. Ohjat voit sitoo sään päälle ja liinan kiinnittää niihin renksuihin mitkä ohjissa on turvan alla", ohjeistin ja nostin ravin Bellan kanssa.
Ella:
Tempulla oli näköjään huono päivä, sillä se oli tahmea ja painoi ohjalle. "Katrin, saakos tästä hienosta puusta katkasta oksan? Ihan pienen vaan?" kyselin ja sain ruunan peruuttamaan.
Katrin:
"No jos sie meinaat kuusen oksalla jotaan tehä", sanoin, koska nöin vain kuusia. Ehkä Ella tarkotti sitä koivua, mikä tien varressa on, ajattelin ja käännyin katsomaan.
"Ehkei siitä kannata, jos raippaa kaipaat niin ne on siin tallin oven pieles", sanoin ja Ella kääntyi samaan suuntaan minne Rawanakin kulki.
Pääsin taas keskittymään raviin, Bella meinas jo oikasta aasipihaton kohalla nurkassa, mutta sain sen haltuun.
Rawana:
Suuntasin Katrinin ohajaanaan suuntaan hakemaan juoksutusliinaa ja raippaa. Kiinnitin liinan kentällä Hanille ja aloin juoksuttaa sitä ensin isolla ympyrällä, mutta kuitenkin niin että muilla oli hyvin tilaa mennä. Hani tosiaan liikkui hyvin energisesti ympyrällä. Vaihdoin välillä suuntaa ja otin sen hiukan pienelle ympyrälle. Katrin katsoi jatkuvasti kuinka meillä sujuu.
Annika:
Olin varmaan jo monien kilometrien päässä sunulahdesta. Nautimme Mirkun kanssa pienestä tuulenvireestä. Molemmilla oli kuuma. Mirkku oli ravannut varmaan koko matkn ja minä olin yrittänyt epätoivoisesti keventää ilman satulaa. Hiljensin käyntiin ja Mirkku totteli. Hetken tepasteltuamme aloin nostaa laukkaa. Mirkku nosti laukan ja laukkasi ensin hitaammin mutta reipastui pian enemmän. Laukattuamme vielä hetkisen aloin tajuta missä olimme. Emme olleetkaan enää kovin kaukana. Ehkä joku 3 kilometriä sumikselle vielä. Kauankohan olin ollut poissa? Mirkkukin oli jo aivan väsynyt..
Katrin:
Minä pyysin Bellalta laukkaa ja laukkasinkin muutaman erikokoisen voltin. Vahtasin Rawanaa sivusilmällä, mutta keskityin täysillä Bellan kanssa työskentelyyn. Sen harja hulmusi valtoimenaan edessäni, mutta näin silti kuinka se liikutteli korviaan hermostuneesti. Elävä ympäristö taisi olla sen hermoille liikaa, joten huikkasin:
"Me käydään Bellan kanssa rannassa vähän rauhottumassa. Rawana voi jatkaa juoksuttamista, tee kaikenlaisia juttuja sen kaa. Tullaa kohta takas!"
Bella vilkuili taaksensa, kunnes ei enää nähnyt pusikkojen takaa kavereitaan. Hyppäsin selästä alas ja löysäsin satulavyötä. Sinisen pehmusteen alla tunti hieman kostunut talvikarva. Hassua, kuinka täysiverisellekin kasvaa pihatossa semmoset villat, ettei loimia tarvii.
Jäätä peitti vielä lumi. Vaikka se tuntui kovalta ja kestävältä, ei voinut tietää, missä jääkerros pettää. Bella koputteli sitä rannata rikki, kun ranta oli ihana hiekkaranta, hevosillekin turvallinen. Se tutki rantasaunan ikkunaa, ja päästin sen kurkkaamaan kauniiseen huussiimmekin. Meillä kun ei ollut sisällä muutakun yksi vesipiste, keittiössä, ja sekin tuli lähteestä se vesi. Järvestä me pumpattiin saunalle vettä.
Vähän ajan päästä, kun valkoinen tamma oli ihan rento, palasimme läntille.
Ella:
Suuntasin hakemaan raipan itselleni, ja palasin sitten läntille. Nyt kun Temppu tiesi raipan olevan mukana, se ei ollut ollenkaan tahmea, ja liikkui hienosti eteenpäin. Välillä jouduin hieman koskettamaan raipalla sen kylkeä, mutta muuten kaikki sujui hyvin. Kokosin hieman ohjia, ja pyysin ruunalta ravia. Aina välillä käskin sen mennä niin kovaa kuin pääsi, kun taas aina välillä menimme niin hitaasti kuin pääsimme. Tein hieman voltteja ja kahdeksikkoja, ennen kuin pyysin Tempulta laukkaa. Ei mitään ihmeellisempää, verryttelylaukkaa, hieman voltteja ja sellaisia.
Rawana:
Katrin pyysi minua jatkamaan Hanin kanssa samalla kun itse poistui. Olin ottanut Hanin hetkeksi käynnille ja seurasin samalla Ellan ratsastusta. Kannustin Hanin jälleen raviin ja tuntui kun sen into ei ollenkaan loppuisi. Toisaalta olihan tamma kaunis ravatessaan, mutta ehkä liian sähläävä peruutus harjoituksiin tänään. En yhtään tiennyt mitä mieltä Katrin olisi tästä asiasta. "Miten menee Ella" huikkasin hänelle nyt kun olimme jääneet pläntille kahdestaan.
Ella:
Hidastin Tempun ravin käyttä käyntiin, ja päästin sille hetkeksi pitkät ohjat. "Ihan hyvin", hymyilin. "Entäs sulla?"
Rawana:
"Ihan hyvin on menny. Hani vaan tutuu olevan liiankin innokas" vastasin. Huomasin kuinka Katrin lähestyi plänttiä Bellan kanssa.
Katrin:
"Mitäs täällä laiskotellaan?" kysyin paikaallaan seisovalta parivaljakolta hymyillen. "Joko Hani on juossut riittämiin?"
Neuvoin vielä Rawskulle, kuinka peruuttamista voi alottaa ihan vaan rinnata työntämällä. Hän kertoi tutistuneensa peruutuksen opettamiseen, mutta painotin sitä, että pitää nyt katsoa yhteinen tyyli jolla opettaa - ettei toinen opeta edestä painamalla ja toinen vaikka takaa vetämällä. Rawana kuitenkin tiesi hyvin mitä teki.
Ella siirtyi takaisin niinsanotulle uralle, ja minä tein yhden kiemurauran ja palasin Rawanan luo. Hän oli täydessä tohinassa opettamassa peruutusta rauhallisin, keskittynein ottein.
Ella:
"Laiskotellaan, sikspäkkiähän me täällä treenaillaan", virnistin ja käskin Tempun harjoitusraviin. Laitoin jalustimet ristiin kaulalle, ja päätin huvikseni lisäillä ravia. Tein pari laukkaympyrää, ja suuntasimme käynnissä takaisin Rawanan ja Hanin luokse. "Haittaako jos me mennään tästä lävistäjiä laukassa? Tai siis kulmista?"
Rawana:
"Ei haittaa. Me voidaan Hanin kanssa hiukan siirtyä tästä harjottelemaan" Hani oppi yllättävän nopeasti mitä siltä haluan vaikka peruutusta olin saanut vasta yhden askeleen. Edelleen paikoin sen rintaa ja nyt sain jopa muutaman askeleen peruutusta aikaan. Kehuin Hania tosi paljon ja palkitsin herkuilla kun se teki oikein.
Ella:
"Oi, tosi kiva!" hihkaisin, ja pyysin Tempulta laukkaa hetken ravailun jälkeen. Tein pari ympyrää toisessa päädyssä saadakseni laukan kulkemaan hyvin, ja ohjasin ruunan sitten lävistäjälle. Suunnilleen puolessa välissä vaihdoin laukan lennosta. Temppu meni hetken ristilaukkaa, joten yritimme seuraavasta kulmasta uudestaan. Nyt sujui jo hieman paremmin, ja kolmannella kerralla vaihdoimme laukan yhteensä kolme kertaa. Oikeassa laukassa sisään, vasen, oikea, ja vasemmassa ulos. "Bra...." mutisin taputtaessani kävelevää hevosta, joka tyytyväisenä venytti kaulaansa ja ravisteli hieman harjaansa.
Annika:
"Huhhuh olipa reissu" kuiskin Mirkulle ja nousin satulasta sumiksen pihassa. Molemmat olimme hiestä valuvia ja todella edustavan näköisiä. Minunkin mustan siniset hiukset leijailivat siellä sun täällä. "Moi!" huudahdin Rawanalle ja Ellalle jotka olivat läntillä. Odottamatta vastausta kävelin pesupaikalle. Huuhtelin Mirandan lämpimällä vedellä ja sen jälkeen viilasin ylimääräisen veden pois. Päätin lainata yhtä kuivatusloimista Mirkulle koska Katrin oli sanonut että jos joskus tarvitsen niin saan lainata. Ja muutenkin kun on jo alkanut hämärtää niin varmaan nousee pientä pakkasta yöksi. Vein Mirkun takaisin tarhaan ja lähdin läntille katselemaan muiden touhuja
Katrin:
Olin saanut Bellalla tehtyä kaiken mitä suunnitelinkin, joten annoin sille pitkät ohjat ja kävelin Rawanan luo.
"Todella hienoa sehän oppi nopeasti! Peruutusta saa harjoitella vielä viikkoja, ei joka päivä mutta muutaman kerran viikossa. Se oli kyl hienoa, kun Apassionatassa ihminen vaan käveli hevosiaan kohti niin ne peruutti ja sitten kun ihminen vaihto suuntaa, hepat käveli sen perässä. Hauskinta oli kun hepparivi peruutti areenalta pois mutta laitimmainen osui ovenpieleen!"
Nauroimme jutuilleni Apassionatan muuleista ja aaseista. Loppukäynnit tuli samalla käveltyä ja taluteltua. Mentiin heppojen kanssa yhteiseen riviin aidalle oesupaikan viereen. Raipe vähän ihmetteli mitä me tehdään, ja Prookkis kävi kurkkaamassa meitä myös.
Ella:
Prookkis hirnahti kimeästi nähdessään Tempun, ja ruunakin pörisi iloisena. Hyppäsin alas selästä, ja löysäsin heti vyötä. Ravistelin jalkojani ja avasin Tempun meksikolaisten turparemmin. Ruuna haukotteli makeasti ja ravisti päätään. Prookkis mölisi aidan toisella puolella, ennen kuin päätti näykkäistä Raipea, saaden molemmat ponit juoksemaan hurjaa kyytiä pitkin aitausta.
Rawana:
Olimme kaikki saaneet hommat tehtyä ja lähdin viemään Hania takaisin tarhaansa riehumaan. Muutkin näyttivät saaneen risuttua varusteet hevosilta ja olivat laskeneet ne tarhoihinsa.
Katrin:
"Heippa kaikki", huudahdin ja morjenstin kättäni kolmikolle, joka lähti tarpomaan portille päin. Minulla oli vielä Lilja ja Indi tarhassa liikuntaa kaipailemassa. Jos se Jukka lähtisi mukaan...
L O P P U
Katrin 11 HM, Ella 7 HM, Rawana 2 HM, Annika 3 HM
"Ääh, lauantai. Ei jaksa herätä.. Katrin, vie sä ruuat. Hei! Huhuu..."
Aamupökköröisenä ihmettelin, miksei likka heränny kelloon. Kun viimein jaksoin kääntyä, oli neidin peitto nätisti pitkällään ja päiväpeitto sen päällä mytyssä.
"Ainii, saamari.. Se on siellä keikallansa Bellan kaa. Pitäs kai kömpiä tallille..."
***
Päivällä ajattelin uskaltaa lähteä Liljan kanssa maastoon. Se oli luotettava ratsu, eilen hypittiin pikkusia esteitä. Hani oli ollut eilen oikeen rääkkilenkillä, joten tänään jättäisin sen Rawanan hoiviin kevyemmälle liikutukselle. Kekrin voisi viedä ajelulle iltapäivällä..
Kun hain tallista Liljan varusteita, näin lyhyenlännän tytön heilumassa kohti ylimpiä satulatelineitä. Hän luikahti ujona satuloiden taa minua piiloon kun kävelin hiljasena telineiden eteen. Nostin hänen havittelemansa satulan, minkä yllä oli puukyltti "Temppu", ja ojensin tytölle.
"Kiitos", pikkunen sopersi.
"Ootko ratsastamaan lähössä?" kysyin lempeällä äänelläni. Tyttö tuijotti erivärisillä silmillään tummanruskeisiin silmiini. Oli se hassua olla monta päätä pidempi, kuitenkaan ei minkään lapsen näkönen tämä neiti ennää ollu.
"Olenha mie", se sano. "Ja maastoon", jatkoi.
"Niimmiekii mut en iha tunne näitä paikkoja. Vielä. Syksyllä vanhempain muutti parempaa paikkaa ja lahjotti mulle koko tilan."
Tytön harmaa silmä ei tahtonut liikkua, tuli jälessä. Noh, eipä asia mulle kuulunut.
"Oon muute Jukka."
"Mie oon Ella."
Minä laiska raahasin Liljan tallikäytävälle nii ei tarvinu jäätyy ulkona. Ella oli hiljane eikä kummempia virkannut. Ehin Liljalle pikkusen letin tehä enneku Ella tuli Tempun kanssa ulos pihatosta. Päätetyiin lähteä yhtä matkaa.
.
Me vaan käveltiin peräkanaa tienviertä vaitonaisina, mutta olipahan varuilta kaveri matkassa jos jotaan sattuu. Aika pitkä lenkki tehtiin, kevään tuntee selvästi jo täälläkin.
Ehdinkin letitellä Liljan kirjavaa harjaa sitte tallissa enneku menin syömää.
***
Palasin tallille iltapäivällä suunnitelmien mukaan. Katrin oli soittanut ja kertonut ehtivänsä ruoka-ajaksi kotiin. Pitäs sitä ennen vaikka peittää se sänky, oon vähä laiskimus.. Nyt kuiteskin voisi lähtä ajaa Kekrillä.
Hilasin ekana heinävintiltä kärryt alas. Hain valjaat ja harjat ja painelin kuorman kanssa aasipihatolle. Siellä olikin jo joku tyttö harjaamassa toista aasia. Olikohan se Mirkkuaasi, tuo Kekrin kaveri.
"Moro", sanoin tytölle kun tulin tarhaan kantamuksineni.
Siinäpä sitten tutustuin iloisempaan Annikaan ja aaseihin, ja käytii tiellä lenkillä, minä kärryillä ja Annika ratsain. Oli hauskaa, eikä tyttökään pelännyt tällästä mörökölliä.
Sain illalla ruuat laiteltua vaan mikä show olikaan heppakärryn purku. Indi syöksähti niin vauhilla että minä raahauduin narunpäässä tarhan portille asti, ja ei ollut Katrinillakaan sen helpompaa..
Kuitenkin loppu hyvin - kaikki hyvin!
1 hm
Olga: Raipen hoitelua ja juoksutusta
Menis jo toi rekka...ajattelin mielessäni,sillä tiellä,jotapitkin ajoimme,oli iso rekka,joka ei mahtanut liikkua.
-Äläs nyt hermoile,kyllä me keritään,isä sanoi,kuin olisi lukenut ajatukseni.
-Joojoo.Mutta mulla on niin ikävä Raipea!
-Niinmpä niin.Mutta muista että sun piti mennä Raipen hoidon jälkeen auttelemaan Kiraa sinne Palavakorpeen.
-Juujuu.
Kira oli pian kahdeksantoista täyttävä siskoni,joka omisti,tai no tulee omistamaan Palavakorven ratsutallin puoliksitoisen siskoni kanssa,mutta siitä ei enmpää.
Viimein saimme käännyttyä kotipihaan.Täytyisi käydä syömässä jotain,ja hakemassa tallikamppeet ennenkuin pääsisin Raipea katsomaan.
-Moi Olga!Muista sit tulla,Kira selitti kun istuin ruokapöytään
-joojoo.Mut haluan hoitamaan Raipea!Äiti,onko ruoka jo valmista?
-Menee vielä viisi minuuttia.
Juoksin yläkertaan hakemaan tallikassini,pakkasin sinne eilen ostamani harjat,ja tietenkin pienen porkkanan palkinnoksi Raipelle. Sitten vedin tallivaatteet päälle.
-Nyt on valmistaa!kuului äidin huudahdus alhaalta.
Juoksin portaat alas kassi mukanani,otin lautasen ja kippasin siihen salaattia ja lihaa,sekä hieman perunamuussia. Istuin tuolille ja söin äkkiä.
Viimein isäkin oli valmis,ja hyppäsimme autoon.Sitten ajoimme tallille.
Hyppäsin ulos autosta ja juoksin Raipen pihattoon. Poni oli siellä lepäämässä.
-Sori rakas,enään et voi nukkua,hymähdin ponille.
Raipe näytti selvästi järkyttyneeltä. Sen ilme oli jotain todella outoa. Aivan kuin se yrittäisi sanoa "Törkeetä!Mä haluan nukkua!"
Otin kassistani uudet harjat,ja hain riimunarun,sillä riimu oli jo Raipella päässä.
Ripeästi nappasin ponskin kiinni,ennen kuin se älysi,että joutuu töihin. Kiinnitin ponin,ja aloin harjata sitä. Raipe oli aivan ravassa.
Tässä kestää ikuisuus...ajattelin
Viimein olin saanut pahimmat mudat pois.Otin pölyharjan ja otin loput mullat ja muut pois.Heitin harjan takaisin ja sitten oli kaviokoukun vuoro. Nostin napakasti ponin kaviot ja putsasin ne.
Olin ajatellut että juoksutan ponin. Hain juoksutus tarvikkeet ja laitoin ne ponille. Lopulta lähdimme kävelemään kentälle.
Kentällä oli jo joku toinen.Häntä en ollutkaan nähnyt ennen..ajattelin.Hän ratsasti aasilla.
-Hei!huudahdin reippaasti
-Moi.tyttö vastasi. Hän pysäytti aasin,jotta voisin tulla lähemmäs.
-Olen Olga,aloitin esittäytymällä,ja tää tässä on mun poni,Raipe,jatkoin.
Tyttö esittäytyi Annikaksi,ja kertoi että aasi on Mirkku. Hän sanoi että oli juuri lopettelemassa,joten laskeutui selästä.
-Moikka,Annika hymyili.
-Moi moi,hymähdin takaisin.
Käskin ponin reippaaseen käyntiin.Se meinasi kokoajan tulla luokseni,mutta loppuen lopuksi sain sen kulkemaan suht nätisti. Sitten käskin sen raviin. Raipe ravasi ensin hieman laiskasti,mutta kun vähän komensin,löytyi ponistakin energiaa.Sitten vaihdoin suuntaa.Raipe meni ensin käyntiä,ja sitten käskystäni tosi reipasta ravia. Loppuen lopuksi otin pari laukkapätkää ja Raipe laukkasi tosi nätisti,pari pukkia vaan. Olin kyllä iloinen että poni oli ollut niin reipas ja kiltti!
Sitten lähdimme käppäilemään tallille.Otin Raipelta juoksutuskamat pois,ja päästin sen juoksentelemaan.
-Raipe,tuus käymään.
Poni ravasi luokseni korvat hörössä. Se puhalsi lämmintä ilmaa kasvoilleni,ja painoi päänsä olalleni.Halasin sitä. Sitten kaivoin taskustani porkkanan,jonka Raipe ahmi. Sitten se kääntyi ympäri hörähtäen. Se vilkaisi minua vekkulisti.
Isä kaartoi auton tallin pihaan,ja hyppäsin kyytin. Noin,sitten olisi vielä Kiran auttaminen... eikäää...
Olga ja Raipe 3HM
Iltapäivä tallilla tiistai 4.3.2014
Katrin:
"Äh, käynnisty nyt, saamarin auto.." puhisin kun koitin saada lämmitykseen laittamatta unohdetun auton käyntiin.. Päivä ruotsinopettajana taas takana ja suunta kohti tallia. Juuri ennen, kun olin pamahtamassa raivosta, virnuileva nassu ilmestyi pelkääjän penkin ikkunaan. Annika se siellä virnuili..
Avasin ikkunan ja kysyin:
"Ootko tulossa tallille? Hyppää kyytiin, tää ei kyl välttämättä vie perille tämä kyyti mutta ainakin huoltoasemalle."
Annika:
"Kyyti kuule kelpaa aina, ja olin tulos tallille." Naurahdin ja nousin autoon. Kälätimme sitä sun tätä Katrinin kanssa ja pääsimmekin huoltoasemalle asti, kunnes auto simahti. Käännyin katsomaan Katrinia virnistellen ja hörähdin "Taisi bensa loppua"
Katrin:
"Hehe, no niinpä taisi. Ehkä kaikki johtuikin siitä." Sain kuitenkin väännettyä mörskän käyntiin ja kaahailin bensavalo vilkkuen tankkaamaan... Auto simahti just siihe parkkiruudun reunalle, et letku vielä riitti. Naurettiin vaan kun 90€ kilisi mittaritaululle - kallista tämä tallille kulkeminen...
Päästiin kuitenkin perille asti, vähän kaasuttelin ylämäkeen kun Sumulahti oli just sopivasti vaaran takana.
Rawana:
Olin tarhalla moikkamaassa Hania, kun huomasin jokun kaahavan autolla tallia kohti. Sen lähemmäs ajaessa huomasin kyydissä Katrinin ja Annikkan. Lähdin kävelemään heidän autonsa luokse, josta molemmat nousivat nauraen ja kertoivat mitä matkalla oli tapahtunut. Lähdimme kaikki pihalta omiin hommiimme. En tiennyt mitä Katrin ja Annika olivat täksi päiväksi suunnitteleet, mutta itse suuntasin hakemaan Hanin harjoja.
Ella:
Koska käsityöntunti oli peruttu, pääsimme koulusta jo yhdeltä. Ainakin minä pääsin. Sen kunniaksi ehdin kotiin aikaisin, ja nyt olin jo matkalla Sumulahteen. Ihanaa! Suunnittelin jo mitä tekisin, Prookkista juoksuttaisin, ja Tempulla olisi luvassa koulutreeni. Upouusi romaani oli laukussa piilossa, joten pystyisin käyttämään satulaakin. Näin Katrinin auton kaartavan juuri pihalle, kun tulin toisesta suunnasta tallille. Talsin hymyillen kohti pihattoja, jotain lorua toistellen.
Annika:
Kun olimme kertoneet Ellallekkin tarinamme me kaikki nauroimme kippurassa. Sen jälkeen aloimme hakea hevosia. Minä olin lähdössä maastoon Mirkun kanssa ja Ella kertoi että hän aikoo juoksuttaa Prookkista ja treenata jotakin Tempulla. Eli hän nyt tuskin lähtisi mukaani maastoon. Rawana oli Hanin kanssa tarhassa ja huikkasin hänet luokseni. "Yllätetäänkö Katrin ja siivotaan talli ja pihatot? Jos Ella vaikka viivytyttäisi häntä sen aikaa"
Katrin:
Ajattelin tänään ratsastaa Bellalla, se kun oli jo toipunut astutusreissustaan. Inhottavaa tämä kura ja märkä... Uutisissa kerrottiin, että kaukana etelässä siivottiin jo hiekkoja kaduilta ja siitepöllyt alkoivat jyllätä. Onneksi tänne Lappiin ne eivät yllä. Kevät kuitenkin alkoi sarastaa, ja pitäisi varmaan maaliskuun aikana tyhjentää jokainen pihatto, pyytää miekkosta hakemaan traktorinsa naapurin isännän varastosta niin saa oljet kuskattua jonnekin...
Ehdin siinä tuumaillessani viedä harjat pihattoon ja sitoa Bellan kii. Rawana oli kans tulossa pihattoomme.
Annika:
Huutelin Mirandaa pihatosta mutta sillä oli hauskempaa Kekrin kanssa. Huutelin Mirkkua yhä ja heiluttelin pientä herkkupussia, jolloin se tuli heti. Sidoin sen kiinni ja hölkkäsin hakemaan harjoja. Vaikka kuinka etsin pakkiani en sitä löytänyt. Menin ihan paniikkiin koska olin suunnitellut tätä maastoretkeä jo kauan; vain minä ja Mirkku. Juoksun Katrinin luokse "Tiedätkö missä Mirkun harjat on? Mä en löydä niitä mistään ja mun pitäisi olla jo harjaamassa ja kaikkea. Suitsetki on hukassa"
Katrin:
"Ööh Mirkun harjat? Kai niiden pitäs varustehuoneessa olla, siellä tallissa eka ovi vasemmalla."
Annika hoki käynneensä jo siellä.
"En mie oikeen tiiä, voiko ne olla siellä rehulassa tai heinävintillä? Ei ne oo voinu kadotakaa. Tai sit joku on ottanu väärän pakin."
Jatkoin Bellan harjaamista, silittelin sen turpaa ja kampasin pitkiä, valkoisia jouhia sormillani. Mitenköhän Olga on pärjännyt Rainbown jouhien kanssa, sekun on semmonen tukkajumala.. Uppouduin tyystin Bellan hoivaamiseen punaisessa hirsipihatossa.
Ella:
"Terve jätkä..." hymisin silitellen Temppua. Se sulki silmänsä ja huokaisi tyytyväisenä huomiosta. Kipaisin hakemassa sen harjat, ja aloin harjailemaan sitä varovasti.
"Onks kukaan tulos läntille?" kysäisin ja nostin ruunan kavion.
Annika:
Voivottelin varustehuoneessa kadonneita varusteita ja yririn etsiä vielä kerran joka paikasta mutta ei. Taas on päivä pilalla ku ei pääse maastoon. En halua myöskään lainata muilta.. Olin paniikissa vain siksi että pelkäsin jonkub vihaavan minua jonka takia on varastanut ne tai tallilla liikkui hiippari. Yhtäkkiä kuulin hiipivien kenkien kopinaa. "Kuka siellä??"
Rawana:
"Minä Rawana tässä. Löysin Mirkun harjapakin tuolta pihalta. Ihmettelin vaan, että mitä se sielä teki" Kuulin samalla kuinka Ella kysyi onko joku menossa pläntille. Huikkasin hänelle, että olisin Hanin kanssa menossa sinne maastasin peruuttamista harjoittelemaan. Olin kerennyt jo harjaamaan Hanin valmiiksi ja aloin valmistautumassa sen kanssa harjoituksiin lähtöön.
Katrin:
Minäkin irrottauduin viimein Bellasta ja lähdin viemään harjoja pois, ettei Indi kaada pakkia. Uusi heponen, Lilja nuuhkaisi minua. Olinhan minä sitä hoitanut Lindan tallilla Pajupurossa, joka paloi pois, mutta nyt se oli minun omani.
Varustehuoneella oli melkonen sukukokous. Annika kiitteli iloisesti Rawskia pakin löytämisestä, Ella papatti ratsastussuunnitelmiaan Rawanalle innoissaan ja Rawana koitti löytää Hanin varusteet, kun hevonen odotti pesupaikalla varustamista.
"Jaahas, mie tuun ratsastaa Bellalla läntille, voin autella Rawanaa Hanin kanssa. Meinaako Annika lähteä yksin maastoon, vai?"
Ella:
Kurottelin Tempun satulaa telineeltä, vaihtelevin tuloksin. Olin juuri yltämässä, mutta en sitten kuitenkaan. Siirryin siis kaivamaan romaania laukustani, samalla kun kännykkä pärähti soimaan. "Juu? Ai hei, niin, ei, ööää... sivu 37, se siin laatikossa? Ai nyt? Et sä oikeen, mä oon tallilla, tai oikeestaa yritän ottaa satulaa, ja sä autat tässä paljon. Kyllä sä voit tännekki tulla, saat olla satulankanto-orja. Joo, kyllä Tempulla voi käyttää satulaa ku löysin hyvän romaanin... Juu, heido!" tungin kännykän takaisin taskuuni, ja katsoin satulaa hieman epätoivoisena. "Ei joku haluais auttaa?" naurahdin hermostuneesti.
Annika:
Käännähdin ensin Katriniin päin ja sitten Ellaan. Katsoin Katrinia hetken ja kurottelin Tempun satulaa. Yletin juuri ja juuri mutta sain sen kuitenkin. Ella kiitteli kovasti ja lähti tepsuttamaan Tempun luo. "Nooh näköjään mun on yksin mentävä" vastasin Katrinille ja kiitin Rawanaa vielä kerran. Suitset olivat onneksi pakissa ja niinpä minäkin lähdin Mirkun luo.
Katrin:
"Voi teitä pieniä, miun pää huitoo satulatelineiden korkeudella. Pistetään se Tempun satula tohon alemmas, Bellan satulan paikalle, kun mie yllän korkeelle", sanoin naurahdellen kun porukka alkoi viimein siirtyäkukin omiin suuntiinsa. Annika oli jo livistänyt aasipihaton luo, Ella sovitti romaania tallipihatossa ja takapihatolle kävellessäni Rawana varusti Hania pesupaikalla.
Bella odotteli hieman hermostuneena mutta rauhottui puheestani äkkiä. Sivelin sormillani sen säkää ja nostin tummanruskean cheyennesatulan sen selkään. Rungoton satula oli kevyt ja sopi Bellalle kuin nakutettu. Se otti suitset hyvin päähänsä, ei ollut kylmää kuolainta mitä pitäisi purra. Ohjaksista paine jakautui niskaan ja nenäpiille. Kohta päästäisiin läntille.
Rawana:
Olin postunut muita ennen varustehuoneestaa Hanin suitset mukanani. Hani seisoi pesupaikalla ja heti huomatessaan minut suitsien kanssa se nosti päänsä niin korkealle, että en ylettänyt. "Voisiko joku tulla auttamaan?" Huikkasin muille
Katrin:
Taluttelin Bellaa kohti länttiä, ja näin Rawskin olevan Suurissa vaikeuksissa varsulin kanssa.
"Onko meiän neitokaisella vähän virtaa?" kysäisin pilke silmäkulmassa. Kyllä tuostakin tammasta vielä energinen ravihevonen kuoriutuu, sillä olisi neljäs lähtö edessään maliskuun alkupuolella. Johonkin karsintaan sen ilmotin, saa nähä pääseekö finaaliin.
"Annas kun mie autan", sanoin ja vedin kevyesti riimunnarusta. Hanille on opetettu, että kevyttä painetta pitää myödätä, hevosillahan tulee automaattisesti vastaanharaamisreaktio. Hani laski kiltisti päätään ja siirsin riimun kaulalle. Noin, turparemmi päähän ja niskahihna korvien taa, sitten vaan riimusta niskahihna auki ja nooin vihreä riimu valahti maahan.
"Nostaisitko", pyysin Rawanaa ja annoin Hanin hänelle saaden Bellan takaisin itselleni. Hyppäsin selkään.
"Lähteekö kukaan Annikan mukaan maastoon verryttelemään hevosia? Läntin kiertäminen on tylsää."
Rawana:
"Voisin kävellen lähteä Hanin kanssa mukaan", sanoin.
Annika:
Minua alkoi ketuttaa kun Mirkku oli päässyt irti ja häippässyt muualle. Mutta oikeastaan itse olisin varmaan tehnyt saman jos kaveri olisi jättänyt minut seinän viereen ja kadonnut. Huutelin Mirkun takaisin ja aloin harjata sitä. Nyt se ei onneksi ollut edes kurainen. Pääsin helpolla. Täytyi vaan harjata irtokarvat ja pöly pois. Hain sille suitset ja otin kuolaimet pois. Nyt ne saavat olla lopullisesti poissa. Tungin ne harjapakin pohjalle ja laitoin Mirkulle suitset. Nyt se ei edes hangoitellut vastaan kuten yleensä. No mutta kuolaimetkin vaikuttavat paljon. Mirkkuhan on tuontimaassaan saanut kunnolla tuntea kuolaimet joten en ihmettele! Aloin taluttaa aasia ulos kun kuulin juoksuaskeleita ja naurua.
Katrin:
Kävelimme Rawanan kanssa kohti rantaa, meinattiin mennä kattoo missä Annika viipyy.
"Kato, se vasta harjaa", naurahin. Näimme kuinka Annika kovasti alkoi varustamaan Mirkkua katoksessa, ja pian hän hoksasi naurumme ja tuli luoksemme.
"Minnekköhän Ella jäi", ihmettelin.
Ella:
"Tänne mä jäin!" totesin muiden takaa. Jonkin matkaa oli vielä käveltävänä muiden luokse. "Mä luulin että te menitte jo", hihkaisin ja pysäytin Tempun lähelle muita.
Katrin:
"Nonniin, viimein kaikki valmiina. Käydäänpä tutustumassa maastoestereittiin, sit kun maa sulaa niin pidetään tukkitalkoot ja rakennetaan radat sinne!", ehdotin ja kaikki olivat innolla mukana.
Lähdimme aasipihaton takaa metsätielle, jota jyhkeät kuuset ympäröivät. Kapioiden kopse, hevosten hörinö ja iloinen rupattelu hukuttivat alleen keväisen linnun viserryksen. Nojauduin Bellan kaulaan tuuheaan harjaan pääni painaen ja hymyilin iloisille tallilaisille. Olisipa Nuppu ja Olgakin mukana, olisi vielä hauskempaa, ainakin tuo lähtövalmistelu. Mutta mistäs sitä tietää, miten meidän sähellys kentällä onnistuu...
Olimme pian tienristeyksessä. Takaoikealle lähti pidempi maastoestereitti, joka vei pellolle. Annika lähti siihen suuntaan, ja me palasimme tallipihalle, siis arvokkaan nimen saaneelle läntille..
Rawana:
Hani tuntui olevan intoa täynnä ja alon kuunnella ohjeita, joita Katrin minulle antoi. Hani oli minulle niin uusi tuttavuus että en vielä oikeen hallinnut sitä. Katrin osasi onneksi antaa hyvät ohjeet miten voisin harjoitukset Hanin kanssa aloittaa.
Katrin:
"Voisit juoksuttaa siltä eka suurimmat höyryt pois, sillä on kuitenkin treenikausi meneillään ja intoa riittää. Sitten kun se kuuntelee hyvin apujasi, niin katotaan peruutushommelia. Juoksutusliina ja raippa on varustehuoneen nurkassa, ihan oven vieressä, ei tarvii Haniakaan sitoo minnee.. Ohjat voit sitoo sään päälle ja liinan kiinnittää niihin renksuihin mitkä ohjissa on turvan alla", ohjeistin ja nostin ravin Bellan kanssa.
Ella:
Tempulla oli näköjään huono päivä, sillä se oli tahmea ja painoi ohjalle. "Katrin, saakos tästä hienosta puusta katkasta oksan? Ihan pienen vaan?" kyselin ja sain ruunan peruuttamaan.
Katrin:
"No jos sie meinaat kuusen oksalla jotaan tehä", sanoin, koska nöin vain kuusia. Ehkä Ella tarkotti sitä koivua, mikä tien varressa on, ajattelin ja käännyin katsomaan.
"Ehkei siitä kannata, jos raippaa kaipaat niin ne on siin tallin oven pieles", sanoin ja Ella kääntyi samaan suuntaan minne Rawanakin kulki.
Pääsin taas keskittymään raviin, Bella meinas jo oikasta aasipihaton kohalla nurkassa, mutta sain sen haltuun.
Rawana:
Suuntasin Katrinin ohajaanaan suuntaan hakemaan juoksutusliinaa ja raippaa. Kiinnitin liinan kentällä Hanille ja aloin juoksuttaa sitä ensin isolla ympyrällä, mutta kuitenkin niin että muilla oli hyvin tilaa mennä. Hani tosiaan liikkui hyvin energisesti ympyrällä. Vaihdoin välillä suuntaa ja otin sen hiukan pienelle ympyrälle. Katrin katsoi jatkuvasti kuinka meillä sujuu.
Annika:
Olin varmaan jo monien kilometrien päässä sunulahdesta. Nautimme Mirkun kanssa pienestä tuulenvireestä. Molemmilla oli kuuma. Mirkku oli ravannut varmaan koko matkn ja minä olin yrittänyt epätoivoisesti keventää ilman satulaa. Hiljensin käyntiin ja Mirkku totteli. Hetken tepasteltuamme aloin nostaa laukkaa. Mirkku nosti laukan ja laukkasi ensin hitaammin mutta reipastui pian enemmän. Laukattuamme vielä hetkisen aloin tajuta missä olimme. Emme olleetkaan enää kovin kaukana. Ehkä joku 3 kilometriä sumikselle vielä. Kauankohan olin ollut poissa? Mirkkukin oli jo aivan väsynyt..
Katrin:
Minä pyysin Bellalta laukkaa ja laukkasinkin muutaman erikokoisen voltin. Vahtasin Rawanaa sivusilmällä, mutta keskityin täysillä Bellan kanssa työskentelyyn. Sen harja hulmusi valtoimenaan edessäni, mutta näin silti kuinka se liikutteli korviaan hermostuneesti. Elävä ympäristö taisi olla sen hermoille liikaa, joten huikkasin:
"Me käydään Bellan kanssa rannassa vähän rauhottumassa. Rawana voi jatkaa juoksuttamista, tee kaikenlaisia juttuja sen kaa. Tullaa kohta takas!"
Bella vilkuili taaksensa, kunnes ei enää nähnyt pusikkojen takaa kavereitaan. Hyppäsin selästä alas ja löysäsin satulavyötä. Sinisen pehmusteen alla tunti hieman kostunut talvikarva. Hassua, kuinka täysiverisellekin kasvaa pihatossa semmoset villat, ettei loimia tarvii.
Jäätä peitti vielä lumi. Vaikka se tuntui kovalta ja kestävältä, ei voinut tietää, missä jääkerros pettää. Bella koputteli sitä rannata rikki, kun ranta oli ihana hiekkaranta, hevosillekin turvallinen. Se tutki rantasaunan ikkunaa, ja päästin sen kurkkaamaan kauniiseen huussiimmekin. Meillä kun ei ollut sisällä muutakun yksi vesipiste, keittiössä, ja sekin tuli lähteestä se vesi. Järvestä me pumpattiin saunalle vettä.
Vähän ajan päästä, kun valkoinen tamma oli ihan rento, palasimme läntille.
Ella:
Suuntasin hakemaan raipan itselleni, ja palasin sitten läntille. Nyt kun Temppu tiesi raipan olevan mukana, se ei ollut ollenkaan tahmea, ja liikkui hienosti eteenpäin. Välillä jouduin hieman koskettamaan raipalla sen kylkeä, mutta muuten kaikki sujui hyvin. Kokosin hieman ohjia, ja pyysin ruunalta ravia. Aina välillä käskin sen mennä niin kovaa kuin pääsi, kun taas aina välillä menimme niin hitaasti kuin pääsimme. Tein hieman voltteja ja kahdeksikkoja, ennen kuin pyysin Tempulta laukkaa. Ei mitään ihmeellisempää, verryttelylaukkaa, hieman voltteja ja sellaisia.
Rawana:
Katrin pyysi minua jatkamaan Hanin kanssa samalla kun itse poistui. Olin ottanut Hanin hetkeksi käynnille ja seurasin samalla Ellan ratsastusta. Kannustin Hanin jälleen raviin ja tuntui kun sen into ei ollenkaan loppuisi. Toisaalta olihan tamma kaunis ravatessaan, mutta ehkä liian sähläävä peruutus harjoituksiin tänään. En yhtään tiennyt mitä mieltä Katrin olisi tästä asiasta. "Miten menee Ella" huikkasin hänelle nyt kun olimme jääneet pläntille kahdestaan.
Ella:
Hidastin Tempun ravin käyttä käyntiin, ja päästin sille hetkeksi pitkät ohjat. "Ihan hyvin", hymyilin. "Entäs sulla?"
Rawana:
"Ihan hyvin on menny. Hani vaan tutuu olevan liiankin innokas" vastasin. Huomasin kuinka Katrin lähestyi plänttiä Bellan kanssa.
Katrin:
"Mitäs täällä laiskotellaan?" kysyin paikaallaan seisovalta parivaljakolta hymyillen. "Joko Hani on juossut riittämiin?"
Neuvoin vielä Rawskulle, kuinka peruuttamista voi alottaa ihan vaan rinnata työntämällä. Hän kertoi tutistuneensa peruutuksen opettamiseen, mutta painotin sitä, että pitää nyt katsoa yhteinen tyyli jolla opettaa - ettei toinen opeta edestä painamalla ja toinen vaikka takaa vetämällä. Rawana kuitenkin tiesi hyvin mitä teki.
Ella siirtyi takaisin niinsanotulle uralle, ja minä tein yhden kiemurauran ja palasin Rawanan luo. Hän oli täydessä tohinassa opettamassa peruutusta rauhallisin, keskittynein ottein.
Ella:
"Laiskotellaan, sikspäkkiähän me täällä treenaillaan", virnistin ja käskin Tempun harjoitusraviin. Laitoin jalustimet ristiin kaulalle, ja päätin huvikseni lisäillä ravia. Tein pari laukkaympyrää, ja suuntasimme käynnissä takaisin Rawanan ja Hanin luokse. "Haittaako jos me mennään tästä lävistäjiä laukassa? Tai siis kulmista?"
Rawana:
"Ei haittaa. Me voidaan Hanin kanssa hiukan siirtyä tästä harjottelemaan" Hani oppi yllättävän nopeasti mitä siltä haluan vaikka peruutusta olin saanut vasta yhden askeleen. Edelleen paikoin sen rintaa ja nyt sain jopa muutaman askeleen peruutusta aikaan. Kehuin Hania tosi paljon ja palkitsin herkuilla kun se teki oikein.
Ella:
"Oi, tosi kiva!" hihkaisin, ja pyysin Tempulta laukkaa hetken ravailun jälkeen. Tein pari ympyrää toisessa päädyssä saadakseni laukan kulkemaan hyvin, ja ohjasin ruunan sitten lävistäjälle. Suunnilleen puolessa välissä vaihdoin laukan lennosta. Temppu meni hetken ristilaukkaa, joten yritimme seuraavasta kulmasta uudestaan. Nyt sujui jo hieman paremmin, ja kolmannella kerralla vaihdoimme laukan yhteensä kolme kertaa. Oikeassa laukassa sisään, vasen, oikea, ja vasemmassa ulos. "Bra...." mutisin taputtaessani kävelevää hevosta, joka tyytyväisenä venytti kaulaansa ja ravisteli hieman harjaansa.
Annika:
"Huhhuh olipa reissu" kuiskin Mirkulle ja nousin satulasta sumiksen pihassa. Molemmat olimme hiestä valuvia ja todella edustavan näköisiä. Minunkin mustan siniset hiukset leijailivat siellä sun täällä. "Moi!" huudahdin Rawanalle ja Ellalle jotka olivat läntillä. Odottamatta vastausta kävelin pesupaikalle. Huuhtelin Mirandan lämpimällä vedellä ja sen jälkeen viilasin ylimääräisen veden pois. Päätin lainata yhtä kuivatusloimista Mirkulle koska Katrin oli sanonut että jos joskus tarvitsen niin saan lainata. Ja muutenkin kun on jo alkanut hämärtää niin varmaan nousee pientä pakkasta yöksi. Vein Mirkun takaisin tarhaan ja lähdin läntille katselemaan muiden touhuja
Katrin:
Olin saanut Bellalla tehtyä kaiken mitä suunnitelinkin, joten annoin sille pitkät ohjat ja kävelin Rawanan luo.
"Todella hienoa sehän oppi nopeasti! Peruutusta saa harjoitella vielä viikkoja, ei joka päivä mutta muutaman kerran viikossa. Se oli kyl hienoa, kun Apassionatassa ihminen vaan käveli hevosiaan kohti niin ne peruutti ja sitten kun ihminen vaihto suuntaa, hepat käveli sen perässä. Hauskinta oli kun hepparivi peruutti areenalta pois mutta laitimmainen osui ovenpieleen!"
Nauroimme jutuilleni Apassionatan muuleista ja aaseista. Loppukäynnit tuli samalla käveltyä ja taluteltua. Mentiin heppojen kanssa yhteiseen riviin aidalle oesupaikan viereen. Raipe vähän ihmetteli mitä me tehdään, ja Prookkis kävi kurkkaamassa meitä myös.
Ella:
Prookkis hirnahti kimeästi nähdessään Tempun, ja ruunakin pörisi iloisena. Hyppäsin alas selästä, ja löysäsin heti vyötä. Ravistelin jalkojani ja avasin Tempun meksikolaisten turparemmin. Ruuna haukotteli makeasti ja ravisti päätään. Prookkis mölisi aidan toisella puolella, ennen kuin päätti näykkäistä Raipea, saaden molemmat ponit juoksemaan hurjaa kyytiä pitkin aitausta.
Rawana:
Olimme kaikki saaneet hommat tehtyä ja lähdin viemään Hania takaisin tarhaansa riehumaan. Muutkin näyttivät saaneen risuttua varusteet hevosilta ja olivat laskeneet ne tarhoihinsa.
Katrin:
"Heippa kaikki", huudahdin ja morjenstin kättäni kolmikolle, joka lähti tarpomaan portille päin. Minulla oli vielä Lilja ja Indi tarhassa liikuntaa kaipailemassa. Jos se Jukka lähtisi mukaan...
L O P P U
Katrin 11 HM, Ella 7 HM, Rawana 2 HM, Annika 3 HM
Katrin- Admin
- Viestien lukumäärä : 88
Join date : 08.04.2014
Ikä : 37 -
Vs: Vanhoja tarinoita
kirjoittaja Katrin To 19 Maalis 2015, 17:20
Ella: Viikonloppuleiri: Perjantai 7.3.
Kun me kaikki astelimme Katrinin ja Jukan mökkiin, en voinut olla ihastelematta seiniä. Niin sellaiset suloiset ja kodikkaat ja ..ruskeat. Juuri tuollaiset perus hirsiseinät. Mutta hirsiseinät olivat kivoja, sen takia vihasinkin meidän omia seiniä. Keittiön laattalattia oli kylmempi kuin muu, puinen lattia, joten pakeninkin pian koivulattialle turvaan. Keittiö ei näköjäänkään halinnut minua seuraansa.
Samalla kun Katrin arpoi hoitsuja, me leiriläiset keskityimme tutustumaan toisiimme. Itse tyydyin vain vastaamaan kysyttäessä ja olemaan muuten hiljaa. Eipä se muita näyttänyt haittaavan, sillä juttua ainakin riitti.
"Noniin! Leirihoitsut on jaettu!" Katrin kuulutti, ja heilutteli lappua. Nainen ojensi lapun meille, ja kaikki kuikuilivat uteliaasti nähdäkseen ketä saisi hoitaa. Siistillä käsialalla kirjoitettu 'Leirihoitsut'-lappu kiersi ympyrää kaikkien tutkiessa sitä.
Leirihoitsut on jaettu seuraavasti:
Katrin - Bella
Jukka - Lilja
Pau - Mirkku
Rawana - Temppu
Annika - Indi
Ella - Kekri
Nuppu - Rainbow
"Jes! Mirkku!" se.. se Pau hihkaisi. Hmm... Kekri. Se toinen aasi. Katrinin, se toinen oli..... Annikan.
"Höh. En mä ois halunnu Liljaa!" Jukka mutristi huuliaan vitsinä, vaikka tuon ilmeestä näki hänen olevan tyytyväinen jakoon, kuten kaikki muutkin näyttivät olevan.
Seuraavaksi jaoimme nukkumapaikat. Pau varasi alakerran sohvan, Nuppu toisen sohvan, Rawana patjan ja Annika yläsängyn. Minulle jäi kerrossängyn alapeti, mikä sopi enemmän kuin hyvin. Kaikki alkoivat petaamaan omia sänkyjä, ja sainkin auttaa Annikaa aina välillä, tuo kun meinasi pudota alas touhutessaan.
Petien ollessa valmiita siirryimme pihalle hoitsuihin tutustumaan. Kentällä alkaisi leikkitunti hoitsuilla. Kekriä kuntoon laittaessani kauhistelin sen kokoa, eihän se jaksaisi kantaa minua. Minä olin tälläinen plösö. Kuten kaikki sanoivat. Ehkä Kekri jaksaisi.. Kuitenkin lyhistyisi vain painoni alla ja Katrin olisi surullinen enkä voisi enään mennä kouluun. Hetken pohdin tunnin välistä jättämistä, mutta keräsin itseni. Ei Katrin laittaisi minulle sellaista ratsua jolla en voisi mennä.
Villisti laukkaava mielikuvitukseni rauhoittui hieman, ja kentälle tallustellessamme oloni oli jopa rauhallinen ja huoleton.
Kekri parkkeerasi itsensä Rawanan ja Tempun viereen kaartoon, ja vilkaisin nopeasti hevostani. Olin onnekas että omistin niinkin hienon hevosen, kiltin ja kokeneen, jonkun sellaisen johon pystyin luottamaan täysillä. Kekri vieressäni ilmoitti olemassaolostaan pienellä pärskähdyksellä ja tuuppaisulla, joten kapusin selkään.
Aloitimme muunnellulla versiolla totuutta ja tehtävää. Itse jouduin kertomaan Paulle miksi silmäni olivat eri paria, sekä laskeutumaan ratsailta, kiertää Kekrin kaulan ali ja nousta takaisin selkään väärältä puolelta. Ei mitään hirveän kamalaa. Kukaan ei muutenkaan joutunut tekemään mitään järkyttävää, varmaan siksi, ettei puolituttuja kehdannut pistää tekemään mitään ihmeellistä.
Seuraavana oli vuorossa peili, jonka muuten voittivat Jukka ja Annika, sillä molemmat karjaisivat "Peili!" niin yhtä aikaa, että päätimme jättää sen tasapeliin.
Meiltä loppui aika aivan liian pian, sillä kohta löysinkin itseni taluttamasta Kekriä takaisin pihatolle. Se yritti hieman rynniä, mutta ei niin pahasti, sillä takaamme kuului "INDI!" ärähdys tamman hypähdellessä sivulle. Käännähdin katsomaan, ja vatsanpohjassani tuntui siltä, että tästä tulisi hyvä leiri.
Pau : Perjantain seko ilta leirillä ~ 7.3.
Leikkitunti oli saatu päätökseen ja nyt me kaikki lojuttiin tuvan lattialla. Minä ja Nuppu istuttiin sohvillamme, osa oli hakenut tyynynsä istuimeksi, joku ottanut keittiötuolin ja Annika makoili isoon uuniin nojaten. Annika ja Nuppu oli ainoot keiden nimet muistin, muut oli niin isoja. Ja Katrinin tietysti. Kun Annika oli näyttänyt mulle millanen Mirkkuaasi on, se on sen ikioma aasi.
"Jahas tytöt, lähetääs saunaan", Katrin sanoi saaden koko porukan nousemaan ja hakemaan pyyhkeensä.
"Mä en löyä mun pyyhettä", valitin Nupulle. Se hihitteli sitä, että oli itse pakannut pyyhkeen niin muisti ainakin vielä missä sen pitäisi olla.
"Mun äiti ei osaa pakata kun ei täältä löydä mitään!"
Kaivoin ja tongin laukkuani, mutta ei löydy. Ei sitten millään. Ei tuollakaan..
"Mä en löydä mun pyyhettä!"
Nuppu jätti oman pyyhkeenetsinnän rauhaan ja asteli sohvalleni.
"Eikö se ole tuossa sohvan selkänojalla? Ottasit silmän kätee nii näkisit!"
"Joo kuule mää kaivan silmän tästä kynsillä irti, et mää näkisin mite huonosti mun laukku on pakattu!"
Nuppu alkoi yllättäen nauraa.
"Mille sää naurat!", kivahdin.
"Tuo ilme... Yks kaivaa tosissaa silmää.. Ehehhee hihihiihooo.."
Yks sekopää iha kikseissää. Hmph.
Pieni savupilvi alkoi leijailla pääni päällä..
Vähän ajan päästä hytisimme ilman takkeja huussijonossa. Liriliriliri kuului vuoron perään, hihihihi kuului jonosta.
"Päästäkää nyt jo sinne helpotukseen", vaikersin jalat ristissä. Ei millään jaksa enää oottaa... Aaargh..
"Mikä siellä kestää??"
Tyttömauma kuhisi ja vessanovi kävi. Sydämen muotonen aukko ovessa oli niin korkeella, ettei mun käsikään yltänyt sinne, mutta pidemmät vissii tiiraili taivasta. Maisemahuussi..
Lopulta päästiin sinne pukuhuoneeseenkin. Kuuma kiuas oli kovalla käytöllä ennekun ees ehittiin sinne, ralliautot ajaa hurruutti nriii nriii nröööööö uunissa. Ainaskin se ääni oli ihan simmone! Heitin vaaleenpunaset pöksyt penkille ja painuin saunaan.
Ääh kun on kuuma.. Aijaijai kun on kuuma.. Hirvee helle täällä. Kaikki vaa hihittää ja kikattaa.
"Noo, onkos nyt hauskaa olla porukalla tallilla?" kysyy Katrin.
"Joo!"
"Juu!"
"Wihii!"
"Todellakitodellakitodellakiaaaaivan!"
Kaikki vaa nauro ja hihitti.
"Näittekste kun se ihmeaasi jumityi sinne kulmaan leikkitunnilla??" kysyin muilta. "Ihme junttura kun ei tottele!"
Siihen Annika loksautti: "Sitä pitää osata ajaa tai se ei syty!"
"No karvarullia ei syttymään saaha ellei laita kunnon polttoainetta! Mitä karppauskeksejä sä oot sille oikee syöttäny?"
Savupilvi alkoi taas mustua blondin pääni päällä...
Annika väitti että aasi ei syö juuri mitään.
"Ilmankos! Ei jaksa liikkua kun ei saa ruokaa. Miten törkeää!"
Ehti jo Katrinkin puuttua väittelyyn:
"Noniin, riitapukarit. Käykääpä tuolla rannassa vähän pulahtamassa, Jukkelis on hakannu sinne aukon ihan teitä varten!"
Hyi olkoon kuinka kylmältä ilma tuntui, ja se loskalumi varpaiden alla... Pimeässä illassa joukko naisia taikka tyttöjä hiipi rantasaunasta pihalle. Ken uskaltaa pulahtaa?
Ella kastoi varpaansa ja pakeni saunan lämpöön formuloita kuuntelemaan. Annika kävi polvia myöten kunnes alkoi pistelee. Rawana ei ollut tullut pihalle, ja Annika valitteli kun oli vähän tipahtanut Indiltä leikkitunnilla. Whiiiiiii se oli lentänyt kuin leppäkeihäs Indin kaulan ylitte ja pam lässähtänyt maahan. Kaikki paikat ehjänä mutta jalkoja alko vissii jo vähä kivistää.
Katrin sentäs uskalsi pulahtaa veteen, mutta ei hänkään kauaa viipynyt. Minä ja Nuppu hytistiin laiturilla kylmissään - eihän tonne jääteetä muistuttavaan veteen uskalla mennä!
Jos siel on tappajahai!
Kuiteski päädyttii vetee ku Katrin räiskäytti jääääkylmää vettä meiän paljaille ihoille. Sinne vaa kalojen sekaan... Riehuttii vähä aikaa ja paettii saunaan.
"Eikä mun housut on hukkunu!"
Taas alkoi savua nousta.. Ja ei savua ilman tulta, silmät lähinnä liekehtien sanoin: "Se rontti, joka on kähveltänyt pinkit alushousuni, saa palauttaa ne minulle tässä hetkessä ja nyt!"
Ne löytyi mun vaatekasan alta. Kaikki nauroivat taas mulle. (voitte kuvitella tän pikkupätevän ilmeet xD)
Ah. Iltapalaksi oli pikkupitsoja, mitkä Jukka oli leiponut sämpylöiden päälle saunan aikana.
Ja sitte pestii hampaat ja käytiin omiin huoneisiin. Mie ja Nuppu jäätiin alakertaan sohville.
"Tästä saat", läimäytin tyynyllä Nuppua. Sain takaisin tyynyniskun ja siinä sit hihihihi hoo ehehehe ahaha naurettii huhuihoohee ja käkäkäkäkäkäkäkäkäkä... Pam kuulu ku tyyny osu.
"Oikeesti kuvittele jos se meiän käsityöope ois napatanssija!" sanoin Nupulle joka repesi huövattomaan hepuliin. "Ois ollu silloin Hoikkana Poikana!"
"Sehä.. Hihi.. On nielassu.. Hohoo ... Rantapallon!" Nuppu äkelsi naurun seasta. Räkätettii ja hirnuttii huonoille vitseille, kunnes yläkerran väki käski olee ihan hiiren.hiljaa.
Supi supi vain kuului.
Ja kroooh.
Jukka : Lauantai aamun prinssi uljas ~ 8.3.-14
"Piipiip piipiip", kello soitti yöpöydällä vähän ennen kuutta. Ääh, tallilleko taas... Katrin saisi mennä, ajattelin.
"Piipiip piipiip", se soitti uudestaan ja läimäsin sen sammuksiin.
"Herää pahvi", supisin naisen korvaan.
Katrin lähti tallille ja minä jäin petaamaan punkkaa ja laittamaan sitä kasaan seinän viereen. Semmonen levitettävä vuode, mikä oli koko huoneen levynen melkeen ja siks se kasattii aina. Kävin ottaa vähän aamupalaa ja laskeskelin sitten työjuttuja, palkkoja, kun kiersin lähistön hevostalleilla kengittämässä. Alkaisin myös ajaa Hania raveissa, tänäänkin illalla on lähtö minne menen. Muut jää esteitä hyppimään.
Seitsemän jälkeen menin keittiöön sytyttämään hellaan tulet. Nuppu ja Pau nukkuivat vielä sikeästi sohvilla ja koitin olla herättämättä heitä, kun viskoin klapeja uuniin. Kun puut syttyivät palamaan iloisesti, kaivoin kattilan kaapista ja kaadoin sinne ruishiutaleita ja maitoo. Vähän suolaa perään ja kun alkoi puuroutua, heitin pakkasesta vattuja ja mustikoita sekaan mauksi.
Katrin oli jo palannut tallilta ja kattanut pöydän. Hän lähti herättämään yläkertaa, niin minä herättelin Paun ja Nupun hereille. He makasivat makuupusseissaan, ilmeisen kuumaa oli tullut yöllä uunin vieressä kun vetoketjut oli avattu. Kun Nuppu näki minut vieressään huhuilemassa, ja huomasi makaavansa puoliksi pussin päällä - pinkeissä yökkäreissään - tyttö valahti punaseks ja mönki pussin sisälle.
"Älkää pelejätkö, emmie teiän kauniita housujanne täällä tuijota", sanoin ja naurahin säikähtäneille tytöille. Ainakin heräsivät.
Laskin Lunan ovesta sisälle, se oli ollut aamupissillä. Mustavalkea karvakasa touhotti ja vouhotti ja kiisi yläkertaan nuolemaan heräävien naamat puhtaiksi.. Niinse aina teki.
"Puuro on valmis", huikkasin leipäuunin takana hihitellen pukeutuville pikkutytöille. Pau, joka oli kolmannella, kuului saarnaavaan hihittävälle Nupulle minun törkeästä herätyksestä. Naureskelin pikkupätevälle ja kaadoin Lunan safkat kuppiin. Tyttö kävi innolla mutustelemaan.
Ensimmäiset unikeot kömpivät alakertaan syömään. Rawanan punaiset hiukset törröttivät vielä jokaiseen ilmansuuntaan, mutta Ella oli ujohkona harjannut jo hiuksensa ettei kukaan suuremmin niihin kiinnittäisi huomiota. Katrin tuli hymyssä suin ja istui pöydän päähän.
Rawana, Ella, Nuppu ja Pau istuivat syömään Katrinin kanssa ja tarjoilin heille ruispuuroa. Annika ei ollut vielä ilmestynyt alakertaan, ja lähdin hakemaan häntä.
Rappuset narisivat vähäsen, ja makuuhuoneen ovi oli raollaan.
"Huomenta unikeko", kimitin naiselliseksi tarkotetulla äänellä.
"Äääh... Joka paikka ihan jumissa..."
Annika ähki makuuhuoneessa. Taisi tehdä vähäsen kipiää kun niin huisast Indimammalta lennähti!
Lopulta Annikakin pääsi huoneesta pihalle.
"Pysytkö pystyssä?" kysäsin vähän ivallisesti. Oli hauskaa naurattaa tyttöjä, eivätpähän ala peljätä.
"Ehkä mä jotenkin päin pääsen alakertaan. Jalat on yhtä hyytelöä", Annika valitti ja hieroi kaposia reisiään.
"Kyllähän täältä alas pääsee", naurahin ja tarrasin tyttöä lanteilta kiinni. Siinä se roikkui olkapäällä ja ravasin alakertaan huuuisaa vauhtia! Annika vain naureskeli silmät kyynelissä kun laskin hänet alas.
"Prinssi uljas haki kissan alas puusta", Katrin hekotti viekkaana ja Annika vain nauroi. Eipä mennyt aikaakaan kun koko pöytäseurue mylvi hysteerisenä...
Viimein oltiin saatu aamu pulkkaan ja seistiin ulkotamineissa mökin terassilla. Alkaisi ratsujen jako.
"Noniin, tytöt! Etenkin Jukka-tyttö. Minä otan looogisesti Bellan, siihen typsyseen ei muilla ole oikeutta!" naisystäväiseni naurahti. Hän jatkoi:
"Lähdemme siis maastoretkelle, missä tulee menemään monta tuntia. Kaikilla on reput, eikö, ja jakamani eväät siellä? Hyvä. Ottakaa antamiini muovipusseihin ratsulle sopiva määrä heinää mukaan, ne on aamun mutustelleet verkoista mutta vähäsen voi ottaa mukaan. Sitten ne toiveratsut."
Alkoi tyttöjen kissatappelu hevosista - no ei nyt ihan! Minä seisoin Katrinin vieressä ja kuuntelin tyttöjen "Se on paras" höpinöitä.
"Jahas, minkä hevosen Pau haluaisi?", Katrin alotti pienimmästä.
"Ei ainakaan Mirkkua, se on niin skidi karvarulla! Iha lälly oli eile."
"No ottasitko Kekrin, se on isompi ja oikee juntttira välillä."
"Joo!" Pau innostui.
"Minä haluan Mirkun!" Annika ilmoitti. Katrin soi sen hänelle, koska kovinkaan moni ei voinut ratsastaa niin pienellä aasilla.
"Mä haluaisin niin kovasti Indin, kun en saanut sitä hoitsuksi", Nuppu sanoi vähän ujona. Ilmeisesti olin vallan pelottava, kun aamulla yllätin hänet pinkeistä pikkuyökkäreistä. Voi noita pieniä, en minä mikää härö ole.
Rawana toivoi rauhaisaa maastolenkkiä, ja sai minulle hoitsuksi myönnetyn ruunikirjavan Liljan. Se tamma oli uskomattoman ihana, lempeä ja hellä. Halinalle, joka kuulee murheet ja lohduttaa terapeuttisella olemuksellaan.
"Mites, sopiiko Ellalle Rainbow niin ei tarvitse Tempulla ratsastaa? Jukka ei kuitenkaan ihan niin taitava ole keikkumaan hepan selässä että Raipen sille antaisin."
Se oli sillä sovittu ja mentiin tallille hoitamaan heposia.
Minä ja Ella menimme vanhaan navettaan. Nyt Tempun satulaa oli laskettu, ja onneksi Raipen satula oli alhaalla niin ei tarvinut Ellalle satuloita nostella. Tarhassa tuli kuitenkin ongelma vastaan - kuinka saada hevoset kiinni?
"Temppu, tänne!" ujohko Ella kutsui ja ruuna marssi paikalle heti. Prookkis tuli myös katsomaan, onko namupaloja tarjolla. Rainbow-ruuna seisoskeli metsän rajassa, mutta tuli aika äkkiä Ellan luokse. Raipe kuitenkin kääntyi juuri ennenkun Ella sai tungettua riimun päähän. Raipe vaan käveli niin ettei Ella saanut sitä kiinni, nopeensi vauhtia aina just ennekun tyttö sai otteen harjasta. Päätin lähtä auttamaan tyttöä, vaikka loskaisissa sontapullissa käveleminen ei hirveästi houkuttanutkaan...
Tein pienen mutkan kiertäen Ellan ja Raipen kauempaa. Piilouduin erääseen pajupöheikköön metsän laidalla, oli siinä joku nuori kuusikin. Ella huomasi aikeeni ja koitti ohjata Raipen puskan lähelle. Lopulta he olivat tarpeeksi lähellä, ja oikein sinkosin kiinni tukkajumalan jouhiin! Kas vain, ruunapojunen oli kiikissä. Se ei kuitenkaan aikonut antaa vielä periksi meille tuntemattomille.
Saatiin molemmat hepat sidottua pihattoon ja Prookkis häädettyä pihalle. Raipe ei vaan millään tykännyt harjaussessiosta tänään, vaan viskeli harjoja pakista sinne sun tänne, nosti väärän jalan kavioita putsatessa ja huiski hännällään kun se olisi pitänyt selviä. Päätä harjatessa se nlsti sen korkeuksiin ja oli kokoajan hirveen hankala. Se ei kuitenkaan koskaan näykännyt tosissaan tai puskenut voimalla, ivallaan vaan kaiken teki niinkun mikäkin virkeä shettis. Ella sai kuitenkin pian juonsesta kiinni, ja puikkelehti tummanrautiaan ruunan mahan ali putsaamaan sitä kaviota, minkä se milloinkin nosti, ja se tarasi kiinni häntään kun halusi harjata sen. Itse oli tosi helppoo harjata Temppu ja oltiinkin aiemmin valmiita.
Vihdoin oltiin aasiatarhan takana valmiina, Katrin jonon ekana, sitten aasit, Indi ja Lilja, ja minä perällä Ellan kanssa. Mentiin käynnillä maastoestereitin pohjaa pitkin - sitä oli parempi kuluttaa ennen esteiden rakentamista. Pellolla päästiin revittelemään sekasessa järjestyksessä, ja kaikilla oli hauskaa vaikkei ollutkaan pakkaslunta pöllyämässä, lumimättäitö siellä sun täällä. Loppumatka laavulle ei tulisi olemaan kun millon enemmän ja millon vähemmän mäkistä tietä, ja käynnillä kuulemma enimmäkseen mentäisiin.
"Onko Raipe haastava hevonen?" kysyin Ellalta.
"Kyllä tämä kokoajan koittaa eteenpäin pyrkiä, välillä taas saa ajaa eteen oikeen kunnolla. Se testailee mitä mää osaan, sit se varmaa tietää saako pukitella vai ei.. Parempi kai esittää huonompaa ratsastajaa kun mitä olen."
Nupulla oli vähän enemmän vaikeuksia Indin pidäytelemisessä, ja pari kertaa hän joutui heittämään voltin tielle kun ei saanut pideltyä. Katrin kyllä myönsi Nupulle luvan käydä laukkaamassa Pajulahden tietä, kun oltiin pienen vaaran päälle kavuttu. Niinse Nupou saavuttikin meidät hirmulisko-Indillä vähän ajan päästä.
Ella oli kovin vähäpuheinen koko parituntisen matkan ajan. Laavulla sidoimme hevoset puihin kiinni ja annoimme niille heinät. Joimme termaripulloista kaakaota, millaisen pari oli tuonut leirille pyynnöstä. Leivät hupeni äkkiä.
2 HM
Nuppu :Lauantain maastoretki ja limbo ~ 8.3.-14
https://2img.net/h/s26.postimg.cc/6db10zl6h/nuppuoksalla.jpg
Eväät olivat syöty, ja Jukka ja Katrin keräilivät tavaroita. Minä, Pau ja Annika innostuimme suojalumesta, ja aloitimme lumisodan. Tietenkin kaukana hevosista. Ella ja Rawana hekottivat ilmeelleni, kun Pau tähtäsi niskaani. Lunta valui selkääni pitkin. Jukka komensi meidät hakemaan hevosia.
" Juu, mennään me." Pau sanoi iloisena.
Muitten hevoset seisoivat rauhallisina selkään noustessa, paitsi Indi. Se tepasteli paikallaan ja talloi varpaani. Onneksi pääsin sen selkään hetken äherryksen jälkeen. Yritimme asettua osastoon, mutta Indi painoi kuolaimelle ja viuuh! Lensin hevosen selästä kuin leppäkeihäs. Yhtä sulokkaastikin.
"Apuaaa!" Kiljuin, kun ilmalentoni päättyi tuuhean kuusen juurelle.
" Sattuiko?" Ella kiljaisi.
"Missä se on? Missä?" Jupisin.
"Mikä?" Rawana tahtoi tietää.
"Toinen kenkäni." Vastasin myrtyneenä.
"Hihihihihi! Se on tuolla puun oksalla!" Pau nauroi.
"No voi kiva."
Nappasin Indin ohjat käteeni ja pyysin Bellalla ratsastavaa Katrinia pitelemään hevosta. Indi oli selvästikin rauhallinen Bellan lähellä.
"Mites aioit saada sen kenkäsi sieltä alas?" Jukka kysyi virnistäen.
"Odota niin näet. Ja ette sitten naura!" Muistutin.
Kipitin puun juurelle ja tartuin alimpiin oksiin. Ponnistin ja istuin jo toisella oksalla. Jatkoin kiipeämistä aina kuudennelle oksalle asti. Siltä yletyin kenkääni ja vedin sen jalkaani.
"Ööh, mulla on pikku problema. Miten mä pääsen alas?" Totesin kuuluvalla äänellä.
Jukan naurunpyrskähdys kantautui korviini.
"No voisiko Jukka auttaa Nupun alas?" Pau ehdotti.
"Hyvä on. Voisitko sinä sitten pidellä Temppua?" Jukka huokaisi.
Pitelin kuusen oksasta tiukasti kiinni, kun Jukka lähti kiipeämään luokseni. Onneksi olen niin pieni että Jukka saattoi nostaa minut helposti harteilleen istumaan. Siinä sitten törötin, ja Jukka laski minut suoraan Indin viereen.
"Kiitos, Jukka!" Hihkaisin ja kapusin Indin selkään.
"Eipä kestä. Katrin ei pitäisi siitä, että yksi leiriläisistä killuisi lopun päivän kuusen oksalla". Jukka nauroi ja otti Tempun.
Matkamme jatkui mukavan rauhallisesti Riihilammen kautta tallille. Laukkaa emme unohtaneet. Pau kehotti muita vilkaisemaan maiswmia, mutta minä pidin keskittymiseni tiukasti Indissä. En halunnut lentää uudestaan. Lentäjänlupakirjan saisi myöhemminkin.
"Ollaan kohta tallilla." Katrin ilmoitti.
"Okei." Jukka vastasi osaston hänniltä.
"Huhuh. Olipas kiva retki. Indi! " nauroin ja komensin Indiä, joka yritti hamuta takataskustani porkkananpalaa, joka oli unohtunut sinne.
Komennus ei tepsinyt, ja hevonen keksi paremman keinon saada herkku. Indi puraisi housujen taskun kohdalta. Kiljaisin, ja kääntyessäni näin hevosen rouskuttavat herkkua nautinnollisesti.
"Senkin ketku!" Äyskäisin, ja vein Indin tavarat paikalleen.
Talutin hevosen pihattoon Bellan seuraksi.
"Nuppu, mitä housuillesi on tapahtunut?" Rawana kysyi.
"Indi tapahtui." Irvistin, ja vilkaisin housujani.
Takatasku repsotti inhottavasti.
"Indikö?" Ella kysyi.
"Indipä niin. Ette ikinä arvaa mitä se teki!" Toistin.
"No?" Pau uteli.
"Se löysi sieltä porkkanan ja puraisi. Eikös ollutkin mukavaa?"
"Varmasti. Mutta nyt teillä on vapaata. Mitäs neiti Nuppu haluis tehrä?" Jukkakin oli kuullut Indin tempusta.
"Heh heh. Saakos Jukan haastaa limbokisaan läntillä?" Nauroin ja muut hypähtelivät vierelläni.
"Minutko? No totta Mooses!" Jukka riemastui.
"Tuu sitten auttamaan sen kasaamisessa!" Pau nyökkäili.
"Heh heh. En taida vaan taipuia niin paljon kuin te, mutta hauskaahan se olis. Ja autan tok." Jukka hymyili, ja aloimme etsiä pitkää, mutta ohutta oksaa rimaksi. Sainkin Jukasta jo nyt esille oikein hauskan tyypin. Vaikka olihan se jo mäkynyt aamulla, kun hän kantoi Annikan alas...
"Siinä se seisoo. Aloitetaanko kisa?" Jukka katseli läntillä seisovaa esteen näköistä hökötystä.
"Aliotetaan vaan!" Rawana innostui. "Jukka ekana."
Mies katseli hökötystämme ja lähestyi sitä. Miten Jukka voikaan taipua noin? Hänen ja riman väliin jäi kolmenkymmenen sentin väli.
"Vau!"
"Sitten Rawana."
Punahiuksinen Rawana alitti riman yhtä helposti kuin Jukkakin. Pau kumartui väärin päin, mutta sai silti jatkaa. Väärinkäsityksiä sattuu.
"Mä olen huono tässä." Ella huokaisi, mutta hänen suorituksensa kertoi muuta.
"Annikan vuoro!" Pau kiljaisi, ja Annika otti hieman vauhtia.
Kun jokainen oli alittanut ensimmäisen, rimaa laskettiin kymmenen senttiä.
"Nyt Annika."
Kisa jatkui, ja lopulta jäljellä olimme vain minä, Pau ja Jukka.
Rima oli nyt jo kolmekymmentä senttiä alempana kuin alussa.
"Paun vuoro!" Rawana sanoi, ja rimaa laskettiin taas kymmenen senttiä.
Paun vauhti oli liian kova, joten rima jäi hänen leukaansa kiinni. Pau kuitenkin vain nauroi ja siirtyi Ellan ja Annikan vierelle seuraamaan viimeistä osaa.
"Nuppu. Nyt sun pitää mennä tän ali!" Pau kiljui. Olin saanut jo kaverin.
Menin hitaasti aivan riman viereen heilautin itseni nopeasti alas ja harppasin. Rima oli alitettu.
"Jaahas. Tämänkö ali pitäs mennä?" Jukka mutisi ja lähti alittamaan rimaa. Kaikki katsoivat hämmästyneinä, kun Jukka taivutti itsensä hiwnoon suoritukseen. Kisa ei ollut vieläkään ohi. Jukka sai mennä vielä ensimmäisenä, mutta pudotti riman. Jos minäkin pudottaisin, tulisi tasapeli. Jos en, voittaisin.
"Ääks!" Rima ja tolpat kaatuivat ympärilläni. "Hups."
"Tasapeli!" Me kiljaisimme.
"En tiennytkään, että Jukka on noin hyvä!" Pau taputti käsiään.
"Ravatkaas peseen käsiänne. Mitäköhän se Katrin onkaan meille keitelly?" Jukka tuumi ja ajoi meidät hussia kohti.
"Minulla onkin nälkä", Pau tuumi ja katsahti Jukkaan."Tiedäks sä, mitä Katrin on voinu tehä meille ruuaks?"
"En mie vaan tiiä, menekin tästä tutkimaan asiaa", Jukka nauroi iloiseen tapaansa ja jätti meidät juoksemaan perässään.
"Katrin! Katrin!" Pau kiljui kuin hengenhädässä.
"Mitä nyt onko jotain tapahtunut? " Katrinin pelästyneet kasvot pistivät esiin oven raosta. Jukkakin saapui ihmettelemään.
"Ei, ei mitään sellaista. Onko jo ruokaa?" Pau kysyi.
Koko sakki repesi nauruun. Pau ihmetteli juttunsa hauskuutta.
"Juu, pyötään vaan. Perunoita ja jauhelihakastiketta", Katrin hymyili, oli jäädä jalkoihin, kun Pau sinkosi itsensä keittiöön. Eikä aikaakaan, kun hän otti jo kolmannen kerran lisää, vaikka me muut söimme vasta ensimmäisiä annoksiamme.
5 HM
Annika : Esteitä ja muuta mukavaa 8.3.2014
Ruokailun jälkeen olin ihan poikki. Menimme kaikki omille sängyillemme vartiksi lepäämään Katrinin käskystä. Kuulimme kuinka Jukka hyvästeli Katrinin ja lähti niihin raveihin. Hetkellisen leptauon jälkeen meidät kutsuttiin keittiöön. Olisi aika arpoa estetunnille hepat. Jokainen kirjoitti nimensä lapulle ja Katrin kirjoitti mahdolliset hevoset eriväriselle lapulle. Sitten.lappuset laitettiin kulhoon ja jokainen otti kaksi lappua. Hevosen ja ihmisen laput. Minä sain Nupun ja Mirkun nimet. Ja lopputulos olikin sitten tämä:
Pau-Lilja
Rawana-Kekri
Nuppu-Mirkku
Minä-Raipe
Ella-Indi
Kaikki olivat tyytyväisiä ratsuihinsa, joten olimme valmiita lähtemään heppojen luo.
Tallissa kuului iloista puheensorinaa kun minä tulin Raipen kanssa sinne. Ella katseli vaan vähän vaisun näköisenä Indiä ja yritti varustella sitä. Minä vein Raipen karsinaan ja harjasin sen pikaisesti. Olin kaikkia muita jäljessä kun olin ollut vessassa niin kauan.. Joudun hakemaan tosi nopeasti varusteet sille ja suorastaan heitin ne Raipen ylle. Muut olivat jo kentällä ja oli tavattoman noloa olla myöhässä yhden vessareissun takia.
Jokainen kävi aina vuoron perään pystyttämässä esteen/puomiston. Puomit olivat pääasiallisesti aaseja jos ne eivät suostuisi hyppäämään. Minä pystytin pienen 20cm ristikon ja Katrin tietty piteli meidän hevosia aina sillä välin. Kun esteet olivat pystyssä nousimme ratsujemme selkään. Kävelytimme hevosia pitkin ohjin kentän kaviouralla. Pian havahduin mietteistäni kun Pau ratsasti vierelleni:"Annika pitää ravata eikä laiskotella." Säpsähdin vähän ja nostin sitten ravin. Teimme aluksi voltteja ja ympyröitä. Näin Kekrin ja Mirkun sivusilmästä ja ne tietenkin jumittivat kulmissa. Ella taas sai pidätellä Indiä ettei se lähde laukkaamaan. Pau taas. Selvisi omalla tyylillään oikein hyvin suuren Liljan kanssa. "No niin nyt voitte sitten jo siirtyillä puomien tykö. Ratsastakaa ne ravissa ja koko ajan.keventäen. Menkää vaikka possujonossa viimeisenä on aasit ja ensimmäisenä menee Raipe.", Katrin huusi ja teimme työtä käskettyä. Kun ravasin puomeja kaikki nauroivat. Tietysti satulan piti olla vinossa ja minun keventää sammakkomaisesti. Sitten aloin miettiä että miltäköhän näytin ja kolautin jalkani estetolppaan. Silloin Ella alkoi hihitellä ja Indi nosti laukan. Kovaahan se meni mutta kyllä Ella sai sen hallittua oikein hienosti. "Hienoa Ella! Nyt vaan hidastat käyntiin. Loput tulkaa vielä kerran puomit ja sitten lepokäyntiä hetkinen.", Katrin kuulutti.
Hetken mentyämme puomeja, saimme tehtäväksi ratsastaa samassa jonossa esteratamme. Ensin oli minun ristikkoni, sitten Ellan puomit, Rawanan pieni sarja este, Paun korotetut puomit ja viimeisenä Nupun tekemä 30cm pystyeste. Ratsastimme jonossa sen hienosti, mutta sitten tuli se juttu että piti ratsastaa rata yksin ja laukassa. Ensin olin tietty minä. Nostin laukan ja laukkasin ristikolle sen Raipe meni kiltisti niinkuin puomitkin, jotka tosin mentiin ravissa. Sitten suuntasin sarjaesteille ja Raipe teki jytky loikan, jolloin jalustimeni tippuivat ja se vaan laukkasi. Ensin olin paniikissa, mutta jatkoin silti seuraaville puomeille. Sain puomien jälkeen jalustimet jalkaani ja suuntasin viimeiselle esteelle. Siinäkin Raipe teki jytky loikan mutta enää se ei haitannut kun rata loppui. Seuraavana olisi vuorossa Pau ja Lilja. Pau sai ensin tehdä töitä että sai Liljan laukkaan mutta sai kuitenkin. Ristikko meni täydellisesti, kuten puomitkin sarjaesteen Lilja kielsi kahdesti, mutta onneksi Pau pysyi selässä. Näimme tytön silmistä jo hänen päättäväisyytensä ja tulisuutensa. Hihittelimme kaikki Paulle. Hän oli niin suloinen pikkutyttö. Korotetut puomit Lilja meni käynnissä ja tosi hyvin. Viimeisellä esteellä tamma sitten hyppäsi laiskasti ja este tippui. Seuraavaksi oli Ella ja kaikki me tsempattiin Ellaa joka puheli Paun kanssa:"Mä en uskalla ratsastaa Indillä laukassa. Entä jos mä tipun tai jotain?" Pau sanoi Ellalle luultavasti jotakin rohkaisevaa, sillä tyttö lähti hymyssä suin kohti esteitä. Hän nosti laukan ja Indi innostui. Se ensin yritti kaasottaa, mutta Ella sai sen pidettyä kurissa ja ohjasi sen ristikolle. Indi veteli puhtaasti melkeinpä kaikki kohdat, ainut töppi oli sitten siinä kun Indi tiputteli korotettuja puomeja kun ei malttanut hiljentää.
Viimeisenä oli aasit, jotka näyttivöt suunnitelleen jotakin. Ensin lähti Mirkku ja Kekri yritti sitten heti perään. Rawana kuitenkin sai sen aisoihin. Hänellä oli kuitenkin lupa lähteä radalle sitten kun Mirkku olisi puomeilla. Mirkku nosti ihme kyllä alussa laukan ja antoi ohjata itsensä ristikolle. Siinä se sitten hiljensi käyntiin ja käveli törkeästi esteen läpi. Puomit se ravasi kiltisti, mutta sarjaesteellä teki saman kun ristikolla, sitten se jumitti. Kekri oli lähtenyt myös liikkeelle ja laukkasi pudonneen esteen läpi, ravasi puomit ja laukkasi sarjan läpi. Sitten Rawana meinasi törmätä Kekrin kanssa Mirkkuu, joka seisoa jöpötti kentällä kuin maahan juurtuneena. Sillävälin Kekri oli kävelemässä korotettuja puomeja, joiden läpi se käveli, laukkasi pystyesteelle ja tiputti sen etusellaan maahan, ja vasta sitten Mirkku lähti liikkeelle ja laukkasi esteiden läpi "maaliin". Kaikki puhkesivat nauramaan aaseille. Sitten Katrin keskeytti naurumme:"Jaahas nyt alkaa kello olla sen verran että ottakaapa loppuraveja tai käyntejä.
Tunnin loputtua harjasimme kaikki hevosemme hyvin ja perusteellisesti. Sitten veimme ne pihattoihinsa ja lähdimme hakemaan saunakamppeitamme. Juoksimme kilvan huussille ja jokainen kävi pikaisesti pissalla. Ainostaan minä hiturehdin.. Siellä oli hämähäkkejä. "Hitto Annika tuu jo sieltä vessasta." Kuului Nupun ääni. Hihittelin ja tulin ulos. Juoksimme Nupun kanssa saunalle ja siellä oli Pau vauhdissa:"Ja sitte Lilja hyppäs isolla loikalla sen esteen ylitte ja mä vaan aattelin et waau!" Kaikki nauroivat pikku Paulle ja muuten oli hetki hiljaista. "Hihihi Annika kattopa reittäs", Pau hihitti. Minä vilkaisin reittäni ja siinä oli suuri ja musta hämähäkki. Aloin kiljua täyttä kurkkua ja juoksin ulos ja liukastuin veteen. Siellä minä sitten makasin ihan jäässä ja juoksin takaisin saunaan. Kaikki ulvoivat naurusta. " Mutta Annika sehän oli vaan leluhämähäkki, minkä Pau laitto siihen", Rawana nauroi. Minä mulkoilin kaikkia ja olin hiljaa.
Kun saunomiset oli saunottu se olin silti minä joka hölötti eniten. Taas. Iltapalaksi meillä oli ihan täydellistä kanasalaattia ja sen kanssa patonkia. Pau oli ensimmäisenä hakemassa ja viimeisenä lopettelemassa ruokailua. Nauroimme kaikki Paun pohjattomalle mahalle, mutta tyttö itse näytti vihaiselta. Se ei kai tykännyt että sille naurettiin. No eipä asia mulle kuulu. Kipusin Ella ja Rawana seurassani yläkertaan. Menin yläsänkyyn makaamaan ja Ella luki kirjaansa. Rawanakin vain makoili. Ajattelin että näinkö tämä päättyisi. Kaikki menisivät hiljaa ja kiltisti nukkumaan. "Every night in my dream i see you i feel you", aloin hoilata titanicin biisiä. Kaikki alkoivat nauraa ja minä vain jatkoin. Pian tytöt nauroivat niin että en voinut laulaa kunnolla, joten korotin ääntäni. Samassa Rawana tuli hakkaamaan minua tyynyllä. "Tyynysotaaa!" Karjaisin ja hyökkäsin Rawanan kimppuun. Aluksi Ella oli vähän vaisu mutta sitten löin häntäkin tyynyllä ja hänkin liittyi sotaamme. Kun rauhotuimme vähän Ella alkoi sopertaa hiljaa jotakin Rawanalle:"Kerran ku ratsastin Tempulla maastossa se juoksi hurjaa kyytiä ja sitte se alko yhtäkkiä kakata ja ne kakkarat lenteli sinne tänne." Minä ja Rawana hajottiin siihen paikkaan. Piirsin heille mielikuvani tapahtuneesta ja siitä vasta nauru yltyi. Istuimma kaikki Ellan sängyllä ja nauroimme täyttä kurkkua hassuille piirroksille. Kello oli varmaan jo yksi yöllä silti meillä oli hauskaa. Jopa Ella oli vähän enemmän äänessä kuin tavallisesti. "Mulle kerran sattu silleesti Mirkun kanssa ku treenattiin pysähtymistä koulutusvaiheessa nii se kakkas keskelle kenttää, sitte sen jälkee se lähti laukkaan ja sinkautti mut suoraa siihen tuoreesee kakkatorttu läjään!" Selostin ja taas nauroimme ihan kippurassa. Pian ovi avautui ja minä tipuin sängystä silkasta säikähdyksestä. Ovella seisoi kärttyisen näköinen Pau jonka vieressä seisoi Jukka. "Nyt on oltava jo hiljempaa. Te ootta kohta herättäny koko talon. Ja mitä ihmettä sä Annika lattialla makaat?" Jukka ihmetteli ja kaikki me alettiin hihittää. Pau oli vihaisen näköinen mutta lupasimme ruveta jo nukkumaan. Sen jälkeen toivotimme hyvät yöt ja aloimme nukkua.
4 HM
Rawana : Leirin sunnuntai 9.3-14
Olin herännyt jo aikaisin aamulla. Katrin ja Jukka olivat myös jo heränneet. Muut nukkuivat vielä tyytyväisinä, joten me kolmistaan laitoimme aamupalan valmiiksi.
"Kaikki aamupalalle nyt!" Karjaisin kovalla äänellä ja muut suorastaan pomppasivat ylös.
"Apua mitä tapahtuu?" Pau kysyi hätääntyneellä äänellä.
"Herätin kaikki vaan aamupalalle" vastasin irvaillen.
Muut saapuivat aamupalapöydän ääreen unenpöppörössä. Kaadoin itselleni kahvia, että heräisin kunnolla tähän päivään. Keskustelimme pöydän ääressä siitä miten leiri oli tähän mennessä mennyt ja mitä tänään olisi vielä luvassa ennen kotiin lähtöä, kun kaikki olivat syöneet siirryimme kukin aamutoimiin.
Katrinin talossa kävi vilske, kun kaikki harjailivat hiuksiaan ja etsivät tänään päälleen laitettavat vaatteet.
"Missä ihmeessä mun hiusharja on?" Kuului Nupun hiukan kärttyinen ääni.
"Näin sen viimeksi keittiössä" vastasin hänelle.
Kaikilta tuntui olevan yhtä sun toista hukassa, mutta saimme kuitenkin tavaramme kasaan. Paulla oli vaikeuksia makuupussinsa kanssa, joten autoin häntä tunkemaan sen pussiinsa.
"No niin. Ovatko kaikki valmiina?" Kuului Katrinin ääni.
"Joo" vastasimme kuorossa.
"Olen kirjoittanut lapulle hevosten nimiä ja laittanut ne tänne kulhoon. Jokainen nostaa vuorollaan lapun ja menee koulutunnin sillä hevosella jonka nimi lapussa on" Jako meni lopuksi näin:
Jukka - Lilja
Pau - Temppu
Annika - Indi
Ella - Mirkku
Rawana - Raipe
Nuppu - Kekri
Kaikki tuntuivat olevan ihan tyytyväisiä saamaansa ratsuun. Katrin oli kertonut, että tunti pidetään vähiten ratsastaneen taitojen mukaan. Poistuimme laittamaan hevosia kuntoon. Metsästelin Raipea tarhasta ja sain sen otettua kiinni. Vein sen sisälle harjattavaksi. Muutkin olivat näyttäneet saaneen hevoset sisälle. Hain raipen harjat ja aloin harjata sitä puhtaaksi. Seuraavana hain varusteet, jotka Raipe antoi nätisti laittaa itselleen. Olimme sopineet, että kun hevoset ovat laitettu kuntoon menee ratsastaja sen kanssa jo pläntille.
Lähdin sisältä Raipen kanssa pläntille, jossa kaikki muut olivat jo valmiina. Paitsi Annika ja Indi. Ihmettelimme minne ihmeeseen he olivat jääneet.
"Katrin pitäisitkö Raipea jos käyn kattomassa missä Annika viipyy" sanoin.
Annoin Raipen ohjat Katrinille ja lähdin tallin suuntaan.
"Annika missä viivyt?" Huusin ovelta.
"Mä en löydä mun kypärää mistään." Kuului vastaus.
Indi seisoi karsinassa jo malttamattomana. Katsahdin ulko oven viereen ja siinähän se kypärä oli.
"Annika mä löysin sen. Tuu nyt jo ku muut jo odottaa." Huikkasin.
"Joo joo mä tuun." Tuli vastaus.
Annikan kanssa lähdimme ripein askelin kohti plänttiä missä muut seioivat valmiina.
"Senkin hidastelija." Pau sanoi ja Annika näytti hänelle vain kieltä.
Otin Raipen ohjat Katrinilta ja taluttelin sen kaartoon muiden luokse. Nousimme kaikki hevosten selkään ja aloittelimme pitkinohjin käyntiä.
"Apua" kuului Ellan ääni maasta. Ella oli ilmeisesti pudonnut Mirkun selästä ja Katrin riensi auttamaan häntä. Siitä Raipe innostui ja alkoi heittämään muutamat ilopukit. Pysyin juuri ja juuri sen selässä.
"Hieno pukki esitys" Liljan kanssa vierelleni tullut Jukka naureskeli.
"Oo jo hiljaa." Sanoin mukamas loukkaantuneella äänellä.
Loppu tuntui kului onneksi ongelmitta ja kaikille oli jäänyt hyvä mieli. Käänsimme lopuksi hevoset kaartoon ja tulimme alas selästä. Saimme ohjeeksi viedä hevoset sisälle ja kokoontua sen jälkeen Katrinin talolle.
Saatuani Raipen valmiiksi lähdin taloa kohti, jossa muut olivatkin ennen minua. Katrin halusi pitää vielä palaute keskukstelun leiristä ennen kotiin lähtöä. Kaikille oli jäänyt leiristä vain postiviinen kuva. Katrin oli tyytyväinen saamaansa palautteseen. Hän hyvästeli meidät ja toivotti hyvää kotimatkaa.
3HM
Kun me kaikki astelimme Katrinin ja Jukan mökkiin, en voinut olla ihastelematta seiniä. Niin sellaiset suloiset ja kodikkaat ja ..ruskeat. Juuri tuollaiset perus hirsiseinät. Mutta hirsiseinät olivat kivoja, sen takia vihasinkin meidän omia seiniä. Keittiön laattalattia oli kylmempi kuin muu, puinen lattia, joten pakeninkin pian koivulattialle turvaan. Keittiö ei näköjäänkään halinnut minua seuraansa.
Samalla kun Katrin arpoi hoitsuja, me leiriläiset keskityimme tutustumaan toisiimme. Itse tyydyin vain vastaamaan kysyttäessä ja olemaan muuten hiljaa. Eipä se muita näyttänyt haittaavan, sillä juttua ainakin riitti.
"Noniin! Leirihoitsut on jaettu!" Katrin kuulutti, ja heilutteli lappua. Nainen ojensi lapun meille, ja kaikki kuikuilivat uteliaasti nähdäkseen ketä saisi hoitaa. Siistillä käsialalla kirjoitettu 'Leirihoitsut'-lappu kiersi ympyrää kaikkien tutkiessa sitä.
Leirihoitsut on jaettu seuraavasti:
Katrin - Bella
Jukka - Lilja
Pau - Mirkku
Rawana - Temppu
Annika - Indi
Ella - Kekri
Nuppu - Rainbow
"Jes! Mirkku!" se.. se Pau hihkaisi. Hmm... Kekri. Se toinen aasi. Katrinin, se toinen oli..... Annikan.
"Höh. En mä ois halunnu Liljaa!" Jukka mutristi huuliaan vitsinä, vaikka tuon ilmeestä näki hänen olevan tyytyväinen jakoon, kuten kaikki muutkin näyttivät olevan.
Seuraavaksi jaoimme nukkumapaikat. Pau varasi alakerran sohvan, Nuppu toisen sohvan, Rawana patjan ja Annika yläsängyn. Minulle jäi kerrossängyn alapeti, mikä sopi enemmän kuin hyvin. Kaikki alkoivat petaamaan omia sänkyjä, ja sainkin auttaa Annikaa aina välillä, tuo kun meinasi pudota alas touhutessaan.
Petien ollessa valmiita siirryimme pihalle hoitsuihin tutustumaan. Kentällä alkaisi leikkitunti hoitsuilla. Kekriä kuntoon laittaessani kauhistelin sen kokoa, eihän se jaksaisi kantaa minua. Minä olin tälläinen plösö. Kuten kaikki sanoivat. Ehkä Kekri jaksaisi.. Kuitenkin lyhistyisi vain painoni alla ja Katrin olisi surullinen enkä voisi enään mennä kouluun. Hetken pohdin tunnin välistä jättämistä, mutta keräsin itseni. Ei Katrin laittaisi minulle sellaista ratsua jolla en voisi mennä.
Villisti laukkaava mielikuvitukseni rauhoittui hieman, ja kentälle tallustellessamme oloni oli jopa rauhallinen ja huoleton.
Kekri parkkeerasi itsensä Rawanan ja Tempun viereen kaartoon, ja vilkaisin nopeasti hevostani. Olin onnekas että omistin niinkin hienon hevosen, kiltin ja kokeneen, jonkun sellaisen johon pystyin luottamaan täysillä. Kekri vieressäni ilmoitti olemassaolostaan pienellä pärskähdyksellä ja tuuppaisulla, joten kapusin selkään.
Aloitimme muunnellulla versiolla totuutta ja tehtävää. Itse jouduin kertomaan Paulle miksi silmäni olivat eri paria, sekä laskeutumaan ratsailta, kiertää Kekrin kaulan ali ja nousta takaisin selkään väärältä puolelta. Ei mitään hirveän kamalaa. Kukaan ei muutenkaan joutunut tekemään mitään järkyttävää, varmaan siksi, ettei puolituttuja kehdannut pistää tekemään mitään ihmeellistä.
Seuraavana oli vuorossa peili, jonka muuten voittivat Jukka ja Annika, sillä molemmat karjaisivat "Peili!" niin yhtä aikaa, että päätimme jättää sen tasapeliin.
Meiltä loppui aika aivan liian pian, sillä kohta löysinkin itseni taluttamasta Kekriä takaisin pihatolle. Se yritti hieman rynniä, mutta ei niin pahasti, sillä takaamme kuului "INDI!" ärähdys tamman hypähdellessä sivulle. Käännähdin katsomaan, ja vatsanpohjassani tuntui siltä, että tästä tulisi hyvä leiri.
Pau : Perjantain seko ilta leirillä ~ 7.3.
Leikkitunti oli saatu päätökseen ja nyt me kaikki lojuttiin tuvan lattialla. Minä ja Nuppu istuttiin sohvillamme, osa oli hakenut tyynynsä istuimeksi, joku ottanut keittiötuolin ja Annika makoili isoon uuniin nojaten. Annika ja Nuppu oli ainoot keiden nimet muistin, muut oli niin isoja. Ja Katrinin tietysti. Kun Annika oli näyttänyt mulle millanen Mirkkuaasi on, se on sen ikioma aasi.
"Jahas tytöt, lähetääs saunaan", Katrin sanoi saaden koko porukan nousemaan ja hakemaan pyyhkeensä.
"Mä en löyä mun pyyhettä", valitin Nupulle. Se hihitteli sitä, että oli itse pakannut pyyhkeen niin muisti ainakin vielä missä sen pitäisi olla.
"Mun äiti ei osaa pakata kun ei täältä löydä mitään!"
Kaivoin ja tongin laukkuani, mutta ei löydy. Ei sitten millään. Ei tuollakaan..
"Mä en löydä mun pyyhettä!"
Nuppu jätti oman pyyhkeenetsinnän rauhaan ja asteli sohvalleni.
"Eikö se ole tuossa sohvan selkänojalla? Ottasit silmän kätee nii näkisit!"
"Joo kuule mää kaivan silmän tästä kynsillä irti, et mää näkisin mite huonosti mun laukku on pakattu!"
Nuppu alkoi yllättäen nauraa.
"Mille sää naurat!", kivahdin.
"Tuo ilme... Yks kaivaa tosissaa silmää.. Ehehhee hihihiihooo.."
Yks sekopää iha kikseissää. Hmph.
Pieni savupilvi alkoi leijailla pääni päällä..
Vähän ajan päästä hytisimme ilman takkeja huussijonossa. Liriliriliri kuului vuoron perään, hihihihi kuului jonosta.
"Päästäkää nyt jo sinne helpotukseen", vaikersin jalat ristissä. Ei millään jaksa enää oottaa... Aaargh..
"Mikä siellä kestää??"
Tyttömauma kuhisi ja vessanovi kävi. Sydämen muotonen aukko ovessa oli niin korkeella, ettei mun käsikään yltänyt sinne, mutta pidemmät vissii tiiraili taivasta. Maisemahuussi..
Lopulta päästiin sinne pukuhuoneeseenkin. Kuuma kiuas oli kovalla käytöllä ennekun ees ehittiin sinne, ralliautot ajaa hurruutti nriii nriii nröööööö uunissa. Ainaskin se ääni oli ihan simmone! Heitin vaaleenpunaset pöksyt penkille ja painuin saunaan.
Ääh kun on kuuma.. Aijaijai kun on kuuma.. Hirvee helle täällä. Kaikki vaa hihittää ja kikattaa.
"Noo, onkos nyt hauskaa olla porukalla tallilla?" kysyy Katrin.
"Joo!"
"Juu!"
"Wihii!"
"Todellakitodellakitodellakiaaaaivan!"
Kaikki vaa nauro ja hihitti.
"Näittekste kun se ihmeaasi jumityi sinne kulmaan leikkitunnilla??" kysyin muilta. "Ihme junttura kun ei tottele!"
Siihen Annika loksautti: "Sitä pitää osata ajaa tai se ei syty!"
"No karvarullia ei syttymään saaha ellei laita kunnon polttoainetta! Mitä karppauskeksejä sä oot sille oikee syöttäny?"
Savupilvi alkoi taas mustua blondin pääni päällä...
Annika väitti että aasi ei syö juuri mitään.
"Ilmankos! Ei jaksa liikkua kun ei saa ruokaa. Miten törkeää!"
Ehti jo Katrinkin puuttua väittelyyn:
"Noniin, riitapukarit. Käykääpä tuolla rannassa vähän pulahtamassa, Jukkelis on hakannu sinne aukon ihan teitä varten!"
Hyi olkoon kuinka kylmältä ilma tuntui, ja se loskalumi varpaiden alla... Pimeässä illassa joukko naisia taikka tyttöjä hiipi rantasaunasta pihalle. Ken uskaltaa pulahtaa?
Ella kastoi varpaansa ja pakeni saunan lämpöön formuloita kuuntelemaan. Annika kävi polvia myöten kunnes alkoi pistelee. Rawana ei ollut tullut pihalle, ja Annika valitteli kun oli vähän tipahtanut Indiltä leikkitunnilla. Whiiiiiii se oli lentänyt kuin leppäkeihäs Indin kaulan ylitte ja pam lässähtänyt maahan. Kaikki paikat ehjänä mutta jalkoja alko vissii jo vähä kivistää.
Katrin sentäs uskalsi pulahtaa veteen, mutta ei hänkään kauaa viipynyt. Minä ja Nuppu hytistiin laiturilla kylmissään - eihän tonne jääteetä muistuttavaan veteen uskalla mennä!
Jos siel on tappajahai!
Kuiteski päädyttii vetee ku Katrin räiskäytti jääääkylmää vettä meiän paljaille ihoille. Sinne vaa kalojen sekaan... Riehuttii vähä aikaa ja paettii saunaan.
"Eikä mun housut on hukkunu!"
Taas alkoi savua nousta.. Ja ei savua ilman tulta, silmät lähinnä liekehtien sanoin: "Se rontti, joka on kähveltänyt pinkit alushousuni, saa palauttaa ne minulle tässä hetkessä ja nyt!"
Ne löytyi mun vaatekasan alta. Kaikki nauroivat taas mulle. (voitte kuvitella tän pikkupätevän ilmeet xD)
Ah. Iltapalaksi oli pikkupitsoja, mitkä Jukka oli leiponut sämpylöiden päälle saunan aikana.
Ja sitte pestii hampaat ja käytiin omiin huoneisiin. Mie ja Nuppu jäätiin alakertaan sohville.
"Tästä saat", läimäytin tyynyllä Nuppua. Sain takaisin tyynyniskun ja siinä sit hihihihi hoo ehehehe ahaha naurettii huhuihoohee ja käkäkäkäkäkäkäkäkäkä... Pam kuulu ku tyyny osu.
"Oikeesti kuvittele jos se meiän käsityöope ois napatanssija!" sanoin Nupulle joka repesi huövattomaan hepuliin. "Ois ollu silloin Hoikkana Poikana!"
"Sehä.. Hihi.. On nielassu.. Hohoo ... Rantapallon!" Nuppu äkelsi naurun seasta. Räkätettii ja hirnuttii huonoille vitseille, kunnes yläkerran väki käski olee ihan hiiren.hiljaa.
Supi supi vain kuului.
Ja kroooh.
Jukka : Lauantai aamun prinssi uljas ~ 8.3.-14
"Piipiip piipiip", kello soitti yöpöydällä vähän ennen kuutta. Ääh, tallilleko taas... Katrin saisi mennä, ajattelin.
"Piipiip piipiip", se soitti uudestaan ja läimäsin sen sammuksiin.
"Herää pahvi", supisin naisen korvaan.
Katrin lähti tallille ja minä jäin petaamaan punkkaa ja laittamaan sitä kasaan seinän viereen. Semmonen levitettävä vuode, mikä oli koko huoneen levynen melkeen ja siks se kasattii aina. Kävin ottaa vähän aamupalaa ja laskeskelin sitten työjuttuja, palkkoja, kun kiersin lähistön hevostalleilla kengittämässä. Alkaisin myös ajaa Hania raveissa, tänäänkin illalla on lähtö minne menen. Muut jää esteitä hyppimään.
Seitsemän jälkeen menin keittiöön sytyttämään hellaan tulet. Nuppu ja Pau nukkuivat vielä sikeästi sohvilla ja koitin olla herättämättä heitä, kun viskoin klapeja uuniin. Kun puut syttyivät palamaan iloisesti, kaivoin kattilan kaapista ja kaadoin sinne ruishiutaleita ja maitoo. Vähän suolaa perään ja kun alkoi puuroutua, heitin pakkasesta vattuja ja mustikoita sekaan mauksi.
Katrin oli jo palannut tallilta ja kattanut pöydän. Hän lähti herättämään yläkertaa, niin minä herättelin Paun ja Nupun hereille. He makasivat makuupusseissaan, ilmeisen kuumaa oli tullut yöllä uunin vieressä kun vetoketjut oli avattu. Kun Nuppu näki minut vieressään huhuilemassa, ja huomasi makaavansa puoliksi pussin päällä - pinkeissä yökkäreissään - tyttö valahti punaseks ja mönki pussin sisälle.
"Älkää pelejätkö, emmie teiän kauniita housujanne täällä tuijota", sanoin ja naurahin säikähtäneille tytöille. Ainakin heräsivät.
Laskin Lunan ovesta sisälle, se oli ollut aamupissillä. Mustavalkea karvakasa touhotti ja vouhotti ja kiisi yläkertaan nuolemaan heräävien naamat puhtaiksi.. Niinse aina teki.
"Puuro on valmis", huikkasin leipäuunin takana hihitellen pukeutuville pikkutytöille. Pau, joka oli kolmannella, kuului saarnaavaan hihittävälle Nupulle minun törkeästä herätyksestä. Naureskelin pikkupätevälle ja kaadoin Lunan safkat kuppiin. Tyttö kävi innolla mutustelemaan.
Ensimmäiset unikeot kömpivät alakertaan syömään. Rawanan punaiset hiukset törröttivät vielä jokaiseen ilmansuuntaan, mutta Ella oli ujohkona harjannut jo hiuksensa ettei kukaan suuremmin niihin kiinnittäisi huomiota. Katrin tuli hymyssä suin ja istui pöydän päähän.
Rawana, Ella, Nuppu ja Pau istuivat syömään Katrinin kanssa ja tarjoilin heille ruispuuroa. Annika ei ollut vielä ilmestynyt alakertaan, ja lähdin hakemaan häntä.
Rappuset narisivat vähäsen, ja makuuhuoneen ovi oli raollaan.
"Huomenta unikeko", kimitin naiselliseksi tarkotetulla äänellä.
"Äääh... Joka paikka ihan jumissa..."
Annika ähki makuuhuoneessa. Taisi tehdä vähäsen kipiää kun niin huisast Indimammalta lennähti!
Lopulta Annikakin pääsi huoneesta pihalle.
"Pysytkö pystyssä?" kysäsin vähän ivallisesti. Oli hauskaa naurattaa tyttöjä, eivätpähän ala peljätä.
"Ehkä mä jotenkin päin pääsen alakertaan. Jalat on yhtä hyytelöä", Annika valitti ja hieroi kaposia reisiään.
"Kyllähän täältä alas pääsee", naurahin ja tarrasin tyttöä lanteilta kiinni. Siinä se roikkui olkapäällä ja ravasin alakertaan huuuisaa vauhtia! Annika vain naureskeli silmät kyynelissä kun laskin hänet alas.
"Prinssi uljas haki kissan alas puusta", Katrin hekotti viekkaana ja Annika vain nauroi. Eipä mennyt aikaakaan kun koko pöytäseurue mylvi hysteerisenä...
Viimein oltiin saatu aamu pulkkaan ja seistiin ulkotamineissa mökin terassilla. Alkaisi ratsujen jako.
"Noniin, tytöt! Etenkin Jukka-tyttö. Minä otan looogisesti Bellan, siihen typsyseen ei muilla ole oikeutta!" naisystäväiseni naurahti. Hän jatkoi:
"Lähdemme siis maastoretkelle, missä tulee menemään monta tuntia. Kaikilla on reput, eikö, ja jakamani eväät siellä? Hyvä. Ottakaa antamiini muovipusseihin ratsulle sopiva määrä heinää mukaan, ne on aamun mutustelleet verkoista mutta vähäsen voi ottaa mukaan. Sitten ne toiveratsut."
Alkoi tyttöjen kissatappelu hevosista - no ei nyt ihan! Minä seisoin Katrinin vieressä ja kuuntelin tyttöjen "Se on paras" höpinöitä.
"Jahas, minkä hevosen Pau haluaisi?", Katrin alotti pienimmästä.
"Ei ainakaan Mirkkua, se on niin skidi karvarulla! Iha lälly oli eile."
"No ottasitko Kekrin, se on isompi ja oikee juntttira välillä."
"Joo!" Pau innostui.
"Minä haluan Mirkun!" Annika ilmoitti. Katrin soi sen hänelle, koska kovinkaan moni ei voinut ratsastaa niin pienellä aasilla.
"Mä haluaisin niin kovasti Indin, kun en saanut sitä hoitsuksi", Nuppu sanoi vähän ujona. Ilmeisesti olin vallan pelottava, kun aamulla yllätin hänet pinkeistä pikkuyökkäreistä. Voi noita pieniä, en minä mikää härö ole.
Rawana toivoi rauhaisaa maastolenkkiä, ja sai minulle hoitsuksi myönnetyn ruunikirjavan Liljan. Se tamma oli uskomattoman ihana, lempeä ja hellä. Halinalle, joka kuulee murheet ja lohduttaa terapeuttisella olemuksellaan.
"Mites, sopiiko Ellalle Rainbow niin ei tarvitse Tempulla ratsastaa? Jukka ei kuitenkaan ihan niin taitava ole keikkumaan hepan selässä että Raipen sille antaisin."
Se oli sillä sovittu ja mentiin tallille hoitamaan heposia.
Minä ja Ella menimme vanhaan navettaan. Nyt Tempun satulaa oli laskettu, ja onneksi Raipen satula oli alhaalla niin ei tarvinut Ellalle satuloita nostella. Tarhassa tuli kuitenkin ongelma vastaan - kuinka saada hevoset kiinni?
"Temppu, tänne!" ujohko Ella kutsui ja ruuna marssi paikalle heti. Prookkis tuli myös katsomaan, onko namupaloja tarjolla. Rainbow-ruuna seisoskeli metsän rajassa, mutta tuli aika äkkiä Ellan luokse. Raipe kuitenkin kääntyi juuri ennenkun Ella sai tungettua riimun päähän. Raipe vaan käveli niin ettei Ella saanut sitä kiinni, nopeensi vauhtia aina just ennekun tyttö sai otteen harjasta. Päätin lähtä auttamaan tyttöä, vaikka loskaisissa sontapullissa käveleminen ei hirveästi houkuttanutkaan...
Tein pienen mutkan kiertäen Ellan ja Raipen kauempaa. Piilouduin erääseen pajupöheikköön metsän laidalla, oli siinä joku nuori kuusikin. Ella huomasi aikeeni ja koitti ohjata Raipen puskan lähelle. Lopulta he olivat tarpeeksi lähellä, ja oikein sinkosin kiinni tukkajumalan jouhiin! Kas vain, ruunapojunen oli kiikissä. Se ei kuitenkaan aikonut antaa vielä periksi meille tuntemattomille.
Saatiin molemmat hepat sidottua pihattoon ja Prookkis häädettyä pihalle. Raipe ei vaan millään tykännyt harjaussessiosta tänään, vaan viskeli harjoja pakista sinne sun tänne, nosti väärän jalan kavioita putsatessa ja huiski hännällään kun se olisi pitänyt selviä. Päätä harjatessa se nlsti sen korkeuksiin ja oli kokoajan hirveen hankala. Se ei kuitenkaan koskaan näykännyt tosissaan tai puskenut voimalla, ivallaan vaan kaiken teki niinkun mikäkin virkeä shettis. Ella sai kuitenkin pian juonsesta kiinni, ja puikkelehti tummanrautiaan ruunan mahan ali putsaamaan sitä kaviota, minkä se milloinkin nosti, ja se tarasi kiinni häntään kun halusi harjata sen. Itse oli tosi helppoo harjata Temppu ja oltiinkin aiemmin valmiita.
Vihdoin oltiin aasiatarhan takana valmiina, Katrin jonon ekana, sitten aasit, Indi ja Lilja, ja minä perällä Ellan kanssa. Mentiin käynnillä maastoestereitin pohjaa pitkin - sitä oli parempi kuluttaa ennen esteiden rakentamista. Pellolla päästiin revittelemään sekasessa järjestyksessä, ja kaikilla oli hauskaa vaikkei ollutkaan pakkaslunta pöllyämässä, lumimättäitö siellä sun täällä. Loppumatka laavulle ei tulisi olemaan kun millon enemmän ja millon vähemmän mäkistä tietä, ja käynnillä kuulemma enimmäkseen mentäisiin.
"Onko Raipe haastava hevonen?" kysyin Ellalta.
"Kyllä tämä kokoajan koittaa eteenpäin pyrkiä, välillä taas saa ajaa eteen oikeen kunnolla. Se testailee mitä mää osaan, sit se varmaa tietää saako pukitella vai ei.. Parempi kai esittää huonompaa ratsastajaa kun mitä olen."
Nupulla oli vähän enemmän vaikeuksia Indin pidäytelemisessä, ja pari kertaa hän joutui heittämään voltin tielle kun ei saanut pideltyä. Katrin kyllä myönsi Nupulle luvan käydä laukkaamassa Pajulahden tietä, kun oltiin pienen vaaran päälle kavuttu. Niinse Nupou saavuttikin meidät hirmulisko-Indillä vähän ajan päästä.
Ella oli kovin vähäpuheinen koko parituntisen matkan ajan. Laavulla sidoimme hevoset puihin kiinni ja annoimme niille heinät. Joimme termaripulloista kaakaota, millaisen pari oli tuonut leirille pyynnöstä. Leivät hupeni äkkiä.
2 HM
Nuppu :Lauantain maastoretki ja limbo ~ 8.3.-14
https://2img.net/h/s26.postimg.cc/6db10zl6h/nuppuoksalla.jpg
Eväät olivat syöty, ja Jukka ja Katrin keräilivät tavaroita. Minä, Pau ja Annika innostuimme suojalumesta, ja aloitimme lumisodan. Tietenkin kaukana hevosista. Ella ja Rawana hekottivat ilmeelleni, kun Pau tähtäsi niskaani. Lunta valui selkääni pitkin. Jukka komensi meidät hakemaan hevosia.
" Juu, mennään me." Pau sanoi iloisena.
Muitten hevoset seisoivat rauhallisina selkään noustessa, paitsi Indi. Se tepasteli paikallaan ja talloi varpaani. Onneksi pääsin sen selkään hetken äherryksen jälkeen. Yritimme asettua osastoon, mutta Indi painoi kuolaimelle ja viuuh! Lensin hevosen selästä kuin leppäkeihäs. Yhtä sulokkaastikin.
"Apuaaa!" Kiljuin, kun ilmalentoni päättyi tuuhean kuusen juurelle.
" Sattuiko?" Ella kiljaisi.
"Missä se on? Missä?" Jupisin.
"Mikä?" Rawana tahtoi tietää.
"Toinen kenkäni." Vastasin myrtyneenä.
"Hihihihihi! Se on tuolla puun oksalla!" Pau nauroi.
"No voi kiva."
Nappasin Indin ohjat käteeni ja pyysin Bellalla ratsastavaa Katrinia pitelemään hevosta. Indi oli selvästikin rauhallinen Bellan lähellä.
"Mites aioit saada sen kenkäsi sieltä alas?" Jukka kysyi virnistäen.
"Odota niin näet. Ja ette sitten naura!" Muistutin.
Kipitin puun juurelle ja tartuin alimpiin oksiin. Ponnistin ja istuin jo toisella oksalla. Jatkoin kiipeämistä aina kuudennelle oksalle asti. Siltä yletyin kenkääni ja vedin sen jalkaani.
"Ööh, mulla on pikku problema. Miten mä pääsen alas?" Totesin kuuluvalla äänellä.
Jukan naurunpyrskähdys kantautui korviini.
"No voisiko Jukka auttaa Nupun alas?" Pau ehdotti.
"Hyvä on. Voisitko sinä sitten pidellä Temppua?" Jukka huokaisi.
Pitelin kuusen oksasta tiukasti kiinni, kun Jukka lähti kiipeämään luokseni. Onneksi olen niin pieni että Jukka saattoi nostaa minut helposti harteilleen istumaan. Siinä sitten törötin, ja Jukka laski minut suoraan Indin viereen.
"Kiitos, Jukka!" Hihkaisin ja kapusin Indin selkään.
"Eipä kestä. Katrin ei pitäisi siitä, että yksi leiriläisistä killuisi lopun päivän kuusen oksalla". Jukka nauroi ja otti Tempun.
Matkamme jatkui mukavan rauhallisesti Riihilammen kautta tallille. Laukkaa emme unohtaneet. Pau kehotti muita vilkaisemaan maiswmia, mutta minä pidin keskittymiseni tiukasti Indissä. En halunnut lentää uudestaan. Lentäjänlupakirjan saisi myöhemminkin.
"Ollaan kohta tallilla." Katrin ilmoitti.
"Okei." Jukka vastasi osaston hänniltä.
"Huhuh. Olipas kiva retki. Indi! " nauroin ja komensin Indiä, joka yritti hamuta takataskustani porkkananpalaa, joka oli unohtunut sinne.
Komennus ei tepsinyt, ja hevonen keksi paremman keinon saada herkku. Indi puraisi housujen taskun kohdalta. Kiljaisin, ja kääntyessäni näin hevosen rouskuttavat herkkua nautinnollisesti.
"Senkin ketku!" Äyskäisin, ja vein Indin tavarat paikalleen.
Talutin hevosen pihattoon Bellan seuraksi.
"Nuppu, mitä housuillesi on tapahtunut?" Rawana kysyi.
"Indi tapahtui." Irvistin, ja vilkaisin housujani.
Takatasku repsotti inhottavasti.
"Indikö?" Ella kysyi.
"Indipä niin. Ette ikinä arvaa mitä se teki!" Toistin.
"No?" Pau uteli.
"Se löysi sieltä porkkanan ja puraisi. Eikös ollutkin mukavaa?"
"Varmasti. Mutta nyt teillä on vapaata. Mitäs neiti Nuppu haluis tehrä?" Jukkakin oli kuullut Indin tempusta.
"Heh heh. Saakos Jukan haastaa limbokisaan läntillä?" Nauroin ja muut hypähtelivät vierelläni.
"Minutko? No totta Mooses!" Jukka riemastui.
"Tuu sitten auttamaan sen kasaamisessa!" Pau nyökkäili.
"Heh heh. En taida vaan taipuia niin paljon kuin te, mutta hauskaahan se olis. Ja autan tok." Jukka hymyili, ja aloimme etsiä pitkää, mutta ohutta oksaa rimaksi. Sainkin Jukasta jo nyt esille oikein hauskan tyypin. Vaikka olihan se jo mäkynyt aamulla, kun hän kantoi Annikan alas...
"Siinä se seisoo. Aloitetaanko kisa?" Jukka katseli läntillä seisovaa esteen näköistä hökötystä.
"Aliotetaan vaan!" Rawana innostui. "Jukka ekana."
Mies katseli hökötystämme ja lähestyi sitä. Miten Jukka voikaan taipua noin? Hänen ja riman väliin jäi kolmenkymmenen sentin väli.
"Vau!"
"Sitten Rawana."
Punahiuksinen Rawana alitti riman yhtä helposti kuin Jukkakin. Pau kumartui väärin päin, mutta sai silti jatkaa. Väärinkäsityksiä sattuu.
"Mä olen huono tässä." Ella huokaisi, mutta hänen suorituksensa kertoi muuta.
"Annikan vuoro!" Pau kiljaisi, ja Annika otti hieman vauhtia.
Kun jokainen oli alittanut ensimmäisen, rimaa laskettiin kymmenen senttiä.
"Nyt Annika."
Kisa jatkui, ja lopulta jäljellä olimme vain minä, Pau ja Jukka.
Rima oli nyt jo kolmekymmentä senttiä alempana kuin alussa.
"Paun vuoro!" Rawana sanoi, ja rimaa laskettiin taas kymmenen senttiä.
Paun vauhti oli liian kova, joten rima jäi hänen leukaansa kiinni. Pau kuitenkin vain nauroi ja siirtyi Ellan ja Annikan vierelle seuraamaan viimeistä osaa.
"Nuppu. Nyt sun pitää mennä tän ali!" Pau kiljui. Olin saanut jo kaverin.
Menin hitaasti aivan riman viereen heilautin itseni nopeasti alas ja harppasin. Rima oli alitettu.
"Jaahas. Tämänkö ali pitäs mennä?" Jukka mutisi ja lähti alittamaan rimaa. Kaikki katsoivat hämmästyneinä, kun Jukka taivutti itsensä hiwnoon suoritukseen. Kisa ei ollut vieläkään ohi. Jukka sai mennä vielä ensimmäisenä, mutta pudotti riman. Jos minäkin pudottaisin, tulisi tasapeli. Jos en, voittaisin.
"Ääks!" Rima ja tolpat kaatuivat ympärilläni. "Hups."
"Tasapeli!" Me kiljaisimme.
"En tiennytkään, että Jukka on noin hyvä!" Pau taputti käsiään.
"Ravatkaas peseen käsiänne. Mitäköhän se Katrin onkaan meille keitelly?" Jukka tuumi ja ajoi meidät hussia kohti.
"Minulla onkin nälkä", Pau tuumi ja katsahti Jukkaan."Tiedäks sä, mitä Katrin on voinu tehä meille ruuaks?"
"En mie vaan tiiä, menekin tästä tutkimaan asiaa", Jukka nauroi iloiseen tapaansa ja jätti meidät juoksemaan perässään.
"Katrin! Katrin!" Pau kiljui kuin hengenhädässä.
"Mitä nyt onko jotain tapahtunut? " Katrinin pelästyneet kasvot pistivät esiin oven raosta. Jukkakin saapui ihmettelemään.
"Ei, ei mitään sellaista. Onko jo ruokaa?" Pau kysyi.
Koko sakki repesi nauruun. Pau ihmetteli juttunsa hauskuutta.
"Juu, pyötään vaan. Perunoita ja jauhelihakastiketta", Katrin hymyili, oli jäädä jalkoihin, kun Pau sinkosi itsensä keittiöön. Eikä aikaakaan, kun hän otti jo kolmannen kerran lisää, vaikka me muut söimme vasta ensimmäisiä annoksiamme.
5 HM
Annika : Esteitä ja muuta mukavaa 8.3.2014
Ruokailun jälkeen olin ihan poikki. Menimme kaikki omille sängyillemme vartiksi lepäämään Katrinin käskystä. Kuulimme kuinka Jukka hyvästeli Katrinin ja lähti niihin raveihin. Hetkellisen leptauon jälkeen meidät kutsuttiin keittiöön. Olisi aika arpoa estetunnille hepat. Jokainen kirjoitti nimensä lapulle ja Katrin kirjoitti mahdolliset hevoset eriväriselle lapulle. Sitten.lappuset laitettiin kulhoon ja jokainen otti kaksi lappua. Hevosen ja ihmisen laput. Minä sain Nupun ja Mirkun nimet. Ja lopputulos olikin sitten tämä:
Pau-Lilja
Rawana-Kekri
Nuppu-Mirkku
Minä-Raipe
Ella-Indi
Kaikki olivat tyytyväisiä ratsuihinsa, joten olimme valmiita lähtemään heppojen luo.
Tallissa kuului iloista puheensorinaa kun minä tulin Raipen kanssa sinne. Ella katseli vaan vähän vaisun näköisenä Indiä ja yritti varustella sitä. Minä vein Raipen karsinaan ja harjasin sen pikaisesti. Olin kaikkia muita jäljessä kun olin ollut vessassa niin kauan.. Joudun hakemaan tosi nopeasti varusteet sille ja suorastaan heitin ne Raipen ylle. Muut olivat jo kentällä ja oli tavattoman noloa olla myöhässä yhden vessareissun takia.
Jokainen kävi aina vuoron perään pystyttämässä esteen/puomiston. Puomit olivat pääasiallisesti aaseja jos ne eivät suostuisi hyppäämään. Minä pystytin pienen 20cm ristikon ja Katrin tietty piteli meidän hevosia aina sillä välin. Kun esteet olivat pystyssä nousimme ratsujemme selkään. Kävelytimme hevosia pitkin ohjin kentän kaviouralla. Pian havahduin mietteistäni kun Pau ratsasti vierelleni:"Annika pitää ravata eikä laiskotella." Säpsähdin vähän ja nostin sitten ravin. Teimme aluksi voltteja ja ympyröitä. Näin Kekrin ja Mirkun sivusilmästä ja ne tietenkin jumittivat kulmissa. Ella taas sai pidätellä Indiä ettei se lähde laukkaamaan. Pau taas. Selvisi omalla tyylillään oikein hyvin suuren Liljan kanssa. "No niin nyt voitte sitten jo siirtyillä puomien tykö. Ratsastakaa ne ravissa ja koko ajan.keventäen. Menkää vaikka possujonossa viimeisenä on aasit ja ensimmäisenä menee Raipe.", Katrin huusi ja teimme työtä käskettyä. Kun ravasin puomeja kaikki nauroivat. Tietysti satulan piti olla vinossa ja minun keventää sammakkomaisesti. Sitten aloin miettiä että miltäköhän näytin ja kolautin jalkani estetolppaan. Silloin Ella alkoi hihitellä ja Indi nosti laukan. Kovaahan se meni mutta kyllä Ella sai sen hallittua oikein hienosti. "Hienoa Ella! Nyt vaan hidastat käyntiin. Loput tulkaa vielä kerran puomit ja sitten lepokäyntiä hetkinen.", Katrin kuulutti.
Hetken mentyämme puomeja, saimme tehtäväksi ratsastaa samassa jonossa esteratamme. Ensin oli minun ristikkoni, sitten Ellan puomit, Rawanan pieni sarja este, Paun korotetut puomit ja viimeisenä Nupun tekemä 30cm pystyeste. Ratsastimme jonossa sen hienosti, mutta sitten tuli se juttu että piti ratsastaa rata yksin ja laukassa. Ensin olin tietty minä. Nostin laukan ja laukkasin ristikolle sen Raipe meni kiltisti niinkuin puomitkin, jotka tosin mentiin ravissa. Sitten suuntasin sarjaesteille ja Raipe teki jytky loikan, jolloin jalustimeni tippuivat ja se vaan laukkasi. Ensin olin paniikissa, mutta jatkoin silti seuraaville puomeille. Sain puomien jälkeen jalustimet jalkaani ja suuntasin viimeiselle esteelle. Siinäkin Raipe teki jytky loikan mutta enää se ei haitannut kun rata loppui. Seuraavana olisi vuorossa Pau ja Lilja. Pau sai ensin tehdä töitä että sai Liljan laukkaan mutta sai kuitenkin. Ristikko meni täydellisesti, kuten puomitkin sarjaesteen Lilja kielsi kahdesti, mutta onneksi Pau pysyi selässä. Näimme tytön silmistä jo hänen päättäväisyytensä ja tulisuutensa. Hihittelimme kaikki Paulle. Hän oli niin suloinen pikkutyttö. Korotetut puomit Lilja meni käynnissä ja tosi hyvin. Viimeisellä esteellä tamma sitten hyppäsi laiskasti ja este tippui. Seuraavaksi oli Ella ja kaikki me tsempattiin Ellaa joka puheli Paun kanssa:"Mä en uskalla ratsastaa Indillä laukassa. Entä jos mä tipun tai jotain?" Pau sanoi Ellalle luultavasti jotakin rohkaisevaa, sillä tyttö lähti hymyssä suin kohti esteitä. Hän nosti laukan ja Indi innostui. Se ensin yritti kaasottaa, mutta Ella sai sen pidettyä kurissa ja ohjasi sen ristikolle. Indi veteli puhtaasti melkeinpä kaikki kohdat, ainut töppi oli sitten siinä kun Indi tiputteli korotettuja puomeja kun ei malttanut hiljentää.
Viimeisenä oli aasit, jotka näyttivöt suunnitelleen jotakin. Ensin lähti Mirkku ja Kekri yritti sitten heti perään. Rawana kuitenkin sai sen aisoihin. Hänellä oli kuitenkin lupa lähteä radalle sitten kun Mirkku olisi puomeilla. Mirkku nosti ihme kyllä alussa laukan ja antoi ohjata itsensä ristikolle. Siinä se sitten hiljensi käyntiin ja käveli törkeästi esteen läpi. Puomit se ravasi kiltisti, mutta sarjaesteellä teki saman kun ristikolla, sitten se jumitti. Kekri oli lähtenyt myös liikkeelle ja laukkasi pudonneen esteen läpi, ravasi puomit ja laukkasi sarjan läpi. Sitten Rawana meinasi törmätä Kekrin kanssa Mirkkuu, joka seisoa jöpötti kentällä kuin maahan juurtuneena. Sillävälin Kekri oli kävelemässä korotettuja puomeja, joiden läpi se käveli, laukkasi pystyesteelle ja tiputti sen etusellaan maahan, ja vasta sitten Mirkku lähti liikkeelle ja laukkasi esteiden läpi "maaliin". Kaikki puhkesivat nauramaan aaseille. Sitten Katrin keskeytti naurumme:"Jaahas nyt alkaa kello olla sen verran että ottakaapa loppuraveja tai käyntejä.
Tunnin loputtua harjasimme kaikki hevosemme hyvin ja perusteellisesti. Sitten veimme ne pihattoihinsa ja lähdimme hakemaan saunakamppeitamme. Juoksimme kilvan huussille ja jokainen kävi pikaisesti pissalla. Ainostaan minä hiturehdin.. Siellä oli hämähäkkejä. "Hitto Annika tuu jo sieltä vessasta." Kuului Nupun ääni. Hihittelin ja tulin ulos. Juoksimme Nupun kanssa saunalle ja siellä oli Pau vauhdissa:"Ja sitte Lilja hyppäs isolla loikalla sen esteen ylitte ja mä vaan aattelin et waau!" Kaikki nauroivat pikku Paulle ja muuten oli hetki hiljaista. "Hihihi Annika kattopa reittäs", Pau hihitti. Minä vilkaisin reittäni ja siinä oli suuri ja musta hämähäkki. Aloin kiljua täyttä kurkkua ja juoksin ulos ja liukastuin veteen. Siellä minä sitten makasin ihan jäässä ja juoksin takaisin saunaan. Kaikki ulvoivat naurusta. " Mutta Annika sehän oli vaan leluhämähäkki, minkä Pau laitto siihen", Rawana nauroi. Minä mulkoilin kaikkia ja olin hiljaa.
Kun saunomiset oli saunottu se olin silti minä joka hölötti eniten. Taas. Iltapalaksi meillä oli ihan täydellistä kanasalaattia ja sen kanssa patonkia. Pau oli ensimmäisenä hakemassa ja viimeisenä lopettelemassa ruokailua. Nauroimme kaikki Paun pohjattomalle mahalle, mutta tyttö itse näytti vihaiselta. Se ei kai tykännyt että sille naurettiin. No eipä asia mulle kuulu. Kipusin Ella ja Rawana seurassani yläkertaan. Menin yläsänkyyn makaamaan ja Ella luki kirjaansa. Rawanakin vain makoili. Ajattelin että näinkö tämä päättyisi. Kaikki menisivät hiljaa ja kiltisti nukkumaan. "Every night in my dream i see you i feel you", aloin hoilata titanicin biisiä. Kaikki alkoivat nauraa ja minä vain jatkoin. Pian tytöt nauroivat niin että en voinut laulaa kunnolla, joten korotin ääntäni. Samassa Rawana tuli hakkaamaan minua tyynyllä. "Tyynysotaaa!" Karjaisin ja hyökkäsin Rawanan kimppuun. Aluksi Ella oli vähän vaisu mutta sitten löin häntäkin tyynyllä ja hänkin liittyi sotaamme. Kun rauhotuimme vähän Ella alkoi sopertaa hiljaa jotakin Rawanalle:"Kerran ku ratsastin Tempulla maastossa se juoksi hurjaa kyytiä ja sitte se alko yhtäkkiä kakata ja ne kakkarat lenteli sinne tänne." Minä ja Rawana hajottiin siihen paikkaan. Piirsin heille mielikuvani tapahtuneesta ja siitä vasta nauru yltyi. Istuimma kaikki Ellan sängyllä ja nauroimme täyttä kurkkua hassuille piirroksille. Kello oli varmaan jo yksi yöllä silti meillä oli hauskaa. Jopa Ella oli vähän enemmän äänessä kuin tavallisesti. "Mulle kerran sattu silleesti Mirkun kanssa ku treenattiin pysähtymistä koulutusvaiheessa nii se kakkas keskelle kenttää, sitte sen jälkee se lähti laukkaan ja sinkautti mut suoraa siihen tuoreesee kakkatorttu läjään!" Selostin ja taas nauroimme ihan kippurassa. Pian ovi avautui ja minä tipuin sängystä silkasta säikähdyksestä. Ovella seisoi kärttyisen näköinen Pau jonka vieressä seisoi Jukka. "Nyt on oltava jo hiljempaa. Te ootta kohta herättäny koko talon. Ja mitä ihmettä sä Annika lattialla makaat?" Jukka ihmetteli ja kaikki me alettiin hihittää. Pau oli vihaisen näköinen mutta lupasimme ruveta jo nukkumaan. Sen jälkeen toivotimme hyvät yöt ja aloimme nukkua.
4 HM
Rawana : Leirin sunnuntai 9.3-14
Olin herännyt jo aikaisin aamulla. Katrin ja Jukka olivat myös jo heränneet. Muut nukkuivat vielä tyytyväisinä, joten me kolmistaan laitoimme aamupalan valmiiksi.
"Kaikki aamupalalle nyt!" Karjaisin kovalla äänellä ja muut suorastaan pomppasivat ylös.
"Apua mitä tapahtuu?" Pau kysyi hätääntyneellä äänellä.
"Herätin kaikki vaan aamupalalle" vastasin irvaillen.
Muut saapuivat aamupalapöydän ääreen unenpöppörössä. Kaadoin itselleni kahvia, että heräisin kunnolla tähän päivään. Keskustelimme pöydän ääressä siitä miten leiri oli tähän mennessä mennyt ja mitä tänään olisi vielä luvassa ennen kotiin lähtöä, kun kaikki olivat syöneet siirryimme kukin aamutoimiin.
Katrinin talossa kävi vilske, kun kaikki harjailivat hiuksiaan ja etsivät tänään päälleen laitettavat vaatteet.
"Missä ihmeessä mun hiusharja on?" Kuului Nupun hiukan kärttyinen ääni.
"Näin sen viimeksi keittiössä" vastasin hänelle.
Kaikilta tuntui olevan yhtä sun toista hukassa, mutta saimme kuitenkin tavaramme kasaan. Paulla oli vaikeuksia makuupussinsa kanssa, joten autoin häntä tunkemaan sen pussiinsa.
"No niin. Ovatko kaikki valmiina?" Kuului Katrinin ääni.
"Joo" vastasimme kuorossa.
"Olen kirjoittanut lapulle hevosten nimiä ja laittanut ne tänne kulhoon. Jokainen nostaa vuorollaan lapun ja menee koulutunnin sillä hevosella jonka nimi lapussa on" Jako meni lopuksi näin:
Jukka - Lilja
Pau - Temppu
Annika - Indi
Ella - Mirkku
Rawana - Raipe
Nuppu - Kekri
Kaikki tuntuivat olevan ihan tyytyväisiä saamaansa ratsuun. Katrin oli kertonut, että tunti pidetään vähiten ratsastaneen taitojen mukaan. Poistuimme laittamaan hevosia kuntoon. Metsästelin Raipea tarhasta ja sain sen otettua kiinni. Vein sen sisälle harjattavaksi. Muutkin olivat näyttäneet saaneen hevoset sisälle. Hain raipen harjat ja aloin harjata sitä puhtaaksi. Seuraavana hain varusteet, jotka Raipe antoi nätisti laittaa itselleen. Olimme sopineet, että kun hevoset ovat laitettu kuntoon menee ratsastaja sen kanssa jo pläntille.
Lähdin sisältä Raipen kanssa pläntille, jossa kaikki muut olivat jo valmiina. Paitsi Annika ja Indi. Ihmettelimme minne ihmeeseen he olivat jääneet.
"Katrin pitäisitkö Raipea jos käyn kattomassa missä Annika viipyy" sanoin.
Annoin Raipen ohjat Katrinille ja lähdin tallin suuntaan.
"Annika missä viivyt?" Huusin ovelta.
"Mä en löydä mun kypärää mistään." Kuului vastaus.
Indi seisoi karsinassa jo malttamattomana. Katsahdin ulko oven viereen ja siinähän se kypärä oli.
"Annika mä löysin sen. Tuu nyt jo ku muut jo odottaa." Huikkasin.
"Joo joo mä tuun." Tuli vastaus.
Annikan kanssa lähdimme ripein askelin kohti plänttiä missä muut seioivat valmiina.
"Senkin hidastelija." Pau sanoi ja Annika näytti hänelle vain kieltä.
Otin Raipen ohjat Katrinilta ja taluttelin sen kaartoon muiden luokse. Nousimme kaikki hevosten selkään ja aloittelimme pitkinohjin käyntiä.
"Apua" kuului Ellan ääni maasta. Ella oli ilmeisesti pudonnut Mirkun selästä ja Katrin riensi auttamaan häntä. Siitä Raipe innostui ja alkoi heittämään muutamat ilopukit. Pysyin juuri ja juuri sen selässä.
"Hieno pukki esitys" Liljan kanssa vierelleni tullut Jukka naureskeli.
"Oo jo hiljaa." Sanoin mukamas loukkaantuneella äänellä.
Loppu tuntui kului onneksi ongelmitta ja kaikille oli jäänyt hyvä mieli. Käänsimme lopuksi hevoset kaartoon ja tulimme alas selästä. Saimme ohjeeksi viedä hevoset sisälle ja kokoontua sen jälkeen Katrinin talolle.
Saatuani Raipen valmiiksi lähdin taloa kohti, jossa muut olivatkin ennen minua. Katrin halusi pitää vielä palaute keskukstelun leiristä ennen kotiin lähtöä. Kaikille oli jäänyt leiristä vain postiviinen kuva. Katrin oli tyytyväinen saamaansa palautteseen. Hän hyvästeli meidät ja toivotti hyvää kotimatkaa.
3HM
Katrin- Admin
- Viestien lukumäärä : 88
Join date : 08.04.2014
Ikä : 37 -
Vs: Vanhoja tarinoita
kirjoittaja Katrin To 19 Maalis 2015, 17:30
Pau, Nuppu ja karvarulla maastossa 10.3.2014
"Ja sitten kello on jo sen verran, että päästän teidät kotiin. Muistakaa merkitä läksyt..." opettajan hölötys jäi taakse, kun viiletin naulakoille. Takki niskaan, kengät jalkaan ja ulos.
Etsin Pauta katseellani. Hän oli luvannut tulla kanssani tallille. Menisimme yhdessä maastoon taluttelemaan Kekriä.
Bongasinkin tytön koulun pihalta saarnaamasta eräälle blondille tytölle. Saarnan aiheena oli roskaaminen. Kyseinen tyttö oli juuri viskannut karkkipaperin maahan, mistä Pau sai aiheen saarnaansa. Ajattelin aluksi mennä auttamaan blondia, mutta Paun saarna oli jo loppumassa, joten päätin antaa asian olla. Ainakin tyttö keräsi roskansa ja vei sen roskikseen.
"Mennäänkö me ensin teille ja sieltä tallille, vai suoraan?" Pau kysyi.
"Mennään suoraan. Meillä ei ole kuin mun ärsyttävä pikkusisko ja sen My little ponyt. Tallilla on kunnon karvapalloja", nauroin ja kävelimme pyörätielle.
"Jep! Kunnon karvarullia", Pau nyökkäili.
"Arvaa miks ponin pitää olla pörröne talvella", Pau totesi.
"Miks? Miks sen pitää olla tosi pörröne, jos ohkasempiki talvikarva riittäs?" kummastelin.
"Jotta se mahasta roikkuis jääpuikkoja!" Pau nauroi, ja sai minutkin repeämään.
"Johoo! Mihin se jääpuikkoja tarvii?" kysyin kun nauru oli vihdoin laantunut.
"No mistäs se vettä saa, jos ei jaksa kävellä? Taivuttaa vaan päätä näin", Pau esitti, " ja nappaa jääpuikon!"
"Ehehehehee! Hihihihii!" hekotimme.
Tallilla haimme Kekrin, ja Pau kävi ilmoittamassa Katrinille lähdöstämme.
Aasitamma huuteli iiaata käytävällä. Harjat löysivät itsensä milloin mistäkin, kun Kekri niillä leikki. Mahtoi olla hauskaa, kun iiaat kaikuivat koko harjaussession ajan. Saimme Kekrin kuitenkin puhtaaksi, ja kiinnitimme sen riimuun kotoa tuomani pitkän riiminnarun. En tiedä miksi, mutta ainakin se oli hienon näköinen.
Metsässä oli hiljaista. Siis jos ei laskettu minun ja Paun turinoita. Aiheet vaihtelivat, mutta nauru ei lakannut. Kekri heilutteli korviaan ja huuteli välillä. Kai silläkin oli yhtä hauskaa kuin meillä.
"Mennäänkö tolle polulle?" kysyin Paulta.
"Voidaan me mennä", hän nyökkäili ja lähti osoittamalleni polulle.
"Näitkö muuten sen tytön, joka heitteli karkkipapereita maahan?" Pau kysyi.
"Joo. Taisit vähän opettaa häntä", naureskelin.
"Niin taisin. Pidin sille kunnon saarnan luonnosta ja kaikenlaisesta, mikä nyt viittasikaan sinnepäin", Pau katsoi ylös ja levitti kätensä teatraalisesti. "Luonto on meiän koti!"
"Niin on. Tyttö sai kylla kunnon opetuksen", nauroin Paun ilmeille.
"Niin sai. Ja hei! Mihin me ollaan menossa? Mä en tunnista tätä paikkaa. En oo koskaan käyny täällä. Ei kai me vaa..." Pau ei sanonut lausetta loppuun. Paniikki alkoi vallata Pauta ja minua.
"Ööh ,kai me ollaan lähellä tietä. Mitä jos me käännyttäisiin ja kokeiltais palata tielle. Sieltä mä ainakin osaan Sumikseen", ehdotin.
Käännyimme takaisin, ja katselimme polkua. Jälkemme näkyivät vielä selvästi mutavellissä. Kekri oli oma leppoinen itsensä, hyvin rauhallinen. Pau taas vähän panikoi. Hoki jotain karvarullista ja eksymisestä ja sellaisesta.
"Hei, Pau. Rauhoitu vähän. Ei me päästä minnekään jos et käytä päätäs", huokaisin ja jatkoin ilmansuuntien pohtimista.
Pohtiminen ja polun seuraaminen ei tuottanut toivottua tulosta.
"Kai se on pakko sanoa ääneen. Me olemme eksyksissä", Paun ääni värähti.
"Niin. Hei! Onko sulla puhelin mukana?" kysyin.
"On. Mutta jos sanot että soitetaan Katrinille, niin siihen en suostu. Se ei päästä meitä enää koskaan maastoon kaksistaan", Pau julisti topakkaan tyyliinsä.
"Ei, en mä sitä. Onko sulla semmonen sovellus mikä osaa paikantaa sut?" tarkensin.
"Ai jaa. Joo, on mulla!" Pau innostui. Ehkei tien löytämiseen mene enää kauaa.
"Kokeile sitä!" Yllytin, ja pysähdyimme odottamaan tulosta.
"Voi itku. Ei toimi!" Pau parkaisi, kun kännykkä ei auennut.
"No sitten on enää yksi keino", huokaisin pettyneenä.
"Mikä sitten?" Paun silmissä näkyi hiven toivoa.
"Annetaan Kekrin viedä. Kai se jaksaa meitä molempia kantaa", sanoin.
"Sitten mennään!" Pau innostui uudelleen ja kapusi Kekrin selkään kiven päältä. "Aiotko jäädä siihen munimaan?"
"No ei ollut tarkoitus", nauroin ja kapusin Paun taakse.
"Miten me saadaan Kekri menemään kotiin?" Pau tiedusteli.
"No näin: Kekri, mennään kotiin. Saat sitten porkkanaa!" Se tepsi aasiin. Kekri lähti kiiruhtamaan vilkkaasti kohti kotia.
Katrin odotti meitä tallin pihalla.
"Miksi viivyitte näin kauan? Ette kai eksyneet?" nainen kysyi.
"No tavallaan ja tavallaan ei. Kekri ei eksynyt", Pau totesi rauhallisesti. Minä sen sijaan meinasin revetä hillittömään nauruun. "No viekäähän Kekri pihattoon. Se on saanut kyllä hyvän annoksen liikuntaa tänään", Katrin hymyili, ja me talutimme Kekrin käytävälle harjattavaksi.
Aasin korvat lerppuivat rentoina pään vierellä.
"Nonni. Eiköhän se ole nyt tarpeeksi puhdas", sanoin ja irrotin kullanmurun.
"Vie se pihattoo niin mä vien sen kamat pois", Pau hymyili ja alkoi keräillä tavaroita käytävällä. Kerki käveli pihatossa hetken ja asettui sitten töpöttämään nurkkaan.
Nuppu & Kekri 6 HM
Jukka : Ravit Maunolassa la 15.3.14
https://2img.net/h/s26.postimg.cc/5yt7bgfsp/jukkahani.jpg
Äääh, hermostuttaa. Talutan Hani-suokkia kohti valjastuskatosta. Tänään olisi karsintalähtö.. Kahen viikon päästä finaali. Sinne pitäisi päästä. Tai ei pakko, mutta..
Hani on rauhallinen ja virkeä tamma.
"Mitäs tammuli", kysyn siltä kun kiinnitän hihnoja sen riimuun. Annan neidille juotavaa ja pikku tukun heinää ajankuluksi, kun odottelen aikaa kun valjastan tamman.
Pakko oli jännittäessä aloittaa valjastus jo aiemmin kun olin suunnitellut. Lähtömme olisi toisiksi viimenen, joten olin ehtinyt odotellessa valjastusta käydä katsomassa pari ekaa lähtöä.
Puin Hanille kevyet valjaat, kiinnitin rintaremmin ja häntäremmin. Puin suitset ja laitoin ohjat kuolainrenkaisiin. Hani oli ainoa hevosistamme, kellä oli kuolaimet, mutta saa nähdä saisiko kuolaimettomilla ajaa kokemuksen karttuessa lähdöissä. Katsotaan.
Jouduin odottamaan valmiina valjastuskatoksessa sitä, että sai lähteä radalle lämmittelemään.
"Noniin tamma, nyt voidaan mennä. Tänään onnistutaan, eikö? Seei saa jäädä haaveuneksi!"
Lämmittely sujui hyvin ja Hani kulki puhtaasti ja hyvin. Välillä otettiin kovempaa pätkä, mutta en väsyttänyt nuorta tammaa pidemmillä kiidoilla.
Vähän ajan päästä kaiutettiin lähdön alkavan. Auto tuli radalle ja järjestyimme sen perään. Hani oli uloinpana eturivissä, numero kasi.
Kun auto erkani meistä, annoin Hanin itse päättää juokseeko kärkeen. Se otti aika hyvän alkukirin ja oli toisessa parissa ulkona - neljäntenä. Tamma juoksi harja hulmuten, ja keskityin täysillä ajoon.
Toisen kierroksen alkaessa kärkikaksikko alkoi kirimään, eikä Hanilla riittänyt puhtia niiden perään. Sisäradalla juossut pysyi johtavan hevosen perässä, ja Hani alkoi tavoittelemaan laukkaa. Jarrutteluni ei hyödyttänyt - se nosti laukan.
Siirsin Hanin pois muiden tieltä ulkoradalle, ja äkkiä kaikki olivat juosseet ohi.. Hani rimpuili pidätteitä vastaan - se halusi juosta! Juuri vähän ennen kun Hani siirtyi raville, selostaja kuulutti numeron kahdeksan hylätyksi.
Hani kiiti koko lopun puoli kierrosta maaliin hillitöntä ravia. Se sai porukan kiinni, tuli ulkoradalla maaliin viimisten kanssa. Pieni hitaampi pätkä saisen syttymään!
Annoin Hanin kävellä seuraavan lähdön hevosten tullessa radalle. Sen putoileva talvikarva oli hikinen, mutta tamma oli onnellinen. Mentiin valjastuskatokseen, ja riisuttuani tamman loimitin sen ja lähdettiin kotiin.
3 HM
K3KRRÏ : Tarhailua Mirkun kaa | 20.3.14
https://2img.net/h/s26.postimg.cc/3px3uiw3d/aasit.jpg
Oh, siekii oot tullu ihailee meittii! Mää nyt tulin tänne talliin kun pääsin Nupulta irti, ja löysin kauniin tallivihon. Piti tulla vähän sotkee tän päivän merkintöjä! Kuolaa vaa slurps slurps nii tietää kuka on muistanut käydä tallilla! :3
Nuppu tosiaa kävi Annikan kans taluttelee meitä kahta maastossa. Kun jo päästäs menee kovaa, laukkaamaan pellolla! No ei, syöminen on kivempaa.. Ootan kun pääsis mettää jolkottelee ilman et toine komoastelee vieres!
Äh, nyt se Nuppu juoksee tännepäin naama punasena... Pääs tolpilleen... Pitää huosta karkuun! Nähdään taas!
T. K3KRRÏ
"Äh, minne se meni!" Nuppu huudahti. "Sehä on käyny talliviholla, voi ei! Nyt kaikki näkee et joku pääs karkuun... Onneks ei osaa kirjottaa nimeään!"
"Ja sitten kello on jo sen verran, että päästän teidät kotiin. Muistakaa merkitä läksyt..." opettajan hölötys jäi taakse, kun viiletin naulakoille. Takki niskaan, kengät jalkaan ja ulos.
Etsin Pauta katseellani. Hän oli luvannut tulla kanssani tallille. Menisimme yhdessä maastoon taluttelemaan Kekriä.
Bongasinkin tytön koulun pihalta saarnaamasta eräälle blondille tytölle. Saarnan aiheena oli roskaaminen. Kyseinen tyttö oli juuri viskannut karkkipaperin maahan, mistä Pau sai aiheen saarnaansa. Ajattelin aluksi mennä auttamaan blondia, mutta Paun saarna oli jo loppumassa, joten päätin antaa asian olla. Ainakin tyttö keräsi roskansa ja vei sen roskikseen.
"Mennäänkö me ensin teille ja sieltä tallille, vai suoraan?" Pau kysyi.
"Mennään suoraan. Meillä ei ole kuin mun ärsyttävä pikkusisko ja sen My little ponyt. Tallilla on kunnon karvapalloja", nauroin ja kävelimme pyörätielle.
"Jep! Kunnon karvarullia", Pau nyökkäili.
"Arvaa miks ponin pitää olla pörröne talvella", Pau totesi.
"Miks? Miks sen pitää olla tosi pörröne, jos ohkasempiki talvikarva riittäs?" kummastelin.
"Jotta se mahasta roikkuis jääpuikkoja!" Pau nauroi, ja sai minutkin repeämään.
"Johoo! Mihin se jääpuikkoja tarvii?" kysyin kun nauru oli vihdoin laantunut.
"No mistäs se vettä saa, jos ei jaksa kävellä? Taivuttaa vaan päätä näin", Pau esitti, " ja nappaa jääpuikon!"
"Ehehehehee! Hihihihii!" hekotimme.
Tallilla haimme Kekrin, ja Pau kävi ilmoittamassa Katrinille lähdöstämme.
Aasitamma huuteli iiaata käytävällä. Harjat löysivät itsensä milloin mistäkin, kun Kekri niillä leikki. Mahtoi olla hauskaa, kun iiaat kaikuivat koko harjaussession ajan. Saimme Kekrin kuitenkin puhtaaksi, ja kiinnitimme sen riimuun kotoa tuomani pitkän riiminnarun. En tiedä miksi, mutta ainakin se oli hienon näköinen.
Metsässä oli hiljaista. Siis jos ei laskettu minun ja Paun turinoita. Aiheet vaihtelivat, mutta nauru ei lakannut. Kekri heilutteli korviaan ja huuteli välillä. Kai silläkin oli yhtä hauskaa kuin meillä.
"Mennäänkö tolle polulle?" kysyin Paulta.
"Voidaan me mennä", hän nyökkäili ja lähti osoittamalleni polulle.
"Näitkö muuten sen tytön, joka heitteli karkkipapereita maahan?" Pau kysyi.
"Joo. Taisit vähän opettaa häntä", naureskelin.
"Niin taisin. Pidin sille kunnon saarnan luonnosta ja kaikenlaisesta, mikä nyt viittasikaan sinnepäin", Pau katsoi ylös ja levitti kätensä teatraalisesti. "Luonto on meiän koti!"
"Niin on. Tyttö sai kylla kunnon opetuksen", nauroin Paun ilmeille.
"Niin sai. Ja hei! Mihin me ollaan menossa? Mä en tunnista tätä paikkaa. En oo koskaan käyny täällä. Ei kai me vaa..." Pau ei sanonut lausetta loppuun. Paniikki alkoi vallata Pauta ja minua.
"Ööh ,kai me ollaan lähellä tietä. Mitä jos me käännyttäisiin ja kokeiltais palata tielle. Sieltä mä ainakin osaan Sumikseen", ehdotin.
Käännyimme takaisin, ja katselimme polkua. Jälkemme näkyivät vielä selvästi mutavellissä. Kekri oli oma leppoinen itsensä, hyvin rauhallinen. Pau taas vähän panikoi. Hoki jotain karvarullista ja eksymisestä ja sellaisesta.
"Hei, Pau. Rauhoitu vähän. Ei me päästä minnekään jos et käytä päätäs", huokaisin ja jatkoin ilmansuuntien pohtimista.
Pohtiminen ja polun seuraaminen ei tuottanut toivottua tulosta.
"Kai se on pakko sanoa ääneen. Me olemme eksyksissä", Paun ääni värähti.
"Niin. Hei! Onko sulla puhelin mukana?" kysyin.
"On. Mutta jos sanot että soitetaan Katrinille, niin siihen en suostu. Se ei päästä meitä enää koskaan maastoon kaksistaan", Pau julisti topakkaan tyyliinsä.
"Ei, en mä sitä. Onko sulla semmonen sovellus mikä osaa paikantaa sut?" tarkensin.
"Ai jaa. Joo, on mulla!" Pau innostui. Ehkei tien löytämiseen mene enää kauaa.
"Kokeile sitä!" Yllytin, ja pysähdyimme odottamaan tulosta.
"Voi itku. Ei toimi!" Pau parkaisi, kun kännykkä ei auennut.
"No sitten on enää yksi keino", huokaisin pettyneenä.
"Mikä sitten?" Paun silmissä näkyi hiven toivoa.
"Annetaan Kekrin viedä. Kai se jaksaa meitä molempia kantaa", sanoin.
"Sitten mennään!" Pau innostui uudelleen ja kapusi Kekrin selkään kiven päältä. "Aiotko jäädä siihen munimaan?"
"No ei ollut tarkoitus", nauroin ja kapusin Paun taakse.
"Miten me saadaan Kekri menemään kotiin?" Pau tiedusteli.
"No näin: Kekri, mennään kotiin. Saat sitten porkkanaa!" Se tepsi aasiin. Kekri lähti kiiruhtamaan vilkkaasti kohti kotia.
Katrin odotti meitä tallin pihalla.
"Miksi viivyitte näin kauan? Ette kai eksyneet?" nainen kysyi.
"No tavallaan ja tavallaan ei. Kekri ei eksynyt", Pau totesi rauhallisesti. Minä sen sijaan meinasin revetä hillittömään nauruun. "No viekäähän Kekri pihattoon. Se on saanut kyllä hyvän annoksen liikuntaa tänään", Katrin hymyili, ja me talutimme Kekrin käytävälle harjattavaksi.
Aasin korvat lerppuivat rentoina pään vierellä.
"Nonni. Eiköhän se ole nyt tarpeeksi puhdas", sanoin ja irrotin kullanmurun.
"Vie se pihattoo niin mä vien sen kamat pois", Pau hymyili ja alkoi keräillä tavaroita käytävällä. Kerki käveli pihatossa hetken ja asettui sitten töpöttämään nurkkaan.
Nuppu & Kekri 6 HM
Katrin: Koulutunti ja maastoilua 14.3.
Tänään koulutunnilla olisikin melkoinen joukko. Peräti neljä ratsukkoa, eli kaikki muut vuokraajat, paitsi Rawana. Tänään minulle soitettiin ja kyseltiin hoitsua, katsotaan ilmestyykö tyttönen vielä tänne. Ella oli ilmottautunut Tempulla, Annika Mirkulla, Nuppu Kekrillä ja Olga Raipella.
Alkukäynnit sujui muuten hyvin, mutta Raipe oli päättänyt säikkyä kaikkea. Se ei hirveästi ollut kenellekkään temppuillut täällä Sumiksessa asuessaan, varmaan huomasi Olgan olevan vielä nuori ja pienikokoinen. Mutta auta armias mitä se oli silloin Pajupurossa, kun minä ratsastin sitä.. Pukkia, laukkaa, jumitusta - kaikkea maan ja taivaan väliltä. Pitäisi kokeilla joku päivä poitsua.
Aasit olivat tänään kaverituulella ja halusivat kävellä toisissaan kiinni. Annika ei voinut mitään sille, että Mirkku käveli turpa Kekrin hännäntyvessä kiinni, mutta eipä Nuppukaan saanut Kekriä pysymään edellä. Aasit vain hermostuivat ja huusivat iiiaaataan.
Sen sijaan Ellan ja Tempun yhteistyö loisti. Temppu liikkui rauhallisesti Ellan istuessa tukevasti romaanilla tuetun satulan päällä. Tempullakin taitaa ikä vähän painaa kun paino tippuu..
Tunti alkoi siirtymillä ja kuuliaisuuden työstämisellä. Mentiin erilaisia kuvioita ja ratsastusteitä, mitkä itsessään oli helppoja, mutta peräänannossa kulkeminen tai ratsun kokoaminen tekivät niistä vaikeampia. Nuppu ja Annika tekivät parhaansa, mutta aasit olivat vähän hankalalla tuulella.
Tunnin edetessä erilaisten harjoitusten myötä katsoin tyytyväisenä tosissaan töitä tekeviä ratsastajia ja kuolaimiaan pureskelevia hevosia. Rainbow säpsähteli vähän väliä, mutta ohjeistin Olgaa pysäyttämällä sen yhdellä ohjalla, jos se ryöstää. Pyysinkin koko porukkaa kokeilemaan sitä.
"Menette pitkää sivua rivissä käynnillä, sitten vaan päästätte toisen ohjan löysälle ja toisen vedätte oman pohkeen taa niin, että hepan pää kääntyy. Ei saa kiskasta vaan kevyesti vedätte. Se pysähtyy kun voltti on pieni", selitin ja onneksi ratsukot ymmärsivät alottaa volttinsa eri aikaan. Läntillä ei tila muuten riittäisi.
Annoin kaikille muutaman minuutin tauon ennen lopputunnin puomityöskentelyä.
"Laitoin teille koivupuomeja pitkille sivuille, toisessa on ravipuomit ja toisessa laukkapuomit. Teette kaheksikkoa, eli vikan puomin jälkeen käännytte leikalle ja varotte törmäämästä! Muistakaa tiukka käännös ja askellajin vaihto."
Kuvio onnistui ihan hyvin, huomauttelin aina välillä vaihoista törmäysten välttämiseksi.
"Noniin, olette nyt puomeilleet tarpeeksi. Antakaa pitkät ohjat ja kiittäkää heppoja taputtamalla!" Minä tästä lähden Indin kanssa maastoon.
"Mä tuun mukaan", sanoi Ella. "Temppu kaipaa lisää liikuntaa, ja Proookkis vois tulla käsihepona."
Nuppu ja Annika päättivät lähteä loppukäynneille maastoon taluttaen, mutta Olga jäi vielä reenaamaan puomeja, kun Raipella oli virtaa.
Indi oli varustaessa taas oma jääräpäinen itsensä, mutta sain sen aika rivakkaan läntille. Ratsastaisin ilman satulaa.
"Mistäköhän tän selkään nousisi", mietiskelin Ellan palatessa läntille molempien hevosten kanssa. Hyppäsin aasitarhan aidan päälle ja siitä mamman selkään.
"Kas, tän turpakarvathan on alkanu vaaleta kuonopilkun ympäriltä", totesin. "Mamma alkaa käydä vanhaksi."
Päätettiin kiertää Riihilampi. Mentiin mun hevosten tarhan takaa tietä pitkin Pajupurolle, joka laski Riihilammesta Sumulahteen. Puron varrelle oli tamppaantunut hevosten jäljistä hyvä kinttupolku, joka oli kyllä muiden polkujen tavoin ihan jäässä. Tie, jonka varrella Sumulahden tilakin oli, vei yhden vanhan pariskunnan kesämökille. Ylitimme heidän tienkin, jonka ali puro kulki putkea pitkin. Indi keskittyi liukkaalla polulla pystyssä pysymiseen, eikä pahemmin temppuillut.
Lopulta oltiin Pajulahden tiellä. Pajulahti oli kauempana vähän isompi lahti, mutta me ei koskaan käyty siellä asti. Käännyimmekin oikealle Riihipolun tiekyltin kohdalla.
Riihilammen ranta ei ollut jyrkkä, joten se oli helppo kiertää. Kuuset reunustivat tietä, ihan kuin aita ettei järvelle pääse. Sen rannalla oli vain muutama venevaja, lahoja sellaisia, ei luonnontilaisen lammen rannalle saanut mökkejä rakentaa. Kuitenkin sitä kiertävät tiet oltiin kuntalaisten puolesta nimetty selkeyden vuoksi.
Käännyimme rannasta pois Riihilammentietä pitkin, ja sen varrella oli muutamia pieniä omakotitaloja. Lapsiperheitä iloisine kersoineen ja hulivilikoirineen, mummoloita kauniine omenapuineen. Vähän matkan tasaisen jälkeen kiivettiin vaaran rinnettä pikkusen ylös ja takasin alas Koivulahden tielle.
Pajulahdentien risteys oli männikköisen varan huipulla. Inhosin sitä, kun aina kotiin tullessa piti kiivetä ja kavuta ylös. Mutta sitten sai tulla rauhassa alamäkeä suoraan tallipihaan.
12 HM
Jukka : Ravit Maunolassa la 15.3.14
https://2img.net/h/s26.postimg.cc/5yt7bgfsp/jukkahani.jpg
Äääh, hermostuttaa. Talutan Hani-suokkia kohti valjastuskatosta. Tänään olisi karsintalähtö.. Kahen viikon päästä finaali. Sinne pitäisi päästä. Tai ei pakko, mutta..
Hani on rauhallinen ja virkeä tamma.
"Mitäs tammuli", kysyn siltä kun kiinnitän hihnoja sen riimuun. Annan neidille juotavaa ja pikku tukun heinää ajankuluksi, kun odottelen aikaa kun valjastan tamman.
Pakko oli jännittäessä aloittaa valjastus jo aiemmin kun olin suunnitellut. Lähtömme olisi toisiksi viimenen, joten olin ehtinyt odotellessa valjastusta käydä katsomassa pari ekaa lähtöä.
Puin Hanille kevyet valjaat, kiinnitin rintaremmin ja häntäremmin. Puin suitset ja laitoin ohjat kuolainrenkaisiin. Hani oli ainoa hevosistamme, kellä oli kuolaimet, mutta saa nähdä saisiko kuolaimettomilla ajaa kokemuksen karttuessa lähdöissä. Katsotaan.
Jouduin odottamaan valmiina valjastuskatoksessa sitä, että sai lähteä radalle lämmittelemään.
"Noniin tamma, nyt voidaan mennä. Tänään onnistutaan, eikö? Seei saa jäädä haaveuneksi!"
Lämmittely sujui hyvin ja Hani kulki puhtaasti ja hyvin. Välillä otettiin kovempaa pätkä, mutta en väsyttänyt nuorta tammaa pidemmillä kiidoilla.
Vähän ajan päästä kaiutettiin lähdön alkavan. Auto tuli radalle ja järjestyimme sen perään. Hani oli uloinpana eturivissä, numero kasi.
Kun auto erkani meistä, annoin Hanin itse päättää juokseeko kärkeen. Se otti aika hyvän alkukirin ja oli toisessa parissa ulkona - neljäntenä. Tamma juoksi harja hulmuten, ja keskityin täysillä ajoon.
Toisen kierroksen alkaessa kärkikaksikko alkoi kirimään, eikä Hanilla riittänyt puhtia niiden perään. Sisäradalla juossut pysyi johtavan hevosen perässä, ja Hani alkoi tavoittelemaan laukkaa. Jarrutteluni ei hyödyttänyt - se nosti laukan.
Siirsin Hanin pois muiden tieltä ulkoradalle, ja äkkiä kaikki olivat juosseet ohi.. Hani rimpuili pidätteitä vastaan - se halusi juosta! Juuri vähän ennen kun Hani siirtyi raville, selostaja kuulutti numeron kahdeksan hylätyksi.
Hani kiiti koko lopun puoli kierrosta maaliin hillitöntä ravia. Se sai porukan kiinni, tuli ulkoradalla maaliin viimisten kanssa. Pieni hitaampi pätkä saisen syttymään!
Annoin Hanin kävellä seuraavan lähdön hevosten tullessa radalle. Sen putoileva talvikarva oli hikinen, mutta tamma oli onnellinen. Mentiin valjastuskatokseen, ja riisuttuani tamman loimitin sen ja lähdettiin kotiin.
3 HM
Annika : Koulutunnin riemua
Pyöräilin hiki hatussa Sumulahdelle päin. Olin kaatunutkin jo matkalla ehkä viistuhatta kertaa. Miks aina oon myöhässä jos on jotaki tärkeetä? Ja yhdelle koulutunnille en kerennyt laisinkaan. Jes tila näkyy jo! Ampaisin vauhtiin ja vein pyöräni sivuun. Sitten hain Mirkun riimunnarun ja harjalaatikon. Lähdin hakemaan tammuskaa tarhasta riimunnaru selkäni takana. - Mirandaaa! Mirpsuu! Mirppaa! Mirsukkanee! Mirkkulainen!, huutelin ja hihittelin itsekseni. Ihanasti sitten tajusin että Nuppu seisoi takanani ihmeissään. Miten idiootti voi ihminen olla? Nuppu purskahti nauruun ja minäkin yhdyin siihen. Haimme yhdessä aasit ja aloimme harjata niitä. Olga tuli hieman myöhässä hakemaan Raipea. - Heippa Olga! Nähdään taas pitkästä aikaa, tervehdin, mutta ei tyttö ottanut minua kuuleviin korviinsa. Äkkipikainen kun olen meinasin lähteä kotiin ärsyyntyneenä, mutta Nuppu ehti toppuuttella minua. Nuppu oli ennen minua valmis sillä Mirkku vain steppasi ja kiukutteli harjatessa. Ihmettelin sen käytöstä. Tämä tämmöinen temppuilu oli todella harvinaista.. Mistähän sitä taas kiikastaa? Vedin sille kuolaimettomat suitset päähän ja lähdin kentälle.
Alkukäynneissä tätä tammaa kiinnosti edessä kulkeva Kekri. Se kulki ihan hännäntyvessä kiinni, vaikka kuinka yritin saada sen irtaalleen ystävästään. Nuppukaan ei saanut Kekriä parempaan tempoon, että Mirkku olisi kääntynyt pois. Annoin sen sitten kulkea siinä, mutta tehtävien annon jälkeen se ei enää kulje siinä.
Seuraavaksi Katrin pyysi meitä ottamaan ohjat kunnolla käteen ja selvitti seuraavat ratsastustiet meille. Heppojen piti mennä peräänannossa tai koottuina mutta meidän Nupun kanssa ei. Sain Mirkun juuri ja juuri kulkemaan haluamallani tavalla. Se itse olisi halunnut haistella joka ikistä näkymätöntä kukkaa ja ruohontupsua. Sellainen tammuska se oli. Läski mikä läski. Naurahdin ääneen. Se oli vahinko, kokosin ohjat käteeni ja aloin ratsastaa teitä kunnolla. Sitten Katrin sanoi Olgalle jotakin siitä että laita pohje jonnekkin ja tee jotakin ettei Raipe ryöstä. Tyttö oli keskittyneen näköinen ja näytti samalla myös onnelliselta. Katrin keksi sitten vielä että kaikkien pitää tehdä tuo mitä Olgakin teki. Sillä saa kuulemma hevosen stopille. Minä en tajunnut mitään. Se oli vaikeaa mutta onneksi Mirkku teki niinkuin Kekrikin.
Katrin laittoi koivupuomeja läntille. Meillä oli pikku tauko ennen tätä puomityöskentelyä. Se tuli tarpeen. Mirkku kiukutteli jo nyt tästä työmäärästä. - Laitoin pitkille sivuille koivupuomeja. Toiselle puolelle laitoin laukka- ja toiselle ravipuomit. Tulkaa ne kahdeksikossa, mutta varokaa törmäämistä leikalla! Muistakaa myös askellajivamihdokset ja tiukkakäännös, Katrin huusi. Me aloitimme Mirkun kanssa ravipuomeilta ja se ei aluksi tahtonut edes nostaa ravia, joten en viitsinyt lähteä aloittamaan kuviota. Heti kun tamma kuitenkin nosti ravin sain sen vaivoin pidettyä siinä ja vaihdettua laukkaan. Tiesin hyvin että puomit kuuluu "ei kiinnosta" luokkaan, joten siksi yritin olla varovainen. Hetken kuviota tehtyämme Katrin käski antaa pitkät ohjat hepoille ja kertoi lähtevänsä maastoon. Kaikki muutkin innostuivat loppukäynneistä maastossa paitsi Olga.
Minä ja Nuppu talutettiin aaseja kaksin maastossa. Juttelimme tunnista ja myös ensi tunnista. - Mirkku meni ehkä paremmin nyt ku viimeks. Se silti inhoo kenttätyöskentelyä, sanoin ja taputin tammaa. Nuppu hihitteli Kekrin temppuilulle ja jatkoi: - Kekristä on myös varmaan tullut helpompi ku ennen. Tai sitten vaan oon niin tottunu sen temppuiluu. Hymyilin hänelle ja kysyin: - käännytäänkö jo? Minulla on kylmä ja täytyt pyöräillä kotiin. Nuppu nyökkäsi ja lähdimme tallia kohti. Juuri silloin isäni ajoi autolla viereen, pysäytti ojan penkalle ja tuli taputtamaan Mirkkua. - On kyllä komea aasi sulla Anskuliina. Minua nolotti. Aina isän piti pilata kaikki. Mumisin vastaukseksi ja isä lähti tallille oottaa. Nuppu nauroi katketakseen ja nauru tarttui minuunkin.
5 HM
K3KRRÏ : Tarhailua Mirkun kaa | 20.3.14
https://2img.net/h/s26.postimg.cc/3px3uiw3d/aasit.jpg
Oh, siekii oot tullu ihailee meittii! Mää nyt tulin tänne talliin kun pääsin Nupulta irti, ja löysin kauniin tallivihon. Piti tulla vähän sotkee tän päivän merkintöjä! Kuolaa vaa slurps slurps nii tietää kuka on muistanut käydä tallilla! :3
Nuppu tosiaa kävi Annikan kans taluttelee meitä kahta maastossa. Kun jo päästäs menee kovaa, laukkaamaan pellolla! No ei, syöminen on kivempaa.. Ootan kun pääsis mettää jolkottelee ilman et toine komoastelee vieres!
Äh, nyt se Nuppu juoksee tännepäin naama punasena... Pääs tolpilleen... Pitää huosta karkuun! Nähdään taas!
T. K3KRRÏ
"Äh, minne se meni!" Nuppu huudahti. "Sehä on käyny talliviholla, voi ei! Nyt kaikki näkee et joku pääs karkuun... Onneks ei osaa kirjottaa nimeään!"
Katrin: Viimeisen kerran koulukurssilla 21.3.2014
"Nonniin, ratsukot, etteköhän ole verrytelleet ihan tarpeeksi!" huudahdin ja aloin kertomaan ideaani: "Tänään harjotellaan yhtäaikaa ratsatamista, katrillia. Sitten lopuksi saatten valita, keneltä se onnistui parhaiten. Tämä siksi, että toivottiin katrillia ja tallikisoja!"
Ratsukot järjestäytyivät pyynnöstäni lyhyelle sivulle riviin. Oli Mirkku ja Annika, Kekri ja Nuppu, Temppu ja Ella sekä Rainbow ja Olga.
"Aloitetaan ihan sillä, että kävelette toiseen päähän. Kootkaa askelta jos hevonen menee liian kovaa, ja jos se jää jälkeen, ajakaa etteenpäin."
Ratsukot suoriutuivat tehtävästä hieman takellellen mutta hyvin.
"Sit takasii!"
Seuraava tehtävä oli mennä leikkaa, jotta saataisiin mahdollisimman pitkät välimatkat kun kaikkien piti mahtua samalle suoralle.
"Noniin, kun huudan voltti niin jokanen tekee vasemmalle pienen, pyöreän voltin. Harjotellaan niin kauan että kaikki saa yhtäaikasesti tehtyä, eli jatkakaa sitten uudestaan lävistäjälle!"
Neljä ratsukkoa tulivat lävistäjälle, huutelin väliin kärhelle hidastamista ja välimatkojen tiivistämistä ja kun kaikki olivat suoralla, huusin voltti. Raipen voltti oli ensimmäisenä valmis, ei se edes ollut pyöreä kun herralla oli niin paljon virtaa. Tempun voltti oli tähän tarkoitukseen täydellinen, mutta aaseilla kesti jumituksen takia kauan.
Jaoin vinkkejä voltteihin ja muutaman kerran jälkeen sekin onnistui kivasti.
"Jaaha, seuraavaksi otetaan kaviouralle yhtäaikanen suunnanvaihto", ilmoitin.
Kaikki kävelivät rauhassa länttiä ympäri ja huusin suunnanvaihdon. He päätyivät hihitellen takaisin jonoon.
"Otetaas uusiksi ja sen jälkeen menette aasipihaton päätyyn riviin sillee nätisti", sanoin ja menin sinne valmiiksi ohjaamaan ratsukoita riviin.
"Noniin, nyt lähdette menemään kasia, sisäuralla ratsastavat eli Nuppu ja Annika, kootkaa käyntiä niin muoto säilyy."
Kahdeksikon puolessa välissä vaihtui sisäuralla ratsastavat ja aasien jumitus vaikeutti ulkouraa, mutta ihan hyvin se onnistui.
"Nyt sitten alotetaan alusta, eli tulkaa tänne lyhyelle suoralle riviin. Toiseen päätyyn, siitä lävistäjälle voltti, sitten käännös ja kasi!"
Läpimeno oli sekava, mutta lopputunnin reenauksella saatiin kaikki menemään käynnillä se yhtäaikaa.
"Hienoa! Mielestäni Nuppu ja Annika tekivöt tänään kovimman työn aasien kanssa, vaikka Ellan kuviot olivat siisteimpiä! Kiitos tunnista!"
13 HM
Katrin- Admin
- Viestien lukumäärä : 88
Join date : 08.04.2014
Ikä : 37 -
Vs: Vanhoja tarinoita
kirjoittaja Katrin To 19 Maalis 2015, 17:34
Nuppu: koulutunti: http://postimg.org/image/6kjjtopo5/
Lilli : Tulin moikkaa Prookkista 27.3.
Lunta oli satanut ohut kerros tampatun tien päälle, mutta kyllä mummin isän vanha potkukelkka vielä luisti ruosteisilla jalaksilla. Jätin sen kiviaidan taakse ison koivun juurelle ja vedin portin kiinni. Täällähän se talli on, mitä olin ohikulkiessa vähän käynyt tutkimassa.
Ensimmäisessä tarhassa tarhaili kolme hevosta, mitä olinkin ihaillut usein ohi kulkiessani. Oli ruunikko ruuna, mikä oli laihtunut niiltä ajoilta, kun näin sen ensimmäisen kerran. Oli tummanrautias liinakko, joka rellesti aina - pukitteli ja juoksi tarhasta hakijaa karkuun. Ja oli tuo syötävän suloinen kulomusta varsa, joka oli kasvanut jo suurinpiirtein vuoden vanhaksi.
Jäin nojailemaan aitaa vasten.
"Wwwuf wuf!" kuului, ja mustavalkoinen, pitkäkarvainen koira juoksi vauhdilla luokseni vanhasta navetasta. Se läähätti iloisena hangessa taapertaen, hyppi minua vasten ja haisteli kaikki lampaiden ja porojen tuoksut. Se istui eteeni rapsuteltavaksi ja ylläten läppäsi tassulla minua mahaan. Nauroin koiralle ja lähdin seuraamaan sitä takaisin talliin.
Liukuovet olivat sen verran rakoollaan, että mahduin pujahtamaan hämyiseen talliin sisään. Etsin varustehuoneen ovenpielestä valokatkaisijan, ja napsautin kattolamppuihin valot. Kurkkasin rehulaan, jossa oli isohko, kiva heinäkasa. Siinä voisi kesällä kölliä. Varustehuoneessa oli jos jonkinmoista tavaraa.
Käytävän päässä oli ovi pihattoon. Ruunikko olikin tullut jo ovelle norkoilemaan.
"Noo, mitäs heppa", sanoin. Astuin ovesta sisään ja kävelin tarhaan. Siellähän kolme hevosta olivatkin, tämä ruunikko eritoten minusta paljon kiinnostunut.
"Prookkis", hymähdin, kun nuori hevonen nosti päänsä maasta minuun katsoen. "Mitä pikkuinen", kysyin, ja tamma lähti taapertamaan kohti Temppua, joka ilmeisemmin oli sen turva.
Prookkis kuitenkin uteliaana varsana tuli silitettäväksi, ja näytti se minulle pari ilopukkiakin.
"Tules pieni näyttämään mulle pihattoanne."
Reippaasti päälle metrin korkuinen varsa tuli nätisti pihattoon. Kurkkasin kaltereiden välistä käytävälle, ja jokin ruskeahiuksinen tyttö siellä oli.
"Moi", sanoin tytölle. "Olen Lillian."
Tyttö katsoi minua kaltereiden välistä. Hänen toinen silmänsä oli harmaa eikä juuri liikkunut. Tyttö käveli ovelle ja astui sisään.
"Mie oon Ella. Katrin kertoikin että olet kiinnostunut auttelrmaan Roosan kanssa", tyttö sanoi ja nyökkäsi hyväksyvästi. Olin häntä reippaasti pidempi ja hoikempikin, mutta samoja ikiä kun koulussa nähtiin aika usein, vaikkei mitään kavereita oltu. Ainakaan vielä.
Eipä minulla niitä kavereita muutenkaan hirveämmin ole, sen verran että ryhmätyöt onnistuu ja voin syödä porukassa. Ehkäpä saan ystävän kesällä, vaikka rippileiriltä.
"Lähden maastoilemaan Tempun kanssa", Ella sanoi. Hän ottaisi Prookkiksen käsihevoseksi.
"Tässä on sen harjat", hän sanoi ja nappasin innokkaan varsan kiinni.
Prookkis oli kuin minun vastakohta. Innokas, utelias ja energinen, minä taas ujo ja yksinäinen. Se kuitenkin pysyi nätisti harjan alla, kun pyörittelin kumisukaa, pöllytin pölyharjalla ja viimeistelin pikkuruisella pääharjalla. Jalat vielä pehmosella, soikealla harjalla ja lyhyet jouhet kammalla. Roosasta tuli vallan nätti.
"Kaviot vielä", muistutin itseäni ja nostelin pienet, hoikat jalat yksi kerrallaan ilmaan ja kaapaisin tottunein ottein liat pois kaviosta.
"Valmista tuli", sanoin, kun Ella palasi satulanhakureissulta. Hän varusti Tempun ja talutimme hevoset ulos pakkaseen.
"Kiitos Lilli", tyttö sanoi. Hymyilin, ja katsoin kun ratsukko kääntyi selkä minuun päin ja läksi maastoon.
Kävin tutustumassa pihattojen asukeihin. Toisessa tarhassa oli suomenheppa, millä oli iso tähti ja se oli ilmeisen hyvin reenattu heppa. Hoikka, ehkä aika nuorikin. Oli ruunikonkirjava tinker, mitä ei voinut ulkonäön perusteella muuta kuin rakastaa. Oli musta vauhtipää, joka pukitteli iloisena tarhassa. Varmaan halusi lenkille. Ja oli kuvankaunis, pitkäjouhinen kimo täysiverinen - ei arabi, ei englantilainen - vaan joku muu komea tamma, jonka maha pullotti. Se varmaan oli kantavana.
Toisessa pihatossa oli pieni ja vähän pienempi aasi. Ne tarhailivat jyhkeiden kuusien alla, mutta kiinnostuivat äkkiä minusta ja tulivat rapsuteltavaksi.
Sitten alkoikin olla aika lähteä takaisin kotiin, mummin luokse.
Lilli & Prookkis 1 HM
27.3.2014 Rawana & Hani
Herätyskelloni soi kovaan ääneen ja jouduin pakottamaan itseni ylös sängystä. Tänään olisi vapaapäiväni töistä, joten päätin lähteä talille. Sofia oli laittanut minulle jo aamupalan ja keiitänyt kahvia, jotta heräisin. Tähti tuli iloisena luokseni toivottamaan hyvää huomenta. Söin nopeasti ja kiskaisin tallivatteet päälle. Nappasin eteisestä auton aivaimet ja huikkasin tähden nimeä. Se lähti innoissaan kanssani ulos ja hyppäsi autoon kanssani.
---------------------
Parkeerasin autoni ja päästin Tähden ulos. Tultuamme tallin pihaan juoksi Luna innoissaan moikkaamaan Tähteä. Tytöt leikkipainivat siinä hetken, kunnes tähti Juoksi perääni. Saavuimme sen kanssa Hanin tarhalle ja annoin koiralleni käskyn odottaa tarhan ulkopuolella. Hain nopeasti Hanin riimun ja ajattelin kuinka hyvin sää oli minua tänään suosinut. Autinko paistoi mukavasti ja huomasi selkeästi kevään olevan tulossa. Astelin Hanin tarhaan, jossa hiukan muitainen hevonen seisoi.
Astelin Hanin luokse, mutta mitä kummaa? Hani vaan juoksi karkuun eikä millään antanut itseään kiinni. Olin jahdannut jo itseni aivan väsyksiin ja Tähtikin ihmetteli tarhan ulkopuolella.
"Hei mä tuun auttaa sua!" Kuulin Katrinin äänen.
"Joo olis ihan kiva, kun toi lurjus ei anna itseään kiinni ottaa", vastasin.
Katrinin kanssa yhdessä saimme lopulta Hanin kiinni ja vein sen talliin. Samalla annoin Tähdelle luvan tulla sisälle. Hani katsoi hiukan ihmeissään koiraa, mutta ei lopulta siitä välittänyt.
Aloin tarmokkaasti kumisualla irrottaa kuivunutta kuraa Hanin karvasta. Kevät se nyt aina oli sellaista aikaa että hevoset kvat enemmän tai vähemmän kuraisia. Aloin pölläyttelemään likaa pois pölyharjalla. Hani huiski hännällään ja tökki minua turvallaan. Ilmeisesti se tahtoi kysyä milloin niitä herkkuja saa. Rapsuttelin Hanin turpaa samalla kun toisella kädelläni harjasin sen päätä. Jalkojen harjaaminen oli haastavin tehtävä, koska nehän olivat ihan rapaiset. Puolessavälissä hommaa alkoi tuntua siltä, että jalkoja ei saa ikinä puhtaaksi. Jetken niiden kanssa taisteltuani sain ne ihan hyvään kuntoon. Puhdistin Hanilta vielä nopeasti kaviot.
Laiyoin Hanille riimun ja lähdin taluttamaan sitä pläntille. Käsin Tähden odottaa pläntin reunalla. Taluttelin Hania hetken, kunnes sidoin sen hetkeksi aitaan kiinni, jotta saisin juoksutus liinan haettua. Kiinnitin sen Hanille ja ohjasin sen isolle ympyrälle, jossa annoin sen ravata niin lujaa kun lähti. Muutama ilopukkikin sieltä tuli. Vaihdoin suuntaa ympyrällä ja annoin Hanin ravata vapaasti myös tähän suuntaan, kunnes otin hiukan pienemmälle ympyrälle ja tasaisempaa ravia. Välillä otin käyntia, mutta pääosin ohjasin Hania ravissa ja suuntaa välillä vaihtaen.
Laiyoin Hanille riimun takaisin ja vein liinan paikoilleen. Taluttessani Hania pihan poikki törmäsin Annikaan.
"Moi Rawana! Mitä kuuluu?", Annika sanoi.
"Hyvää kuuluu. Vietän vapaa päivääni tallilla Tähden kanssa", vastasin hänelle.
"Kiva nähdä sinuakin täälä ja Tähti näyttää pirteältä", Annika sanoi samalla Tähteä silittäen.
"Juu, mutta jatkan tästä matkaa. Tähti tule", sanoin.
Vein Hanin talliin, jossa kävin sen vielä pölyharjalla läpi ja tarkistin kaviot. Meillä oli Tähden kanssa ollut mukava keväinen päivä tallilla.
4HM
Lilli : Tulin moikkaa Prookkista 27.3.
Lunta oli satanut ohut kerros tampatun tien päälle, mutta kyllä mummin isän vanha potkukelkka vielä luisti ruosteisilla jalaksilla. Jätin sen kiviaidan taakse ison koivun juurelle ja vedin portin kiinni. Täällähän se talli on, mitä olin ohikulkiessa vähän käynyt tutkimassa.
Ensimmäisessä tarhassa tarhaili kolme hevosta, mitä olinkin ihaillut usein ohi kulkiessani. Oli ruunikko ruuna, mikä oli laihtunut niiltä ajoilta, kun näin sen ensimmäisen kerran. Oli tummanrautias liinakko, joka rellesti aina - pukitteli ja juoksi tarhasta hakijaa karkuun. Ja oli tuo syötävän suloinen kulomusta varsa, joka oli kasvanut jo suurinpiirtein vuoden vanhaksi.
Jäin nojailemaan aitaa vasten.
"Wwwuf wuf!" kuului, ja mustavalkoinen, pitkäkarvainen koira juoksi vauhdilla luokseni vanhasta navetasta. Se läähätti iloisena hangessa taapertaen, hyppi minua vasten ja haisteli kaikki lampaiden ja porojen tuoksut. Se istui eteeni rapsuteltavaksi ja ylläten läppäsi tassulla minua mahaan. Nauroin koiralle ja lähdin seuraamaan sitä takaisin talliin.
Liukuovet olivat sen verran rakoollaan, että mahduin pujahtamaan hämyiseen talliin sisään. Etsin varustehuoneen ovenpielestä valokatkaisijan, ja napsautin kattolamppuihin valot. Kurkkasin rehulaan, jossa oli isohko, kiva heinäkasa. Siinä voisi kesällä kölliä. Varustehuoneessa oli jos jonkinmoista tavaraa.
Käytävän päässä oli ovi pihattoon. Ruunikko olikin tullut jo ovelle norkoilemaan.
"Noo, mitäs heppa", sanoin. Astuin ovesta sisään ja kävelin tarhaan. Siellähän kolme hevosta olivatkin, tämä ruunikko eritoten minusta paljon kiinnostunut.
"Prookkis", hymähdin, kun nuori hevonen nosti päänsä maasta minuun katsoen. "Mitä pikkuinen", kysyin, ja tamma lähti taapertamaan kohti Temppua, joka ilmeisemmin oli sen turva.
Prookkis kuitenkin uteliaana varsana tuli silitettäväksi, ja näytti se minulle pari ilopukkiakin.
"Tules pieni näyttämään mulle pihattoanne."
Reippaasti päälle metrin korkuinen varsa tuli nätisti pihattoon. Kurkkasin kaltereiden välistä käytävälle, ja jokin ruskeahiuksinen tyttö siellä oli.
"Moi", sanoin tytölle. "Olen Lillian."
Tyttö katsoi minua kaltereiden välistä. Hänen toinen silmänsä oli harmaa eikä juuri liikkunut. Tyttö käveli ovelle ja astui sisään.
"Mie oon Ella. Katrin kertoikin että olet kiinnostunut auttelrmaan Roosan kanssa", tyttö sanoi ja nyökkäsi hyväksyvästi. Olin häntä reippaasti pidempi ja hoikempikin, mutta samoja ikiä kun koulussa nähtiin aika usein, vaikkei mitään kavereita oltu. Ainakaan vielä.
Eipä minulla niitä kavereita muutenkaan hirveämmin ole, sen verran että ryhmätyöt onnistuu ja voin syödä porukassa. Ehkäpä saan ystävän kesällä, vaikka rippileiriltä.
"Lähden maastoilemaan Tempun kanssa", Ella sanoi. Hän ottaisi Prookkiksen käsihevoseksi.
"Tässä on sen harjat", hän sanoi ja nappasin innokkaan varsan kiinni.
Prookkis oli kuin minun vastakohta. Innokas, utelias ja energinen, minä taas ujo ja yksinäinen. Se kuitenkin pysyi nätisti harjan alla, kun pyörittelin kumisukaa, pöllytin pölyharjalla ja viimeistelin pikkuruisella pääharjalla. Jalat vielä pehmosella, soikealla harjalla ja lyhyet jouhet kammalla. Roosasta tuli vallan nätti.
"Kaviot vielä", muistutin itseäni ja nostelin pienet, hoikat jalat yksi kerrallaan ilmaan ja kaapaisin tottunein ottein liat pois kaviosta.
"Valmista tuli", sanoin, kun Ella palasi satulanhakureissulta. Hän varusti Tempun ja talutimme hevoset ulos pakkaseen.
"Kiitos Lilli", tyttö sanoi. Hymyilin, ja katsoin kun ratsukko kääntyi selkä minuun päin ja läksi maastoon.
Kävin tutustumassa pihattojen asukeihin. Toisessa tarhassa oli suomenheppa, millä oli iso tähti ja se oli ilmeisen hyvin reenattu heppa. Hoikka, ehkä aika nuorikin. Oli ruunikonkirjava tinker, mitä ei voinut ulkonäön perusteella muuta kuin rakastaa. Oli musta vauhtipää, joka pukitteli iloisena tarhassa. Varmaan halusi lenkille. Ja oli kuvankaunis, pitkäjouhinen kimo täysiverinen - ei arabi, ei englantilainen - vaan joku muu komea tamma, jonka maha pullotti. Se varmaan oli kantavana.
Toisessa pihatossa oli pieni ja vähän pienempi aasi. Ne tarhailivat jyhkeiden kuusien alla, mutta kiinnostuivat äkkiä minusta ja tulivat rapsuteltavaksi.
Sitten alkoikin olla aika lähteä takaisin kotiin, mummin luokse.
Lilli & Prookkis 1 HM
Tallipäivä 27.3.
Ai että. Tänään pitäs käydä reenaa Hanitammaa. Pitäisi hankkia reki sille, niin pääsisi huristelemaan metsiin. Nyt pitää kuitenkin tyytyä auratuilla teillä ajelemiseen kärryillä.
"Luna, tulepas ulos", huudahdin koirallemme. Se livahti ovenraosta pihalle ja minä pian sen jälkeen.
Hani tarhaili tyytyväisenä pihaton edustalla. Tallivihkosta luin, että se oli harjattu tänään jo - Rawana käynyt piipahtamassa päivällä. Hyvä vain, ei tarvitse koko päivää viettää tamman kanssa.
Kiikutin valjaat kärryissä pihatolle ja avasin portin. Hani tuli kiltisti aidalle, odotti varmaan jo lenkkiä. Sidoin sen kiinni ja valjastin reippahasti.
Silloin Katrin tuli maastosta. Hän oli ollut Bellan kanssa siellä, ja Indi hirnahteli vähän väliä kaverilleen.
"Oliko hyvä lenkki", kysyin.
"Juu, alkuun vaan satoi lunta", nainen vastasi ja hymyili.
"Mites Indi? Lähteekö se tänäänkin mukaan?"
Katrin nyökkäsi. Oli parempi ottaa Indi mukaan eläinlääkärikeikalle, tai muuten siitä tulisi vallan vaikeeta. Kantavana oleva Bella pitäisi nääs käyttää tarkistuksessa.
"Miepä lähen Hanin kanssa ravailee", kerroin. Katrin lähtisi kohta eläinlääkäriin.
Lähdettiin siis Hanin kanssa portista kävelemään. Tehtiin semmonen kymmenen kilsan lenkki, josta ravailtiin puolet. Vähän harmitti Junior Meeting -karsintojen hylkäämiset, mutta nuori tamma saattoi hyvinkin sortua vielä pitkiin laukkoihin muiden kiitäessä.
Lumiset maisemat olivat mielettömän kauniit.
"Hop hop", hoputtelin välillä. Lenkki sujui kuiteskin hyvin, ja palatessani tallille Katrin oli jo lähtenyt Bellan ja Indin kanssa eläinlääkäriin. Lilja pitäisi vissiin liikuttaa siis.
Purkasin Hanilta varusteet ja harjasin sen, sitten harjasin Liljan ja varustin sen. Kilttejä heppoja molemmat niin ei mitään kummallisempaa tapahtunut.
Voisinkin juoksuttaa Liljaa vähän aikaa läntillä, eipä se muuta varmaan kaipaa. Pitäisi saaha sillekin vuokraaja...
Liljalta pyysin eri askellajeja, siirtymisiä niiden välillä, suunnanvaihtoja, ja annoin sen laukkailla aika paljon. Sitten muistin ruuan, kun alkoi maha kurnia, ja lähdin kävelemään Liljan kanssa johonkin mettään siitä läntiltä. Oli aika hassua tarpoa siellä, mutta tamma jäähtyi ja pystyin viemäön sen pihattoon. Itse lähdin ruuan laittoon.
Jukka 4 HM
27.3.2014 Rawana & Hani
Herätyskelloni soi kovaan ääneen ja jouduin pakottamaan itseni ylös sängystä. Tänään olisi vapaapäiväni töistä, joten päätin lähteä talille. Sofia oli laittanut minulle jo aamupalan ja keiitänyt kahvia, jotta heräisin. Tähti tuli iloisena luokseni toivottamaan hyvää huomenta. Söin nopeasti ja kiskaisin tallivatteet päälle. Nappasin eteisestä auton aivaimet ja huikkasin tähden nimeä. Se lähti innoissaan kanssani ulos ja hyppäsi autoon kanssani.
---------------------
Parkeerasin autoni ja päästin Tähden ulos. Tultuamme tallin pihaan juoksi Luna innoissaan moikkaamaan Tähteä. Tytöt leikkipainivat siinä hetken, kunnes tähti Juoksi perääni. Saavuimme sen kanssa Hanin tarhalle ja annoin koiralleni käskyn odottaa tarhan ulkopuolella. Hain nopeasti Hanin riimun ja ajattelin kuinka hyvin sää oli minua tänään suosinut. Autinko paistoi mukavasti ja huomasi selkeästi kevään olevan tulossa. Astelin Hanin tarhaan, jossa hiukan muitainen hevonen seisoi.
Astelin Hanin luokse, mutta mitä kummaa? Hani vaan juoksi karkuun eikä millään antanut itseään kiinni. Olin jahdannut jo itseni aivan väsyksiin ja Tähtikin ihmetteli tarhan ulkopuolella.
"Hei mä tuun auttaa sua!" Kuulin Katrinin äänen.
"Joo olis ihan kiva, kun toi lurjus ei anna itseään kiinni ottaa", vastasin.
Katrinin kanssa yhdessä saimme lopulta Hanin kiinni ja vein sen talliin. Samalla annoin Tähdelle luvan tulla sisälle. Hani katsoi hiukan ihmeissään koiraa, mutta ei lopulta siitä välittänyt.
Aloin tarmokkaasti kumisualla irrottaa kuivunutta kuraa Hanin karvasta. Kevät se nyt aina oli sellaista aikaa että hevoset kvat enemmän tai vähemmän kuraisia. Aloin pölläyttelemään likaa pois pölyharjalla. Hani huiski hännällään ja tökki minua turvallaan. Ilmeisesti se tahtoi kysyä milloin niitä herkkuja saa. Rapsuttelin Hanin turpaa samalla kun toisella kädelläni harjasin sen päätä. Jalkojen harjaaminen oli haastavin tehtävä, koska nehän olivat ihan rapaiset. Puolessavälissä hommaa alkoi tuntua siltä, että jalkoja ei saa ikinä puhtaaksi. Jetken niiden kanssa taisteltuani sain ne ihan hyvään kuntoon. Puhdistin Hanilta vielä nopeasti kaviot.
Laiyoin Hanille riimun ja lähdin taluttamaan sitä pläntille. Käsin Tähden odottaa pläntin reunalla. Taluttelin Hania hetken, kunnes sidoin sen hetkeksi aitaan kiinni, jotta saisin juoksutus liinan haettua. Kiinnitin sen Hanille ja ohjasin sen isolle ympyrälle, jossa annoin sen ravata niin lujaa kun lähti. Muutama ilopukkikin sieltä tuli. Vaihdoin suuntaa ympyrällä ja annoin Hanin ravata vapaasti myös tähän suuntaan, kunnes otin hiukan pienemmälle ympyrälle ja tasaisempaa ravia. Välillä otin käyntia, mutta pääosin ohjasin Hania ravissa ja suuntaa välillä vaihtaen.
Laiyoin Hanille riimun takaisin ja vein liinan paikoilleen. Taluttessani Hania pihan poikki törmäsin Annikaan.
"Moi Rawana! Mitä kuuluu?", Annika sanoi.
"Hyvää kuuluu. Vietän vapaa päivääni tallilla Tähden kanssa", vastasin hänelle.
"Kiva nähdä sinuakin täälä ja Tähti näyttää pirteältä", Annika sanoi samalla Tähteä silittäen.
"Juu, mutta jatkan tästä matkaa. Tähti tule", sanoin.
Vein Hanin talliin, jossa kävin sen vielä pölyharjalla läpi ja tarkistin kaviot. Meillä oli Tähden kanssa ollut mukava keväinen päivä tallilla.
4HM
Tallipäivä 28.3.
" Saanaaa! Tänne sinä senkin termiitti!" Kiljuin naama punaisena, kun löysin puhtaitten vaatteitteni seasta pathaan T-paitani, joka ei ollut enää kauniin sininen. Väri muistutti pikemminkin tuhrittua kolmevuotiaan taaperon maalausta.
"Mitä nyt?" Hermostuneen oloinen Saana kurkisti huoneeseeni uusin My little pony kädessään.
"Sinäkö tämän teit?" Huusin.
"Minä kyllä pesin pyykkiä. Ja e-ehkä laitoin uuden neonpinkin paitani vahingossa samaan pyykkiin kuin sinunkin paitasi", sisko änkytti.
"Mitä mä nyt laitan päälleni?" Voihkaisin ja lysähdin nojatuoliin.
"Anteeksi, en minä tarkoittanut pilata paitaasi", Saana mumisi itkuun purskahtamaisillaan.
"No, en mä ole kovin vihainen. Kai se nyt voi olla tommonen. Eikä mulla oo muuta tallipaitaa puhtaana", huokaisin ja vedin paidan päälleni.
"Hei Nuppu!" Katrin tervehti yhtä iloisesti kuin jok'ikinen päivä.
"Moi", hymyilin.
"Ajattelitko ratsastaa Kekrillä?" Katrin kysyi, ka minä aloin lakaista tallin käytävää.
"Juu, luulisin. Ainakin harjailen ja ehkä opetan sille temppuja", vastasin iloisesti. Kekri töppäsi pihaton nurkassa, kun kutsuin sitä portilta.
"Tule nyt sine senkin yli söpö karvakorva!" Nauroin, ja loppujenlopuksi jouduin hakemaan aasin nurkasta.
Harjasin Kekrin pikavauhtiin ja otin taskuuni porkkanoita.
"Nyt mennään", sanoin ja talutin aasin läntille.
Aloitin kävelyttämällä Kekriä hetken. Talutin Kekriä vierelläni.
"Mitä sanoisit, jos kokeiltaisiin yhtä luottamus juttua?" Kysyin siltä.
Kekri nyökytti päätään.
"Selvä se. Kokeillaanpas", hymyilin ja annoin Kekrille melkein koko narun. Lähdin kävelemään läntin metsän puoleista reunaa.
Kekri seurasi korvat pystyssä.
"Hyvä!" Mutisin ja jatkoin pysähdyin. Palkitsin Kekrin porkkanan palalla ja taputuksilla.
"Harjoitellaanko jotain haastavampaa?" Kysyin. Tällä kertaa vastausta ei tullut, joten tulkitsin hiljaisuuden myöntäväksi vastaukseksi.
Nostin Kekrin kavion ja pidin sitä ylhäällä tavallista kauemmin. Laskin sen maahan ja palkitsin porkkanalla. Seuraavaksi nostin sen jalan, mutta vedin sitä tavallista taaemmaksi, että Kekrin piti laskea päätään alemmas. Palkinto oli Kekrille mieluinen. Jatkoin harjoitusta kauan.
Läntin reunalle oli kokoontunut muutama katsoja. Jukka, Katrin ja Ella.
"Esitäpä meille joitakin temppuja. Olen nähnyt sinun opettavan Kekrille joitakin temppuja", Jukka naurahti. "Hämmästyt vielä!" Hihitin ja laskin Kekrin vapaaksi. Käänsin sille selkäni ja lähdin kävelemään. Kekri seurasi yhtä kuuliaisesti, kuin harjoitellessakin.
Sitten sanoin:
"Kuovi!"
Ja Kekri kuopi.
"Kokeillaanko sitten vaikka pohkeenväistöä?"
Siirryin Kekrin vierelle ja laitoin käteni sen selälle. Etenimme yhdessä pohkeenväistöä.
Esitimme vielä ravin ja voltteja.
"Ja kumarra!"
Kekri laski vasemman etujalkansa polven varaan ja se laski päänsä melkein maahan.
"Hyvä, hyvä! " Jukka huusi.
"Kiitos. Nyt me menemme Kekrin kanssa pihattoon", nauroin ja läjdin viemään Kekriä lepäämään.
Suin aasin nopeasti ja vei sen pihattoon.
Nuppu ja Kekri 9Hm
Katrin- Admin
- Viestien lukumäärä : 88
Join date : 08.04.2014
Ikä : 37 -
Vs: Vanhoja tarinoita
kirjoittaja Katrin To 19 Maalis 2015, 17:36
31.3.2014 Rawana & Hani
Ajelin autolla kohti sumulahtea Tähen kanssa, koskaPau, Katrin ja minä olimme sopineet, että lähdemme maastoon hevosten kanssa kävelemään. Ajattelin ottaa Tähden mukaan Lunan seuraksi, koska koirat kuitenkin lähtisivät maastoon mukaaan. Saavuin parkkipaikalle ja päästin Tähden ulos.
Katrin oli pihalla ja astelin hänen luokseen.
"Moi rawana, mä otan Bellan ja Pau päätti ottaa Kekrin", Katrin sanoi.
"Okei. Lähden laittamaan Hania valmiiksi niin nähdään vaikka tässä pihalla", vastasin. Huomasin, että Pau oli innoissan ottamassa Kekriä sisälle ja tyttö hymyili minulle leveästi. Lähdin itse Hanin tarhalle ja otin pihatosta sen riimun. Tänään Hani antoi minun ottaa itsensä nätisti kiinni. Rapsuttelin Hanin päätä ja annoin taskusta palkinnoksi muutaman herkun. Talutin Hanin pihattoon ja rupesin harjaaman sitä.
"Rawana tuu jo!", kuului Paun ääni.
Olin niin ajatuksissani harjaamassa Hania, että ihan säpsähdin Paun äänen kuullessani.
"Joo tuun ihan kohta", huikkasin takaisin ja lähdin taluttamaan Hania ulos. Komensin Tähden seuraamaan. Olimme sopineet, että Luna ja Tähti lähtevät mukaan.
"Kato Bellan isoa mahaa", Pau sanoi innoissaan.
"Sielä on pikkunen", vastasin hymyillen.
Katrinkin näytti hiukan huvittuneelta, kun Pau oli tulevasta varsasta niin tohkeissaan. Lähdimme tallin pihasta maastoa kohti. Sää oli putainen ja aurinkoinen. Jostain kantautui vaimeaa linnun laulua. Olimme kaikki aivan hiljaa.
"Apua", kuulin Paun huutavan ja hiomasin kuinka Kekri kirmasi ohitseni. Aasi oli päässyt Paulta karkuun.
"Katrin, mitäs nyt tehdään?" Kysäisin.
"Jos pidän Hania niin autatko Pauta ottamaan Kekrin kiinni?, Katrin kysyi.
"Joo tossa. Tule Pau", sanoin.
Lähdinme Paun kanssa metsästelemään Kekriä, joka ivallisesti säntäili karkuun. Jahtasimme sitä hyvinkin pitkään, kunnes saimme sen umpikujaan ja nappasin nopeasti sen riimusta kiinni.
"No niin ole hyvä Pau", sanoin.
"Kiitos, se oli vahinko", pau sopersi.
"Uskon sen, mutta palataan Katrinin luokse nyt", vastasin.
Katrin vain hymyili meille, kun palasimme takaisin. Jatkoimme matkaa, joka sujui nyt rauhallisissa merkeissä. Luna ja Tähti eivät olleet sen kummemmin välittäneet Kekrin karkumatkasta. Pau alkoi selittämään kovaan ääneen, miten hänen tuntinsa ovat menneet. Me katrinin kanssa kuuntelimme hiljaa. Tunnistin tien jolle saavuimme. Enää ei olisi pitkä matka.
Saavuimme tallin pihaan, josta kukin meistä poistui laittamaan hevosiaan pois. Harjailin Hania vielä pölyharjalla ja puhdistin kaviot. Sen tehtyäni päästi. Hanin ulos ja lähdin Tähden kanssa kotiin.
5HM
Katrin : Raipelaisen läpiväsytys :O 31.3.2014
Näppäilin puhelimeen tytön numeron ja annoin sen tuutata.
"Moi täällä Olga", kuului vastaus.
"Moikka Olga, täällä Katrin. Mulla on nyt vähän huononpaa asiaa sun kannalta. Bella saa varsan, ja mun hevosten pihatossa on jo yksi hevonen liikaa. Joudun siirtämään kaksi heppaa tallin pihattoon", kerroin. Oli kiusallista soittaa tällainen puhelu, mutta päivien mietinnän jälkeen en voinut muutakaan.
"Ella on käynyt todella tunnollisesti tallilla ja tutustunut moniin ihmisiin, ja kuuluu selkeästikin vakioporukkaamme. Sinä taas olet käynyt sillon tällöin niin, että joku pääsisi hän tutustumaan ja muuten vähänniiku huomaamatta... Vaikka Raipe on hieno poika, se ei enää mahdu talliin. Olen pahoillani."
Tuli hetken hiljaisuus. Olga sdlvästikin mietti asiaa.
"Odota hetki", hän sanoi ja lähti varmaan kysymään vanhemmiltaan jotain.
"Iskä sano et kyl me varmaa löydetää sille uus tallipaikka, vaikka sinne onkin matkaa.. Tosi harmi, Sumis on niin nätti paikka!" Olga kehaisi. Hänen äänensä oli haikea, mutta ainakin puhelimessa tyttö oli rauhallinen.
"Millonka Raipe tulisi hakea?" hän kysäisi jatkoksi.
"Viikon sisällä, ehkä. Koska Bella varsoo jo ens viikon viikonlopun tienoilla", kerroin.
"Okei... Mä en pääse tänää tallille, voisiks sä nyt kokeilla Raipea?"
"Voin", vastasin. "Mut kiitos sulle tästä lyhyeksi jääneestä ajasta. Heihei."
"Joo, heippa.."
Ääh... Olen luonteeltani niin lempeä ja auttavainen ihminen, että tällainen tuntuu ihan rikokselta..
"Noo?" Jukka kysyi kun tulin juomaan teetä hänen kanssaan.
"Hmm", hymähdin vain. "Asia tuli hoidettua, eikä se Olgakaan niin pahoissaan ollut."
Päätettiin siinä teetä juodessa, että minä lähden ratsastamaan sen Raipen. Jukka lupasi ajaa Hanilla pienen lenkin ja ratsastaa Indillä kanssani maastossa, jos minä otan Bellan. Pitää Liljan liikutusta vähän katsoa sitten vielä.
Raipe tarhaili iloisena tallin vieressä.
"Kuules, Colourful Rainbow. Tänään kipuan pitkästä aikaa selkääsi", sanoin ruunalle. Viimeeksi se taisi olla ori, kun sillä ratsastin..
Siirryin tarhan aidalta talliin ja nakkasin oranssin riimun ja narun mukaani. Menin pihaton läpi tarhaan. Mutta tiedättehän jo valmiiksi mitä kävi... Rainbow vaan seisoi tarhan takanurkassa, ihan semmosella ilmeellä ettei varmana anna kiinni. Temppu ja Prookkis kuitenkin tulivat luokseni, ja ajattelin kokeilla syöttää niille porkkanoita. Rouske ilmeisesti kuului, ja Raipe käveli katsomaan. Sen pitkään, hulmuavaan harjaan oli tosi helppo tarttua, ja sujautin äkkiä riimun päähän.
Rainbow seurasi minua nätisti pihattoon ja sidoin sen kiinni. Otin harjapakin käytävältä, mihin sen jätin. Pihatto oli kuiten sen verran sottanen, että alkoi ärsyttää. Lähdin hakemaan talikkoa, millä kääntää kikkareet paksun olkipatjan alle.
Palasin pihatolle. Raipe oli kavioillaan kaatanut koko harjapakin... Yksi harja sillä oli suussa. Voi ei..
"Sinä senkin pikkuvintiö...", puhisin ja aloin kääntelee olkia. Sitten laitoin talikon käytävälle ja kasasin harjat.
Raipen harjaaminen sujui ihan hyvin, mutta jouhien selvittely on jotain niiiin ärsyttävää. Se huiskii kokoajan häntää ja ravistaa kaulaa, ja jouhet on hirveessä takussa ja niin järkyn pitkät ja tuuheet... Ääh. Sain ne kuitenkin siedettävään kuntoon, ja aloin letittämään harjaa yhdelle letille, jotta se pysyisi siistinä. Otsaharjan ja hännän jätin vapaasti hulmuamaan.
Tähän kului aikaa jo ihan liikaa. Hain varusteet ja heitin ne vain nopeasti päälle että päästäisiin liikkeelle. Laitoin kypärän päähän, mutta en turvaliiviä - muuten Raipe viskoisi minua koko ajan selästään. Se jotenkin tietää, että turvaliivillä varustettu ratsataja ei hajoa.
"Noniin, mennään poika", sanoin. Pian hypääsinkin läntillä selkään ja alotettiin alkukäynnit.
Raipe leikki tänään säikkyvää pupujussia, joka lähtee alta. Aina, kun tapahtui jotain pientä - tuuli humisi puuskana tai oksa rasahti - ruuna loikkasi sivulle ja alkoi painella. Vedin sen kerta toisensa jälkeen pienelle voltille ja tein paljon pysähdyksiä käynnissä.
Pitkän työskentelyn jälkeen Raipe oli hikinen mutta kuulolla. Se tallusti lumessa läntillä kuolaimiaan purren ja häntäänsä pyörittäen. Oikeastikin tuntumalla. Kehuin poikaa, ja annoin sen vähän aikaa huilata vain kenttää kiertämällä.
"Noniin, sitten alotetaan työt!" sanoin ja pyysin ravia. Menimme lisättyä ja koottua ravia ja laukkaa, tein kiemurauria, vastalaukkaa ja pohkeenväistöä. Kävin kaiken läpi, mitä tiesin Raipen osaavan, eikä se juurikaan jaksanut temppuilla. Välillä nyt oikoi kulmissa, mutta selässä pitää olla jääräpäinen!
Tunnin jälkeen, tai oikeastaan useammankin tunnin, ruuna oli ihan nuutunut ja väsynyt. Hyvä vaan, pitää vaan muistaa kuivata huolella ja venyttää sitä. Tai semmosta. Ohjasin Raipen metsäpolulle, missä se käveli rauhallisena. Tallipihassa laskeuduin satulasta.
"Aijai kun on jalat ihan jumissa", valittelin. "Taidan minäkin tarvita Jukan kämmentä!"
Riisuin hevosen käytävällä ja kuivasin sen huolella. Ihan kevyt loimi selkään vähäksi aikaa ja sangollinen vettä turvan eteen - kyllä kelpasi! Aloin nostelemaan jalkoja ja venyttämään niitä sen vähän mitä osasin. Hieronta oli paremmin hallussa, ja hieroin poikaa aika kauankin, ettei se huomenna ole ihan jumissa.
Lopuksi se pääsi omaan pihattoon. Taputin sitä lautaselle ja sanoin:
"Nyt sinut on läpiratsastettu ja uuvutettu! Taisi olla viimenen kerta kun itseni selästäs löydän, jouhiherra."
Lähdin jakamaan hevosille ruokia.
Katrin : Runotytön laulu - 2.4.
Bella on kaunis tammaneito,
Harja sillä on vallaton.
Bella on nuori ja arvaamaton,
osittain vielä kouluttamaton.
Olin siis kotona syömässä,
pian Lunan kaa tallille menemässä.
Koira oli jälleen mukana,
tallilla se on seuralainen mukava.
Luna hetkeks jäi pihalle leikkimään,
itse menin talliin lämpimään.
Tallin perälle kävelin,
riimunnarun naulakosta otin.
Takapihaton tarhaan kävelin,
Bella luokseni ravasi.
Ei se ennen sieltä tullut,
ei taitoa ollut vielä opetellut.
Bella kuitenkin minut tunnisti,
vain päätään minuun kyhnytti.
Riimun antoi päähän laittaa,
ja karsinaansa taluttaa.
Bellan kiinni sidoin,
harjapakin hain.
Aloitin pölyharjalla,
harjasin kädellä vakaalla.
Kumisualla talvikarvat lähtee,
kun tarpeeksi pyörittelee.
Piikkisualla irtokarvat tippuu,
nätisti patjalle hiipuu.
Onneksi karvanlähdön jälkeen
karsinat kokee muutoksen,
kun patjat vaihdetaan
kaikkien voimilla.
Pehmeä harja silottaa,
pyyhe silmät kiillottaa.
Jouhet kammalla selvin,
sieraimet liinalla putasin.
Kavioita koukulla kaivelin,
pohjat vielä harjasin.
Pian oli puhdas ratsu,
Bella hieman hupsu.
Satulan selkähän nostin,
suitset päähän pistin.
Turvaliivi oli tarpeen,
ettei satu jos tippuu hankeen.
Koulua ajattelin mennä,
alkukäynneille metsään.
Oli kentän ja aasipihaton takana
kävelymaastovalikoima mukava.
Siellä kahdestaan talsittiin,
vaikka Bellan selässä istuinkin.
Lopussa hieman ravattiin,
kunnes kentälle siirryttiin.
Verryttely aloitettiin lävistäjällä,
kokorataleikalla ja kaarroksilla.
Voltteja ja ympyröitä,
kiemurauroja, kahdeksikkoja.
Ravilla ja laukalla ratsastettiin,
kiemuraura laukanvaihdoitta mentiin.
Tempovaihtoja harjoiteltiin,
kaikkea kivaa tehtiin.
Vaikka Bella ei osannutkaan kaikkea,
esimerkiksi pohkeenväistö oli vaikea,
meni meillä hyvin tää hetki,
ei tää oo meidän vika retki.
Muistelin aikaa mielenkiintosta
Kun lännenratsastus oli tammalla kokeilussa.
Eihän se sille oikein sopinut
Kun klassisen oli jo oppinut.
Kun kerran kauan sitten Bellalla hyppäsin,
ei se asiasta oikein tykännyt,
niin oisko voinu se länkästä tykätä
rennosta menosta pitää.
Kouluratsastukseen ja lännentyyliin
vai vain lajeihin klassisiin.
Sitä silloin mietittiin,
pohdittiin ja punnittiin.
Näissä muisteloissa totesin
on Bella balleriina
mut sit meni jutut sekaisin
ja paikoilleen se jymähti.
Bella oli hämmentynyt
oli avunantoni häiriintynyt,
laukkaa pyysin mut pidätin
Bella teki pienen pukin.
Bellaa silti rakastan,
se on aina totta.
Selkään aina nousin
ja metsään ratsastin.
Bella oli isomahainen
Jo toistamiseen
Koko loppupäivän muistelin
Päivää kun aattelin:
"Huomenna jo aamusta
saapuisi toisesta tallista
angloarabi täysiverinen
jotta Bella saa varsan pikkuisen."
Bellalle muistoni kerroin,
se päänsä hartiallein laski.
Tiesin, se uskals muhun luottaa,
on aika sen viimeinkin.
Hymyilin ja nauroin,
hyräilin ja lauloin.
Bellan satulan putasin
ja suitset kiillotin.
En Bellan luota voinut poissa pysyä,
kukaan ei edes viittinyt kysyä,
että milloin mökkiini lähden,
tein sen kun näin taivaal tähden.
Sängyssäin illalla haaveilin,
varsakesästä uneksin.
Bellan kuva mielessäin
väsyneenä nukahdin."
15 HM
Pohjautuu runoon jonka kirjoitin 29.3.2013.
Ajelin autolla kohti sumulahtea Tähen kanssa, koskaPau, Katrin ja minä olimme sopineet, että lähdemme maastoon hevosten kanssa kävelemään. Ajattelin ottaa Tähden mukaan Lunan seuraksi, koska koirat kuitenkin lähtisivät maastoon mukaaan. Saavuin parkkipaikalle ja päästin Tähden ulos.
Katrin oli pihalla ja astelin hänen luokseen.
"Moi rawana, mä otan Bellan ja Pau päätti ottaa Kekrin", Katrin sanoi.
"Okei. Lähden laittamaan Hania valmiiksi niin nähdään vaikka tässä pihalla", vastasin. Huomasin, että Pau oli innoissan ottamassa Kekriä sisälle ja tyttö hymyili minulle leveästi. Lähdin itse Hanin tarhalle ja otin pihatosta sen riimun. Tänään Hani antoi minun ottaa itsensä nätisti kiinni. Rapsuttelin Hanin päätä ja annoin taskusta palkinnoksi muutaman herkun. Talutin Hanin pihattoon ja rupesin harjaaman sitä.
"Rawana tuu jo!", kuului Paun ääni.
Olin niin ajatuksissani harjaamassa Hania, että ihan säpsähdin Paun äänen kuullessani.
"Joo tuun ihan kohta", huikkasin takaisin ja lähdin taluttamaan Hania ulos. Komensin Tähden seuraamaan. Olimme sopineet, että Luna ja Tähti lähtevät mukaan.
"Kato Bellan isoa mahaa", Pau sanoi innoissaan.
"Sielä on pikkunen", vastasin hymyillen.
Katrinkin näytti hiukan huvittuneelta, kun Pau oli tulevasta varsasta niin tohkeissaan. Lähdimme tallin pihasta maastoa kohti. Sää oli putainen ja aurinkoinen. Jostain kantautui vaimeaa linnun laulua. Olimme kaikki aivan hiljaa.
"Apua", kuulin Paun huutavan ja hiomasin kuinka Kekri kirmasi ohitseni. Aasi oli päässyt Paulta karkuun.
"Katrin, mitäs nyt tehdään?" Kysäisin.
"Jos pidän Hania niin autatko Pauta ottamaan Kekrin kiinni?, Katrin kysyi.
"Joo tossa. Tule Pau", sanoin.
Lähdinme Paun kanssa metsästelemään Kekriä, joka ivallisesti säntäili karkuun. Jahtasimme sitä hyvinkin pitkään, kunnes saimme sen umpikujaan ja nappasin nopeasti sen riimusta kiinni.
"No niin ole hyvä Pau", sanoin.
"Kiitos, se oli vahinko", pau sopersi.
"Uskon sen, mutta palataan Katrinin luokse nyt", vastasin.
Katrin vain hymyili meille, kun palasimme takaisin. Jatkoimme matkaa, joka sujui nyt rauhallisissa merkeissä. Luna ja Tähti eivät olleet sen kummemmin välittäneet Kekrin karkumatkasta. Pau alkoi selittämään kovaan ääneen, miten hänen tuntinsa ovat menneet. Me katrinin kanssa kuuntelimme hiljaa. Tunnistin tien jolle saavuimme. Enää ei olisi pitkä matka.
Saavuimme tallin pihaan, josta kukin meistä poistui laittamaan hevosiaan pois. Harjailin Hania vielä pölyharjalla ja puhdistin kaviot. Sen tehtyäni päästi. Hanin ulos ja lähdin Tähden kanssa kotiin.
5HM
Katrin : Raipelaisen läpiväsytys :O 31.3.2014
Näppäilin puhelimeen tytön numeron ja annoin sen tuutata.
"Moi täällä Olga", kuului vastaus.
"Moikka Olga, täällä Katrin. Mulla on nyt vähän huononpaa asiaa sun kannalta. Bella saa varsan, ja mun hevosten pihatossa on jo yksi hevonen liikaa. Joudun siirtämään kaksi heppaa tallin pihattoon", kerroin. Oli kiusallista soittaa tällainen puhelu, mutta päivien mietinnän jälkeen en voinut muutakaan.
"Ella on käynyt todella tunnollisesti tallilla ja tutustunut moniin ihmisiin, ja kuuluu selkeästikin vakioporukkaamme. Sinä taas olet käynyt sillon tällöin niin, että joku pääsisi hän tutustumaan ja muuten vähänniiku huomaamatta... Vaikka Raipe on hieno poika, se ei enää mahdu talliin. Olen pahoillani."
Tuli hetken hiljaisuus. Olga sdlvästikin mietti asiaa.
"Odota hetki", hän sanoi ja lähti varmaan kysymään vanhemmiltaan jotain.
"Iskä sano et kyl me varmaa löydetää sille uus tallipaikka, vaikka sinne onkin matkaa.. Tosi harmi, Sumis on niin nätti paikka!" Olga kehaisi. Hänen äänensä oli haikea, mutta ainakin puhelimessa tyttö oli rauhallinen.
"Millonka Raipe tulisi hakea?" hän kysäisi jatkoksi.
"Viikon sisällä, ehkä. Koska Bella varsoo jo ens viikon viikonlopun tienoilla", kerroin.
"Okei... Mä en pääse tänää tallille, voisiks sä nyt kokeilla Raipea?"
"Voin", vastasin. "Mut kiitos sulle tästä lyhyeksi jääneestä ajasta. Heihei."
"Joo, heippa.."
Ääh... Olen luonteeltani niin lempeä ja auttavainen ihminen, että tällainen tuntuu ihan rikokselta..
"Noo?" Jukka kysyi kun tulin juomaan teetä hänen kanssaan.
"Hmm", hymähdin vain. "Asia tuli hoidettua, eikä se Olgakaan niin pahoissaan ollut."
Päätettiin siinä teetä juodessa, että minä lähden ratsastamaan sen Raipen. Jukka lupasi ajaa Hanilla pienen lenkin ja ratsastaa Indillä kanssani maastossa, jos minä otan Bellan. Pitää Liljan liikutusta vähän katsoa sitten vielä.
Raipe tarhaili iloisena tallin vieressä.
"Kuules, Colourful Rainbow. Tänään kipuan pitkästä aikaa selkääsi", sanoin ruunalle. Viimeeksi se taisi olla ori, kun sillä ratsastin..
Siirryin tarhan aidalta talliin ja nakkasin oranssin riimun ja narun mukaani. Menin pihaton läpi tarhaan. Mutta tiedättehän jo valmiiksi mitä kävi... Rainbow vaan seisoi tarhan takanurkassa, ihan semmosella ilmeellä ettei varmana anna kiinni. Temppu ja Prookkis kuitenkin tulivat luokseni, ja ajattelin kokeilla syöttää niille porkkanoita. Rouske ilmeisesti kuului, ja Raipe käveli katsomaan. Sen pitkään, hulmuavaan harjaan oli tosi helppo tarttua, ja sujautin äkkiä riimun päähän.
Rainbow seurasi minua nätisti pihattoon ja sidoin sen kiinni. Otin harjapakin käytävältä, mihin sen jätin. Pihatto oli kuiten sen verran sottanen, että alkoi ärsyttää. Lähdin hakemaan talikkoa, millä kääntää kikkareet paksun olkipatjan alle.
Palasin pihatolle. Raipe oli kavioillaan kaatanut koko harjapakin... Yksi harja sillä oli suussa. Voi ei..
"Sinä senkin pikkuvintiö...", puhisin ja aloin kääntelee olkia. Sitten laitoin talikon käytävälle ja kasasin harjat.
Raipen harjaaminen sujui ihan hyvin, mutta jouhien selvittely on jotain niiiin ärsyttävää. Se huiskii kokoajan häntää ja ravistaa kaulaa, ja jouhet on hirveessä takussa ja niin järkyn pitkät ja tuuheet... Ääh. Sain ne kuitenkin siedettävään kuntoon, ja aloin letittämään harjaa yhdelle letille, jotta se pysyisi siistinä. Otsaharjan ja hännän jätin vapaasti hulmuamaan.
Tähän kului aikaa jo ihan liikaa. Hain varusteet ja heitin ne vain nopeasti päälle että päästäisiin liikkeelle. Laitoin kypärän päähän, mutta en turvaliiviä - muuten Raipe viskoisi minua koko ajan selästään. Se jotenkin tietää, että turvaliivillä varustettu ratsataja ei hajoa.
"Noniin, mennään poika", sanoin. Pian hypääsinkin läntillä selkään ja alotettiin alkukäynnit.
Raipe leikki tänään säikkyvää pupujussia, joka lähtee alta. Aina, kun tapahtui jotain pientä - tuuli humisi puuskana tai oksa rasahti - ruuna loikkasi sivulle ja alkoi painella. Vedin sen kerta toisensa jälkeen pienelle voltille ja tein paljon pysähdyksiä käynnissä.
Pitkän työskentelyn jälkeen Raipe oli hikinen mutta kuulolla. Se tallusti lumessa läntillä kuolaimiaan purren ja häntäänsä pyörittäen. Oikeastikin tuntumalla. Kehuin poikaa, ja annoin sen vähän aikaa huilata vain kenttää kiertämällä.
"Noniin, sitten alotetaan työt!" sanoin ja pyysin ravia. Menimme lisättyä ja koottua ravia ja laukkaa, tein kiemurauria, vastalaukkaa ja pohkeenväistöä. Kävin kaiken läpi, mitä tiesin Raipen osaavan, eikä se juurikaan jaksanut temppuilla. Välillä nyt oikoi kulmissa, mutta selässä pitää olla jääräpäinen!
Tunnin jälkeen, tai oikeastaan useammankin tunnin, ruuna oli ihan nuutunut ja väsynyt. Hyvä vaan, pitää vaan muistaa kuivata huolella ja venyttää sitä. Tai semmosta. Ohjasin Raipen metsäpolulle, missä se käveli rauhallisena. Tallipihassa laskeuduin satulasta.
"Aijai kun on jalat ihan jumissa", valittelin. "Taidan minäkin tarvita Jukan kämmentä!"
Riisuin hevosen käytävällä ja kuivasin sen huolella. Ihan kevyt loimi selkään vähäksi aikaa ja sangollinen vettä turvan eteen - kyllä kelpasi! Aloin nostelemaan jalkoja ja venyttämään niitä sen vähän mitä osasin. Hieronta oli paremmin hallussa, ja hieroin poikaa aika kauankin, ettei se huomenna ole ihan jumissa.
Lopuksi se pääsi omaan pihattoon. Taputin sitä lautaselle ja sanoin:
"Nyt sinut on läpiratsastettu ja uuvutettu! Taisi olla viimenen kerta kun itseni selästäs löydän, jouhiherra."
Lähdin jakamaan hevosille ruokia.
Nimi : Rawana
Kuva : http://postimg.org/image/i102md163/
Otsikko : 1.4.2014
Tarina : Jukka ja Hani
Katrin : Runotytön laulu - 2.4.
Bella on kaunis tammaneito,
Harja sillä on vallaton.
Bella on nuori ja arvaamaton,
osittain vielä kouluttamaton.
Olin siis kotona syömässä,
pian Lunan kaa tallille menemässä.
Koira oli jälleen mukana,
tallilla se on seuralainen mukava.
Luna hetkeks jäi pihalle leikkimään,
itse menin talliin lämpimään.
Tallin perälle kävelin,
riimunnarun naulakosta otin.
Takapihaton tarhaan kävelin,
Bella luokseni ravasi.
Ei se ennen sieltä tullut,
ei taitoa ollut vielä opetellut.
Bella kuitenkin minut tunnisti,
vain päätään minuun kyhnytti.
Riimun antoi päähän laittaa,
ja karsinaansa taluttaa.
Bellan kiinni sidoin,
harjapakin hain.
Aloitin pölyharjalla,
harjasin kädellä vakaalla.
Kumisualla talvikarvat lähtee,
kun tarpeeksi pyörittelee.
Piikkisualla irtokarvat tippuu,
nätisti patjalle hiipuu.
Onneksi karvanlähdön jälkeen
karsinat kokee muutoksen,
kun patjat vaihdetaan
kaikkien voimilla.
Pehmeä harja silottaa,
pyyhe silmät kiillottaa.
Jouhet kammalla selvin,
sieraimet liinalla putasin.
Kavioita koukulla kaivelin,
pohjat vielä harjasin.
Pian oli puhdas ratsu,
Bella hieman hupsu.
Satulan selkähän nostin,
suitset päähän pistin.
Turvaliivi oli tarpeen,
ettei satu jos tippuu hankeen.
Koulua ajattelin mennä,
alkukäynneille metsään.
Oli kentän ja aasipihaton takana
kävelymaastovalikoima mukava.
Siellä kahdestaan talsittiin,
vaikka Bellan selässä istuinkin.
Lopussa hieman ravattiin,
kunnes kentälle siirryttiin.
Verryttely aloitettiin lävistäjällä,
kokorataleikalla ja kaarroksilla.
Voltteja ja ympyröitä,
kiemurauroja, kahdeksikkoja.
Ravilla ja laukalla ratsastettiin,
kiemuraura laukanvaihdoitta mentiin.
Tempovaihtoja harjoiteltiin,
kaikkea kivaa tehtiin.
Vaikka Bella ei osannutkaan kaikkea,
esimerkiksi pohkeenväistö oli vaikea,
meni meillä hyvin tää hetki,
ei tää oo meidän vika retki.
Muistelin aikaa mielenkiintosta
Kun lännenratsastus oli tammalla kokeilussa.
Eihän se sille oikein sopinut
Kun klassisen oli jo oppinut.
Kun kerran kauan sitten Bellalla hyppäsin,
ei se asiasta oikein tykännyt,
niin oisko voinu se länkästä tykätä
rennosta menosta pitää.
Kouluratsastukseen ja lännentyyliin
vai vain lajeihin klassisiin.
Sitä silloin mietittiin,
pohdittiin ja punnittiin.
Näissä muisteloissa totesin
on Bella balleriina
mut sit meni jutut sekaisin
ja paikoilleen se jymähti.
Bella oli hämmentynyt
oli avunantoni häiriintynyt,
laukkaa pyysin mut pidätin
Bella teki pienen pukin.
Bellaa silti rakastan,
se on aina totta.
Selkään aina nousin
ja metsään ratsastin.
Bella oli isomahainen
Jo toistamiseen
Koko loppupäivän muistelin
Päivää kun aattelin:
"Huomenna jo aamusta
saapuisi toisesta tallista
angloarabi täysiverinen
jotta Bella saa varsan pikkuisen."
Bellalle muistoni kerroin,
se päänsä hartiallein laski.
Tiesin, se uskals muhun luottaa,
on aika sen viimeinkin.
Hymyilin ja nauroin,
hyräilin ja lauloin.
Bellan satulan putasin
ja suitset kiillotin.
En Bellan luota voinut poissa pysyä,
kukaan ei edes viittinyt kysyä,
että milloin mökkiini lähden,
tein sen kun näin taivaal tähden.
Sängyssäin illalla haaveilin,
varsakesästä uneksin.
Bellan kuva mielessäin
väsyneenä nukahdin."
15 HM
Pohjautuu runoon jonka kirjoitin 29.3.2013.
Katrin- Admin
- Viestien lukumäärä : 88
Join date : 08.04.2014
Ikä : 37 -
Vs: Vanhoja tarinoita
kirjoittaja Katrin To 19 Maalis 2015, 17:38
Nuppu : Aprillia Kekrin tapaan 1.4.
"Kekri?" Pihatossa ei näkynyt suosikkiani. "Missä sä olet?"
Kekriä ei näkynyt edes sen lempipaikalla, pihaton nurkassa puun alla. Kävelin riimunvarren kanssa aasikultaa etsien.
"Kekri?" Puiden takana rasahteli. Katsoin aidalle.
"KATRIN! JUKKA!" kiljuin. Kekri roikkui vatsastaan aidan ylimmän laudan päällä. Takajalat olivat kiven päällä. Mirkku katseli kaveriaan korvat heiluen. Aivan kuin se olisi nauranut.
Katrin ja Jukka juoksivat jäätävää vauhtia pihattoon. Heidän mukanaan oli myös kalpea Annika.
"Ei kai Mirkulle ole käynyt mitään?" Tyttö kysyi peloissaan.
"Ei Mirkulle. Mutta katsokaahan Kekriä!" Huudahdin.
"Kekri?" Jukka purskähti. "Onko nyt kivaa?" Hän taputti aasin perää, mutta se vain heilautti korvaansa miehelle.
"Annika, taluta Mirkku sisälle. Pidä sille seuraa sen aikaa, kun me irrotetaan tämä lurjus", Katrin komensi, ja pian Jukka jo haki sahaa.
"Pitäskö meiän sahata tuo ylin lauta ja sitte Nuppu voisi ottaa Kekrin tuolta toiselta puolelta vastaan", Jukka ehdotti.
"Kuulostaa hyvältä. Nuppu, menehän tuolle puolelle ja ole valmiina ottamaan Kekrin päästä kiinni", Katrin nyökkäsi.
"Okei", totesin ja livahdin aidan välistä Kekrin pään viereen.
Jukka alkoi sahata lautaa, ja Kekri vain heilutteli korviaan ja irvisteli hyväntuulisena.
"Hassu", mutisin aasin korvaan.
Lauta kalahti maahan ja samoin Kekrin kaviot.
"Maassa on!" Hymyilin.
"Sitten lauta takasin. Katrin, autapas minua", Jukka sanoi.
"Nuppu, viehän Kekri liikkumaan. Voitte mennä vaikka maastoon Annikan ja Mirkun kanssa", Katrin ehdotti.
"Okei", vastasin ja talutin Kekrin sisälle harjattavaksi.
"Annika?" Huhuilin.
"Niin?" Annika vastasi Mirkun takaa.
"Haluatko lähteä meiän kanssa maastoon?" Kysyin.
"Joo! Se olis kivaa. Mennäänkö heti?" Annika innostui.
"Juu, ehkä Katrin ja Jukka kerkee korjata aasien pihaton aidan silläaikaa", totesin, ja aloin harjata Kekriä.
Hetke kuluttua me jo kävelimmekin pois Sumulahden tallin pihalta.
Vaan emmepä poistunutkaan. Kumpikin aasi jumittui portille. Aivan kuin ne olisivat jo ennakkoon sopineet tekevänsä niin. No, onneksi Katrinin ja Jukan aidan korjaaminen oli jo valmis, ja me vain juoksutimme aaseja läntillä.
Kekri oli oikein hyvällä tuulella, ja sen takiahan juokseminen meni oikein hyvin.
Nuppu♥Kekri 10 HM
Lilli : Kenties uusi kaveri? 7.4.14
Äsh, tylsä maanantai. Viimesellä tunnilla matikkaa.. Piti alottaa joku ryhmätyö. Eikun parityö, mutta eihän niitä pareja saatu muodostettua näiden "minäenhaluaollatuonkanssa"-ongelmien vuoksi.
Eipä minunkaan pulpettiparit halunneet kanssani tehdä, kahdelleen olisivat haluneet. Opettaja kuitenkin käski, mullehan se on ihan sama kenen kans teen. Yhtälailla mulla tulee olee tylsää.
Yksinäisyys osaa olla rajua. Saattaa kesken tunnin vaan into kouluun loppua, ja sitten vaan värittelet vihkonreunaa lyijärillä. Asiat ei jää päähän, ne vilistää vaan korvien läpi ja tippuu pois kuin vesipisarat räystäältä keväisin. Ja lehdet puista syksyisin.
Ja joutuu olemaan hiljaa. Tekemään kaiken itsensä kanssa. Olo on kuin pienellä saarella keskellä valtamerta, ei toivoakaan muista vaikka saari olisi ihan normaali, siellä kasvaisi samat palmut ja heinät kuin muillakin. Joku vaan pitää ne pakolla erillään.
Yksinäisyys on karua todellisuutta. Siihenkin, lähes kaikkeen, tottuu, mutta se ei ole oikein. Sitä alkaa vaistomaisesti vetäytymään porukasta, sen olen huomannut. Tänne muutettuani pyrin porukkaan, mutta hyljeksevien selkien kääntyessä minua kohti kuin piiloutuneen kilpikonnan kuori sai minutkin vain vetäytymään porukasta. Yhä enemmän ja enemmän. Vaikka me kaikki ollaan normaaleja teinityttöjä, niin kukaan ei vaan saa aikaseks liikahtamista. Mitä ryhmän vahvimmat siihen sanoisivat?
Seisoskelin koulun pihalla kelaten päivää läpi. En malttanut lähteä kotiin, siellä sai viettää niin paljon aikaa. Yllättäen kuulin askeleita takaatani.
"Moikka, Lillian. Lähdetkö kyydissä tallille?"
Hän oli Katrin.
"Joo, voinmä. Kiitos."
Istuin pelkääjän paikalle ja katselin ulos ikkunasta.
"Olet jotenkin kovin hilajainen", Katrin aloitti. Auton peilistä näin hänen huolestuneen ilmeensä. Ynähdin jotain vastaukseksi.
"Onko niillä muilla jotain sua vastaan?"
Istuin vähän aikaa hiljaa.
"Muutin tänne vasta", sanoin. "Mummin luokse."
Katrin ilmeisesti pystyi kuvittelemaan, että mummoja pidetään vähän höperöinä. Mutta etenkin se, että en asunut vanhempien luona..
Pokkani ei enää pitänyt ja pieni, suolainen kyynel vierähti punottavalle poskelleni. Vaikka olimme jo Sumiksen portin parkkipaikalla, istuin vain autossa.
"Voih, tulehan autosta. Hevoset saa aina paremmalle mielelle", Katrin lohdutti ja rutisti minut syliinsä autosta noustuani.
Se oli jotenkin rohkaisevaa, en ollutkaan niin yhdentekevä ihminen. Pyyhin silmähien pois ja lähdin naisen mukana kohti tallia. Luna juoksi tapansa mukaan vastaan jo pihalla.
"Tallijärjestelyt ovat menneet vähän uusiksi, koska Bella varsoo pian. Rainbow ja Mirkku ovat muuttaneet pois, ja Hani asustaa väliaikaisesti tallin pihatossa. Bella ja Indi on takapihatossa, ja Kekrin aasipihatto on saanut vierailijakseen Liljan."
Nyökkäilin Kattinin puheen perässä, ja lähdin kurkkaamaan Roosaa. Nojailin aitaa vasten ja rapsuttelin hevosia, samalla aivoni hyrräsivät ja työnsivät inhottavia ajatuksia jonnekin salaiseen muistilokeroon, ja hevosen tuoksu ja lämpö täyttivät mutkikkaat, puuroiset aivopuoliskoni.
Vähän ajan päästä viereeni seisahti punapäinen, lyhyt naikkonen.
"Moi, oon Rawana ja hoidan tuota suokkia", hän nertoi ystävällisesti. Nyökkäsin ja sanoin: "Lilli."
"Mentäskö opettaa näille vekkuleille ohjasajoa? Hani osaa jo, mutta kertaus on opintojen äiti."
"Sopii", sanoin hiljaa ja lähdimme hakemaan varusteita.
Vähäsanasuuteni sai Rawanankin hiljaseksi, varmaan uteliaaksikin, mutta en luottanut ihmisiin niin paljoa, että kertoisin asioistani. Hyvin läheisetkin ihmiset voivat olla niitä pahimpia pettureita..
"Jokos olet valmis?" nainen kysyi vähän ajan päästä tovin harjailtuamme. Nyökkäsin ja puin valjaat varsulille päälle.
Teimme läntillä hyvin yksinkertaisia tehtäviä, siirtymisiä, voltteja, kiemurauroja ja lävistäjiä. Aika paljon jouduttiin juoksemaan, Hanilla etenkin riitti virtaa. Hauskoiksi osottautuneet kiemuraurat epäselvine apuineen saivat minutkin nousemaan epävarmuudestani ja naurahtamaan. Liikutuksen jälkeen vaan hymyiltiin toisillemme. Kyllä tästä vielä jotakin tulisi.
Lilli & Prookkis 2 HM
"Kekri?" Pihatossa ei näkynyt suosikkiani. "Missä sä olet?"
Kekriä ei näkynyt edes sen lempipaikalla, pihaton nurkassa puun alla. Kävelin riimunvarren kanssa aasikultaa etsien.
"Kekri?" Puiden takana rasahteli. Katsoin aidalle.
"KATRIN! JUKKA!" kiljuin. Kekri roikkui vatsastaan aidan ylimmän laudan päällä. Takajalat olivat kiven päällä. Mirkku katseli kaveriaan korvat heiluen. Aivan kuin se olisi nauranut.
Katrin ja Jukka juoksivat jäätävää vauhtia pihattoon. Heidän mukanaan oli myös kalpea Annika.
"Ei kai Mirkulle ole käynyt mitään?" Tyttö kysyi peloissaan.
"Ei Mirkulle. Mutta katsokaahan Kekriä!" Huudahdin.
"Kekri?" Jukka purskähti. "Onko nyt kivaa?" Hän taputti aasin perää, mutta se vain heilautti korvaansa miehelle.
"Annika, taluta Mirkku sisälle. Pidä sille seuraa sen aikaa, kun me irrotetaan tämä lurjus", Katrin komensi, ja pian Jukka jo haki sahaa.
"Pitäskö meiän sahata tuo ylin lauta ja sitte Nuppu voisi ottaa Kekrin tuolta toiselta puolelta vastaan", Jukka ehdotti.
"Kuulostaa hyvältä. Nuppu, menehän tuolle puolelle ja ole valmiina ottamaan Kekrin päästä kiinni", Katrin nyökkäsi.
"Okei", totesin ja livahdin aidan välistä Kekrin pään viereen.
Jukka alkoi sahata lautaa, ja Kekri vain heilutteli korviaan ja irvisteli hyväntuulisena.
"Hassu", mutisin aasin korvaan.
Lauta kalahti maahan ja samoin Kekrin kaviot.
"Maassa on!" Hymyilin.
"Sitten lauta takasin. Katrin, autapas minua", Jukka sanoi.
"Nuppu, viehän Kekri liikkumaan. Voitte mennä vaikka maastoon Annikan ja Mirkun kanssa", Katrin ehdotti.
"Okei", vastasin ja talutin Kekrin sisälle harjattavaksi.
"Annika?" Huhuilin.
"Niin?" Annika vastasi Mirkun takaa.
"Haluatko lähteä meiän kanssa maastoon?" Kysyin.
"Joo! Se olis kivaa. Mennäänkö heti?" Annika innostui.
"Juu, ehkä Katrin ja Jukka kerkee korjata aasien pihaton aidan silläaikaa", totesin, ja aloin harjata Kekriä.
Hetke kuluttua me jo kävelimmekin pois Sumulahden tallin pihalta.
Vaan emmepä poistunutkaan. Kumpikin aasi jumittui portille. Aivan kuin ne olisivat jo ennakkoon sopineet tekevänsä niin. No, onneksi Katrinin ja Jukan aidan korjaaminen oli jo valmis, ja me vain juoksutimme aaseja läntillä.
Kekri oli oikein hyvällä tuulella, ja sen takiahan juokseminen meni oikein hyvin.
Nuppu♥Kekri 10 HM
Nuppu : Mirkku muuttaa ma 7.4.
Ajoin pyörälläni tallinpihaan.
"Harmi, kun Mirkku muuttaa", kuulin Katrinin sanovan Annikalle.
"Niin. Mutta meillä on nyt tiedossa uudet seikkailut Mirkkusen kanssa", Annika hymyili.
"Moi", tervehdin hiljaa.
"Ai hei Nuppu. Me emme taidakaan enää tämän jälkeen nähdä", Annika totesi.
"Niin", mutisin ja painoin katseeni alas.
"Mutta pidä sä hauskaa Kekrulin kanssa täälöä",Annika koitti piristää.
"Joo", hymähdin.
"Voisit käydä hyvästelemässä Mirkun", Katrin ehdotti.
"Okei."
Aasit olivat aivan tietämättömiä siitä, mitä klhta tapahtuisi. Ne vain seisoivat vierekkäin pihaton nurkassa ja Kekrin silmät olivat kiinni.
"Voi Mirkku! Sua tulee ikävä, kun lähdet", mutisin Mirkun korvaan kun halasin sitä. "Ehkä me vielä nähdään!"
Annika ja Katrin tulivat yhdessä aasipohatolle.
"Katsokaa!" Hihkaisin.
Mirkku tökkäsi Kekriä turpaan kuin sanoakseen hyvästit.
"Voi kun ne on suloisia", Katrin naurahti.
"Kyllä mun tulee ikävä Kekriäkin", Annika huokaisi.
Annika napsautti riimunnarun kiinni Mirkun riimuun ja kietaisi sille kuljetussuojat. Mirkku käveli kiltisti Annikan perässä kuljetusautoon. Kekrikin ymmärsi ystävänsä muuttavan ja huusi kovaa ystävänsä perään:
"Iiiaaaaaa!"
"Nuppu, kun nyt on tällainen päivä, niin voisin pitää sinulle tunnin",Katrin hymyili.
"Joo, voitaisiin kokeilla vikellystä. Ei mua ole turhaan sanottu vikellyksen mestariksi!" Nauroin ja talutin Kekrin talliin suittavaksi.
Hain nopeasti varustehuoneesta Kekrin suitset, harjat ja juoksutusliinan.
"Ole nopea,niin keretää pitää kokonainen tunti", Katrin hihkaisi ovelta.
"Okei!"
Suin aasin karvan nopeasti ja laitoin sille suitset. Liina kiinni kuolaimiin ja menoksi. Vaihdoin pian kassistani vikellystossut jalkoihini ja taluti Kekrin läntille.
Annoin liinan pään Katrinille ja keikautin itseni Kekrin selkään.
"Aloitetaan käynnissä. Tee siellä selässä muutamoa venytyksiä ja sillein", Katrin opasti.
Pyöritin käsiäni ja jalkojani. Venyttelin ja kävin selälleni makaamaan.
"Mitäs kaikkea kokeillaan?" Katrin kysyi.
"Kokeillaan sakset", ehdotin ja nousin istumaan.
Heiluttelin jalkojani ja kiepautin itseni ympäri.
"Hyvä! Kokeile uudestaan ja sitten vaihdetaan suuntaa", Katrin huusi läntin keskeltä.
Heilutin taas jalkojani ja tein liikkeen uudelleen. Katrin nyökkäsi ja vaihdoimme suuntaa.
"Ja tee sakset uudelleen tässäkin suunnassa!"
Ja uudestaan tein sakset. Ja vielä kerran. Poskeni alkoivat punottaa.
"Selvä. Nouse seisomaan", Katrin nyökkäsi.
Tottelkn käskuä ja löysin pian tasapainon.
"Ja nyt otan Kekrillä ravin", Katrin ilmoitti.
"Selvä."
Kekri lähti keinahtelevaan raviin. Aloin huojua, mutta löysin pian tasapainoni uudelleen.
"Nosta nyt toinen jalkasi koukkuun", Katrin käski.
"Ääh, tämä on hankalaa!" Mutisin, ja löysinkin itseni maasta.
"Ei se mitään. Takaisin selkään ja jatketaan", Katrin nauroi.
Kokeilimme uudestaan, ja nyt se meni ihan hyvin. Ainakaan en pudonnut.
"Ja nyt vaaka!" Katrin huudahti.
Liike meni hyvin, olin tehnyt sitä ennenkin.
Vaihdoimme taas suuntaa ja toistimme harjoituksia.
"Otetaan vielä pari laukassa tehtävää liikettä ja lopetetaan", Katrin sanoi.
"Käy mulle!" Huusin posket punaisina.
Teimme sakset laukassa ja vaa`an.
"Ja prrrr... Hyvä. Venyttele vielä ja sityen mennään", Katrin komensi.
Kosketin vasemmalla kädellä oikean jalan varpaita ja toisin päin myös. Kosketi Kekrin korvia ja häntää.
"Olipas mukavaa. Voisimme tehdä tätä toistekin", nauroin laskeutuessani maahan.
"Niin. Viehän nyt Kekri lepäämään. Hei, kukas tuolta tulee?" Katri kummasteli. Pihaa ajoi suurehko hevosten kuljetusauto. Etupenkiltä ampaisi tulipunainen Annika.
"Mutta tehän lähditte jo tunti sitten", kummstelin.
"Niin lähdimme. Oli.me ajaneet jo kauas, kun.muistin, etten ottanut Mirkun.varustearkkua", Annika selitti.
"No mennään hakemaan se, että pääsette jetkamaan matkaa", Katrin nauroi.
Suin Kekriä käytävällä, kun Annika ja Katrin kantoivat Mirku varustearkkua autoon. Talutin aasin pihattoon, ja silloin mieleeni juolahti eräs asia, jota minun täytyi heti kysyä Katrinilta.
"Heippa!" Katrin huusi kuljetusauton perään, kun se poistui Sumiksen pihasta.
"Katrin, nyt kun Mirkku lähti, niin kuka tathailee Kekrin kanssa?" Kysyin.
"Ai niin. Ajattelin, että Lilja voisi olla muakava kaveri Kekrille. Mutta se tietenki tarkoittaa, että sinulla on toinenkin hoidokki. Voit liikutella sitä aikuisen valvonnassa silloin, kun minä tai Jukka ei ehditä", Katrin vastasi.
"Joo! Siirretäänkö se heti?" Innostuin.
"Voidaan vaikka tutustuttaa niitä heti", Katrin nauroi.
Kommentti : Katrin talutti Liljan läntille. Odotin siellä Kekrin kanssa. Annoimme Kekrille ja Liljalle narua ja ne saivat tutustua. Eihän siitä mitään kiukutyelua seurannut, kävivät vain vierekkäin lepäämään.
"No tämäpä kävi helposti", Katrin nauroi. "Viedään ne tarhaan ja vahditaan niitä hetki."
Lilja kävi heti pihattoo päästyään lepuuttamaan takastaan pihaton nurkkaan. Kekri asettui lempipaikkaansa. "Siinä on kaksi rauhallista kaveria!"
Nuppu ♥ Kekri 11 HM
Lilli : Kenties uusi kaveri? 7.4.14
Äsh, tylsä maanantai. Viimesellä tunnilla matikkaa.. Piti alottaa joku ryhmätyö. Eikun parityö, mutta eihän niitä pareja saatu muodostettua näiden "minäenhaluaollatuonkanssa"-ongelmien vuoksi.
Eipä minunkaan pulpettiparit halunneet kanssani tehdä, kahdelleen olisivat haluneet. Opettaja kuitenkin käski, mullehan se on ihan sama kenen kans teen. Yhtälailla mulla tulee olee tylsää.
Yksinäisyys osaa olla rajua. Saattaa kesken tunnin vaan into kouluun loppua, ja sitten vaan värittelet vihkonreunaa lyijärillä. Asiat ei jää päähän, ne vilistää vaan korvien läpi ja tippuu pois kuin vesipisarat räystäältä keväisin. Ja lehdet puista syksyisin.
Ja joutuu olemaan hiljaa. Tekemään kaiken itsensä kanssa. Olo on kuin pienellä saarella keskellä valtamerta, ei toivoakaan muista vaikka saari olisi ihan normaali, siellä kasvaisi samat palmut ja heinät kuin muillakin. Joku vaan pitää ne pakolla erillään.
Yksinäisyys on karua todellisuutta. Siihenkin, lähes kaikkeen, tottuu, mutta se ei ole oikein. Sitä alkaa vaistomaisesti vetäytymään porukasta, sen olen huomannut. Tänne muutettuani pyrin porukkaan, mutta hyljeksevien selkien kääntyessä minua kohti kuin piiloutuneen kilpikonnan kuori sai minutkin vain vetäytymään porukasta. Yhä enemmän ja enemmän. Vaikka me kaikki ollaan normaaleja teinityttöjä, niin kukaan ei vaan saa aikaseks liikahtamista. Mitä ryhmän vahvimmat siihen sanoisivat?
Seisoskelin koulun pihalla kelaten päivää läpi. En malttanut lähteä kotiin, siellä sai viettää niin paljon aikaa. Yllättäen kuulin askeleita takaatani.
"Moikka, Lillian. Lähdetkö kyydissä tallille?"
Hän oli Katrin.
"Joo, voinmä. Kiitos."
Istuin pelkääjän paikalle ja katselin ulos ikkunasta.
"Olet jotenkin kovin hilajainen", Katrin aloitti. Auton peilistä näin hänen huolestuneen ilmeensä. Ynähdin jotain vastaukseksi.
"Onko niillä muilla jotain sua vastaan?"
Istuin vähän aikaa hiljaa.
"Muutin tänne vasta", sanoin. "Mummin luokse."
Katrin ilmeisesti pystyi kuvittelemaan, että mummoja pidetään vähän höperöinä. Mutta etenkin se, että en asunut vanhempien luona..
Pokkani ei enää pitänyt ja pieni, suolainen kyynel vierähti punottavalle poskelleni. Vaikka olimme jo Sumiksen portin parkkipaikalla, istuin vain autossa.
"Voih, tulehan autosta. Hevoset saa aina paremmalle mielelle", Katrin lohdutti ja rutisti minut syliinsä autosta noustuani.
Se oli jotenkin rohkaisevaa, en ollutkaan niin yhdentekevä ihminen. Pyyhin silmähien pois ja lähdin naisen mukana kohti tallia. Luna juoksi tapansa mukaan vastaan jo pihalla.
"Tallijärjestelyt ovat menneet vähän uusiksi, koska Bella varsoo pian. Rainbow ja Mirkku ovat muuttaneet pois, ja Hani asustaa väliaikaisesti tallin pihatossa. Bella ja Indi on takapihatossa, ja Kekrin aasipihatto on saanut vierailijakseen Liljan."
Nyökkäilin Kattinin puheen perässä, ja lähdin kurkkaamaan Roosaa. Nojailin aitaa vasten ja rapsuttelin hevosia, samalla aivoni hyrräsivät ja työnsivät inhottavia ajatuksia jonnekin salaiseen muistilokeroon, ja hevosen tuoksu ja lämpö täyttivät mutkikkaat, puuroiset aivopuoliskoni.
Vähän ajan päästä viereeni seisahti punapäinen, lyhyt naikkonen.
"Moi, oon Rawana ja hoidan tuota suokkia", hän nertoi ystävällisesti. Nyökkäsin ja sanoin: "Lilli."
"Mentäskö opettaa näille vekkuleille ohjasajoa? Hani osaa jo, mutta kertaus on opintojen äiti."
"Sopii", sanoin hiljaa ja lähdimme hakemaan varusteita.
Vähäsanasuuteni sai Rawanankin hiljaseksi, varmaan uteliaaksikin, mutta en luottanut ihmisiin niin paljoa, että kertoisin asioistani. Hyvin läheisetkin ihmiset voivat olla niitä pahimpia pettureita..
"Jokos olet valmis?" nainen kysyi vähän ajan päästä tovin harjailtuamme. Nyökkäsin ja puin valjaat varsulille päälle.
Teimme läntillä hyvin yksinkertaisia tehtäviä, siirtymisiä, voltteja, kiemurauroja ja lävistäjiä. Aika paljon jouduttiin juoksemaan, Hanilla etenkin riitti virtaa. Hauskoiksi osottautuneet kiemuraurat epäselvine apuineen saivat minutkin nousemaan epävarmuudestani ja naurahtamaan. Liikutuksen jälkeen vaan hymyiltiin toisillemme. Kyllä tästä vielä jotakin tulisi.
Lilli & Prookkis 2 HM
Katrin- Admin
- Viestien lukumäärä : 88
Join date : 08.04.2014
Ikä : 37 -
Sivu 1 / 1
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa|
|
|